Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

LC Pasilan jäsenelle kuvernöörin yhden tähden kunniamerkki

Kauden 2019 - 2020 kuvernöörin Jenni Luomalan toimeksiannosta LC Pasilan klubin presidentti Simo Pääkkönen ojensi aikaisemmalle piirihallituksen jäsenelle Timo Rantaselle kuvernöörin yhden tähden kunniamerkin ansiokkaasta työstä piirihallituksessa.

LC Pasilan kuukausikokouksen 7.9.2021 päätteeksi presidentti Simo Pääkkönen ojensi piirihallituksen entiselle jäsenelle Timo Rantaselle DG:n yhden tähden kunniamerkin ansiokkaasta työstä piirihallituksessa. Timo on toiminut piirihallituksen jäsenenä kaksi vuotta 2018 - 2019 ja 2019 - 2020. Kolmannen alueen 1. lohkon puheenjohtajana hän toimi 2018 - 2019 ja kolmannen alueen puheenjohtajana 2019 - 2020.

 

Kunniamerkin oli myöntänyt N-piirin kauden 2019-2020 kuvernööri Jenni Luomala.

 

Kokouspäätöksenä päätettiin mm., että klubikokousten lähikokouksiin voivat osallistua vain ne jäsenet, jotka ovat saaneet kaksi koronarokotusta. Ketään ei kuitenkaan suljeta pois kokouksista, sillä LC Pasilan kokouksiin voivat jäsenet osallistua myös etänä.

 

Teksti ja kuva: Antti Tuomikoski



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin