Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Floorankentän lippu ja puheenjohtajan nuija nykyiselle presidentille

Floorankentän lippu ja puheenjohtajan nuija on luovutettu nykyiselle presidentille, koronaepidemian vuoksi reilua puolta vuotta normaalia myöhemmin eli 30.3.2021.  Normaalisti luovutus on tapahtunut edellisen kauden päätteeksi tai uuden kauden ensimmäisessä kokouksessa.

Eräitten "presidentin tunnusten" luovutuksen hoiti viime kauden presidentti Kari Kammonen ja ne vastaanotti nykyisen kauden presidentti Kyösti Pyysalo, Kammosten kodin pihapiirissä.

Luonnikasta lipun ja puheenjohtajan nuijan luovutustilanne ei kauden aikana ollut.  Normaaleja kuukausikokouksia ei voitu pitää.  Hallituksen kokouksetkin olivat korkeintaan viisijäsenisiä.  Nettikokouksissakaan ei luovutusta ole voitu järjestää.  - Toivottavasti uusi kausi voidaan aloittaa - ja viedä läpi normaaleissa olosuhteissa   

Lippu on ollut klubin näyttävin symboli vuodesta 2003 lähtien.  Puheenjohtajan nuija on klubilla ollut muistona vuodesta 2005 lähtien, Kansainvälisen Lions-liiton vuosikokouksesta HongKongista. 

Kuva: Pirjo Ikonen
Teksti: Antti Tuomikoski




Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin