LC Helsinki Floorankenttä on päättänyt muuttaa nimensä LC Helsinki Pasilaksi. Klubin presidentti Kyösti Pyysalo vei muutokseen liittyvät asiakirjat maanantai-iltana 8.2.2021 N-piirin kuvernöörille Markku Vesikalliolle. Nimenmuutosasiakirjat tarkastettuaan kuvernööri lähetti saman tien hakemuksen päämajaan. Klubin nimi muuttuu vasta päämajan päätöksellä. Sen jälkeen muutosilmoitus on toimitettava vielä Patentti- ja rekisterihallitukselle.
B- ja N-piirien kunniakäynti Hietaniemen sankarihaudoille toteutettiin lauantaina 9.1.2021, koronaviruksen vuoksi poikkeusjärjestelyin ja minimiosallistujin. Vuodesta 1968 alkanutta perinnettä haluttiin jatkaa tänäkin vuonna, vaikka lippulinnaa ja leijonien marssia ei voitukaan nyt toteuttaa. Perinteen mukaisesti seppeleet laskettiin Sankariristille ja Marsalkka Mannerheimin hautapaadelle.
Jaakko kertoi päättyneen kauden Vespa -kokemuksistaan klubiesitelmässä. Jaakko piti kaksi peräkkäistä klubiesitelmää, lokakuun ja marraskuun ensimmäisenä tiistaina. Tämä juttu on lyhennelmä Länsi-Savo -lehdestä. Klubiesitelmän jälkeen Jaakon vespailusta on kirjoitettu monissa lehdissä. Hae hakusanoilla Googlesta ”JAAKKO KOSKINEN VESPA”.
Floorankentän syksyn ensimmäisessä kokouksessa 1.9.2020 Nyyrikissä painotetusti keskusteltiin jäsenmäärän lisäämisestä ja toiminnan tehostamisesta. Vieraat olivat varautuneet tähän keskustelunaiheeseen. Vieraina olivat piirikuvernööri Markku Vesikallio ja jäsenjohtaja Merja Carlander.