Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pohjois-Haaga

Pohjois-Haaga tutuksi 22.5.2025




































Pohjois-Haaga tutuksi, takaisin leikkipuistoon

Ida leikkipuistossa järjestetään 22.5. klo 16-19 Pohjois-Haaga tutuksi -tapahtuma. Luvassa on kaiken ikäisille mukavaa tekemistä ja informaatiota alueen mahdollisuuksista ja virikkeistä. Monet asiat ja toimintatavat ovat muuttuneet muutaman vuoden aikana ja alueelle on muuttanut myös runsaasti uusia haagalaisia.

Kun leikkipuisto Idan ja Päiväkoti Aadan rakennus valmistui 5 vuotta sitten, oli runsaasti toiveita tapahtumien järjestämiseksi niiden alueella. Aikaisemmin leikkipuisto oli toiminut tapahtumien keskipisteenä. 

Runsas vuosi sitten aloitti Pohjois-Haagan-Lassilan alueverkosto toimintansa yhteisötalolla Kaupintiellä. Alueverkosto on toiminta-aikanaan laajentunut alun muutamasta toimijasta tulevan tilaisuuden järjestämiseen.  Ryhmässä vaikuttaa myös kaupungin toimijoita laajemmaltakin alueelta. Tavoittena on parantaa viihtyvyyttä, aktiivisuutta ja yhteistyötä alueella. Tästä esimerkkinä Lassilan yhteisötalolla on nuorten kanssa työpajoissa tehty keppihevosia tapahtumaan. Oman kepparin saa ottaa toki mukaan.

Lions Club Pohjois-Haagan ja Pohjois-Haagan-Lassilan alueverkoston yhteistyön tuloksena pääsemme toteuttamaan asukkaita aktivoivan Pohjois-Haaga tutuksi -tapahtuman Leikkipuisto Idan alueella. Erilaisten kokeilujen lomassa saat myös tietoa eri toimijoiden tarjoamista mahdollisuuksista. Kotiinkaan ei tarvitse lähteä nälkäisenä, sillä Lions Clubit Pohjois-Haaga ja Keskuspuisto ovat järjestäneet buffetin pikkunälkään.

Tule tutustumaan ja kokeilemaan erilaisa tapoja viettää mukavaa aikaa Pohjois-Haagassa. Voit antaa palautetta ja toiveita Pohjois-Haaga Seuran pisteellä alueen kehittämiseksi edelleen. Pisteeltä on saatavissa myös Haagan kotikaupunkipolusta kertovia vihkosia ja kaupungiosasta kertovaa kirjaa.

Teksti: Hannu Kuitunen 
Esite:   Anna Strand


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin