Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pohjois-Haaga

Kohokohtia - Highlights

Sivulta löydät tapahtumia klubimme yli 50 vuotta kestäneestä historiasta. Tapahtumat kertovat myös yhteiskunnallisesta kehityksestä ja toiminnan muuttumisesta ajan mukana. Mukaan mahtuu myös juhlia matkan varrelta pitkästä taipaleestamme johtuen.

 

 

Perintötietoa klubikokouksessa

Tuula Rainto Lakiasiaintoimusto Amos Oy:sta vieraili klubikokouksessamme 4.10.2021 kertomassa perintöihin liittyvistä asiakirjoista ja toimenpiteistä. Monissa tapauksissa jonkin asiakirjan puuttuminen johtaa toisenlaiseen lopputulokseen kuin perinnön jättäjä olisi halunnut.


Lue lisää


Apua Haagan turvakotiin

LC Helsinki Pohjois-Haaga ja  LC Helsinki Keskuspuisto järjestivät 23.10.2021 Auta lasta- Auta perhettä - keräyksen K-Supermarket Pohjois-Haagassa. Pitkästä aikaa pystyimme järjestämään koronan vähän helpotettua "normaalin" keräyksen turvamääräykset tietenkin huomioiden. Tällä kerralla myös 2 leijonaa oli kerrallaan paikalla kertomassa keräyksestä. Välillä toteutimme keräykset kaupan henkilökunnan toteuttamana usean päivän aikana. 


Lue lisää


Jalkapallomaalit pienille koululaisille

LC Helsinki/Pohjois-Haaga sai leijonille lähetetyn avustusanomuksen Kannelmäen peruskoulun opettaja Minna Hovilta. Hän toivoi koulun pihalle helposti siirrettäviä jalkapallomaaleja 1-3-luokkalaisen käyttöön. Kannelmäen peruskoulun Kuninkaantammen sivukoulu toimii nyt väliaikaistiloissa ja lahjoitus on enemmän kuin tervetullut. Vaikka alue ei kuulu Pohjois-Haagan klubin alueeseen, päätti klubi hankkia maalit koululle.


Lue lisää


Leijonat Laakspohjan kartanossa

Rankkasadekin laantui Lohjalla Pohjois-Haagan leijonien tultua Laakspohjan kartanolle syyskauden avajaisiin. Oli lauantai 21.8. ja retken ideana oli tutustua lähemmin klubin kummiratsastajaan, vammaisratsastaja Erja Miettiseen ja hänen kilparatsuunsa Oliver IV:ään eli Oskuun.


Lue lisää


Auta lasta - Auta perhettä 3.-10.5.2021

LC Helsinki/Pohjois-Haaga ja Keskuspuisto järjestivät kevään Auta lasta – Auta perhettä keräyksen K-Supermarket Pohjois-Haagassa 3.-10.5.2021. Koronan takia pidimme keräyksen tälläkin kertaa ilman leijonien läsnä oloa. Liekö väsyminen nykyiseen tilanteeseen vaikuttanut lahjoitusten määrään, mutta tavaramäärä jäi tällä kertaa totuttua pienemmäksi. Saimme kuitenkin vietyä muutaman laatikollisen tuotteita Haagan turvakotiin hädän alaisten perheiden avuksi.

Toivottavasti pääsemme virustilanteen helpottaessa syksyllä järjestämään taas perinteisen keräyksen.

Kiitos kaikille lahjoittajille antamastanne tuesta!  


Lue lisää


Jääkaappeja Terho-kotiin

Terho-koti on syöpäsairaiden saattohioitoon panostanut hoitokoti. Lea Korja oli 2020 lopulla yhteydessä Terho-kotiin ja tiedusteli heidän puutteista. Keskusteluissa kävi ilmi, että 3 potilashuoneesta puuttui pieni jääkaappi. 


Lue lisää


Pirkko Lahti virtuaalivierailulla

Pirkko Lahti vieraili virtuaalisesti helmikuun 2021 klubikokouksessamme kertomassa mielenterveystyön menetelmistä oman työnsä kautta. Hän on toiminut mm. Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikaisena toiminnanjohtajana ja Mielenterveyden Maailmanliiton puheenjohtajana. Hän on käynyt puhumassa mm. Euroopan parlamentissa, WHO:ssa ja ILO:n kokouksissa ja vaikuttanut moniin EU:n mielenterveyttä edistäviin ohjelmiin.


Lue lisää


Sakari Vanjoki, Lions Club Helsinki/Pohjois-Haagan viimeinen perustajajäsen, on poissa

Lions Club Pohjois-Haagaa kohtasi suuri suru, kun saimme viestin, että ansioitunut ja arvostettu klubiveljemme Sakari Vanjoki oli kuollut 30.1.2021. Hän toimi Lions Club Helsinki/Pohjois-Haagan jäsenenä lähes 64 vuotta. Hän menehtyi 90-vuotiaana.


Lue lisää


Syksyn 2020 Auta lasta - Auta perhettä -keräys

Auta lasta – Auta perhettä 16.-25.10.2020

Lions klubit Pohjois-Haaga ja Keskuspuisto järjestivat yhdessä K-Supermarket Pohjois-Haagan kanssa Auta lasta – Auta perhettä keräyksen 16.-25.10.2020. Toteutimme keräyksen kauppiasvetoisesti reilun viikon aikana leijonien ollessa virustilanteen takia poissa keräyspaikalta. Näin vältimme turhat kontaktit. Vastuussa olevat Lions klubit hoitivat keräyksen käynnistämisen ja tavaroiden kuljetuksen lopuksi Haagan turvakotiin.

Keräyksen tuotoksi kertyi hiljaisesti toteutettuna mukavat 13 laatikolllista kestotuotteita turvakodista edelleen sijoitettaville perheille kotiin mukaan vietäviksi. Kaupalta kerättyven tuotteiden lisäksi LC Helsinki/Keskuspuisto lahjoitti Trip-mehuja ja useamman laatikollisen karamellejä tuomaan iloa vaikeaan tilanteeseen. Turvakodin henkilöstö hoitaa edelleen tuotteiden jakelun uudelleen sijoittuville perheille. Turvakodin henkilöstöltä saadun palautteen mukaan asiakkaat ovat olleet todella kiitollisia saamastaan avusta.

Suuret kiitokset asiakkaille ja K-Supermarket Pohjois-Haagan henkilöstölle hyvin menneestä keräyksestä!


Lue lisää


Auta lasta - Auta perhettä 16.-25.10.2020

Tule auttamaan kotimaisen turvakodein hätää kärsiviä perheitä. Lions Clubit Pohjois-Haaga ja Keskuspuisto Pohjois-Haagan järjestävät yhdessä K-Supermarket Pohjois-Haagan kanssa yhteistyössä tavarakeräyksen väkivaltaa paenneiden lapsiperheiden hyväksi. Tuomalla ostamasi kestotuotteen kassojen jälkeen leijonien keräyskärryyn, autat osaltasi hädänalaisia perheitä.Kiitos jo etukäteen avustasi!


Lue lisää


Auta lasta - Auta perhettä huhtikuu 2020

Toteutimme 20.-26.4 2020 Auta lasta - Auta perhettä -keräyksen K-Supermrket Pohjois-Haagan kauppias Marika Lindforsin ehdotuksesta ilman varsinaista tapahtumaa. Korona-viruksen vuoksi kaupalla vältettiin viikon aikana kohtaamisia asiakkaiden toimiessa itseohjautuvasti.Hiljainen keräys tuotti kuitenkin 6 banaanilaatikollista tuotteita kriisin keskellä turvakodista suojaa hakeneille perheille.Tuottet toimitimme maanantaina 27.4.2020 Haagan turvakodille. Kiitos kaikille keräykseen osallistuneille!


Lue lisää


KympinLapset

Suomen Lions-liitto, lionsklubit sekä Lastenklinikoiden Kummit ryhtyvät yhteistyöhön lasten syöpätautien hoidon ja tutkimuksen kehittämiseksi. Lionstoiminnan 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tavoitteena on kerätä vähintään 70 000 euroa tärkeään tarkoitukseen vuonna 2020..


Lue lisää


Seurasaaren joulupolku 2019

Seurasaaren joulupolku oli rakennettu 24. kerran viemään lapsiperheet joulun tunnelmaan. Sateinen sää ja musta maa verottitänä vuonna vierailijoiden määrää. Paikalle uskaltautuneen nauttivat kuitenkin säästä huolimatta vapaaehtoisten rakentamista rasteista. Monelle rakovalkeat toivat lumen puutteesta huolimatta ihanan elämyksen. LC Helsinki/Pohjois-Haaga toteutti joulupolulla makkarapisteen, kynttiläpolun ja rakovalkeat.Rauhallista Joulua Ja Hyvää Uutta Vuotta!
Kuvat Teuvo Rämänen


Lue lisää


Anu Puustinen jäseneksi

Saimme 4.10.2019 pohjoishaagalaisen Anu Puustisen uudeksi jäseneksemme vahvistamaan Pohjois-Haagan klubin palveluvoimaa. Anu monipuolistaa osaamistamme sosiaalipuolen osalta. Anu työskeltelee mm. sosiaaliohjaajana Aurooran sairaalassa ja tukihenkilönä Hivpointissa. Anu on jo aloittanut vauhdikkaasti toimintansa mm. Auta lasta - Auta perhettä tapahtumassa.


Lue lisää


Seurasaaren joulupolun  valmistelu vauhdissa

Seurasaaren joulupolun valmistelut ovat täydessä vauhdissa. Iloinen tonttujoukko kokoontui lauantaina 5.12. Kaupungin puutarhalle tekemään havukransseja Seurasaaren joulupolun koristamiseksi. Valmistelu jatkuu köynnösten ja kranssien asentamisella Seurasaaren sillalle loppuviikosta.


Lue lisää


Leijonat leikkipuiston turvailtapäivässä

Pohjois-Haagan leikkipuistossa järjestettiin 5.11. turvallisuusiltapäivä lasten turvallisuuden parantamiseksi. Tapahtuman järjestäjinä toimivat Hakavuoren iltapäiväkerho, Lp Isonneva, LP Pohjois-Haaga, Pohjois-Haagan ala-asteen iltapäiväkerho&iltiskids, poliisi, palolaitos, Tönön iltapäiväkerho ja Pohjois-Haagan Lions Club.


Lue lisää


Turvakodin lapsiperheille tukea

Lähialueen turvakodin asukkaat saivat taas kaipaamaansa apua.

 

Pohjois-Haagan ja Keskuspuiston klubien yhteinen aktiviteetti toteutettiin jo kolmannen kerran K-Supermarket Pohjois-Haagassa lauantaina 10.10.2015. Auta lasta – Auta perhettä -keräys tuotti seitsemän kärryllistä ruokaa ja hygieniatuotteita.


Lue lisää


Vieraita lokakuun kokouksessa

Lokakuun kokouksemme sai odotetun vieraan  kertomaan viime kesän leirimatkastaan Japaniin. Jakke Neiro haagalaisesta Scoutkåre Nybyggana- lippukunnasta haki tukeamme kesän 2015 kansainväliselle partioleirille Yamaguchiin.


Lue lisää


Seniorisenssit 2015

Kuuloliitot yhdessä Humanistisen ammattikorkeakoulun kanssa olivat pistäneet pystyyn Seniorisenssit -tapahtuman Valkealla talolla Pohjois-Haagassa kuulo- ja muistisairauksien ympärille.


Lue lisää


Leijonat tarjosivat leikkipuistossa

Pohjois-Haagan leijonat tarjosivat 30.9. Lady Margitin organisoimana Pohjois-Haagan leikkipuiston lapsille mukavaa purtavaa touhujen tuoksinassa. Grillatut makkarat, mehut  ja keksit maistuivat kymmenille koululaisille. Lopuksi jokainen sai vielä karkkipussin. Kannatti käydä leikkipuistossa nauttimassa kivasta hetkestä.


Lue lisää


Leijonilla kiireinen toukokuu

Pohjois-Haagan leijonilla toukokuu oli tapahtumien suhteen vuoden kiireisintä aikaa.


Lue lisää


Fresbee Golf tulossa leikkipuistoon

Frisbee Golf tekee tuloaan leikkipuiston välineistöön. Klubimme kävi 27.3. luovuttamassa 3 Frisbee Golf settiä kiekkoineen leikkipuiston käyttäjien iloksi. Välineet antavat uuden vivahteen ja liikunnallisen lisän leikkipuiston toimintaan.


Lue lisää


Heikit aurinkokeitintä esittelemässä

IPDG Heikki Saarinen esitteli projektipäällikkönä pohjoismaiseksi yhteistyöprojektiksi valitun ”Aurinkokeittimiä Afrikkaan” –projektin Porvoossa 25.3. pidetyssä PNAT -tilaisuudessa klubien aktiiveille.


Lue lisää


Auta lasta - auta perhettä 

Me teimme sen – taas!

 

Aurinkoisena lauantaina pohjois-haagalaiset ojensivat jälleen auttavan kätensä Auta lasta – Auta perhettä –tempauksessamme. Turvakoti sai jo samana päivänä seitsemän täyttä ostoskärryllistä ruokaa ja tarvikkeita asiakkailleen jaettavaksi.

 

Kiitos, K-kauppias Marika ja keräykseen osallistuneet kaupan asiakkaat!


Lue lisää


Vieraita LC Porvoo Blankasta

Maaliskuun klubikokoukseen olimme saaneet vieraiksemme LC Porvoon Blankan. Vierailut kuuluvat klubitreffiohjelmaamme, jossa tutustutaan muiden leijonaklubien toimintaan. Britt-Marie Kåll klubin presidenttinä kertoi mm. Taidetehtaan Joulumarkkinoista ja maaliskuisesta Vekarafestis lastentapahtumasta. Meillä esillä olivat pohjoismaiseksi yhteistyöprojektiksi valittu Auronkokeitinprojekti ja maaliskuun 14. päivänä yhdessä LC Keskuspuiston kanssa K-Supermarket Pohjois-Haagasa toteutettava Auta lasta - auta perhettä -tapahtuma.


Lue lisää


Aurinkokeitin pohjoismaiseksi projektiksi

Pohjoismaiden yhteistyöneuvosto (NSR) valitsi klubimme aikaisemmin toteuttaman projektin "Aurinkokeittimiä Afrikkaan" pohjoismaiseksi yhteistyöprijektiksi. Tavoitteena on viedä Keniaan 3000 aurinkokeitintä auttamaan kyläläisiä päivittäisisessä ruokahuollossa. 


Lue lisää


Joulupolulta vauhtia jouluaskareisiin

Seurasaaren joulupolku järjestettiin 19. kerran sunnuntaina 14.12.2014. Edeltäneiden päivien räntäsateen jälkeen ilmojen haltija suosi tapahtumaa. Aurinkokin pilkisteli pilvien lomasta luoden leppoisat puitteet joulupolun toteuttamiselle.


Lue lisää


Itsenäisyyspäivän kirkkokonsertti

Lions Club Pohjois-Haagan itsenäisyyspäivän konsertti jatkoi Huopalahden klubilaisten aamupäivän tapahtumia Huopalahden idyllisessä puukirkossa. 


Lue lisää


Iloa ja tunnelmaa veteraanien illassa

Oulunkylän kuntoutussairaalan asukkaat ilahtuivat silminnähden lasten esityksistä.


Lue lisää


Turvakodille peräkärryllinen tuotteita

Pohjois-Haagan ja Keskuspuiston leijonat tempaisivat K-Supermarket Pohjois-Haagassa Auta lasta – Auta perhettä -tavarakeräyksen pääkaupungin turvakodeille lauantaina 8.11.2014.


Lue lisää


Senioritonnilla kesään

Senioritonni järjestettiin torstaina 22.5.2014 Kotikallion palvelukeskuksessa Pitäjänmäellä.  Tapahtuma oli koonnut taas kerran joukon senioreja virkistäytymään kauniiseen kevätpäivään. 


Lue lisää


Pohjois-Haaga -päivä 17.5.2014

Aurinkoinen kevätsää oli kerännyt lauantaina 17.5. Haagalaisia runsain mitoin viettämään Pohjois-Haaga -päivää. Samalla juhlimme leikkikenttä Helsingissä 100 vuuotis juhlia.


Lue lisää


Uusi jäsen esittäytyy

essa. Hän on kotoisin Mikkelistä ja muuttanut Helsinkiin 90- luvulla opiskelujen merkeissä. Perheeseen kuuluu vaimo Kirsi, 2 lasta sekä saksanpaimenkoira. Perhe asustelee Kannelmäessä. Martti toimii yksityisyrittäjänä ja hänellä on kielenkääntötoimisto. Käännettävinä kielinä ovat saksa, englanti, ja skandinaaviset kielet. Hän on harrastanut budo -lajeja 15-vuotiaasta lähtien. Nykyisin hän harrastaa aikidoa.


Lue lisää


Uusi jäsen ja esitelmiä

Siirryttyämme tammikuussa sekaklubiksi on toimintamme ruhkaissut je useamman naisleijonan liittymään palveluvimaamme. Uusin tulokas on Lea Korja, joka kuvassa antaa palvelulupauksensa presidentillemme Jusi Ripatille. Kummina toimi Pentti Ripatti.


Lue lisää


LC Pohjois-Haagasta yhtenäisklubi

Kysy pois! kampanjamme ja palvelumme hyvinvoinnin hyväksi sai 7.1. kokouksessamme 4 uutta osaavaa ja tarmokkasta käsiparia lisää tukemaan LC Pohjois-Haagan toimintaa. Samalla klubimme siirtyi yhtenäisklubiksi, kun ensimmäiset naisleijonat liittyivät joukkoomme.


Lue lisää


Joulupaketit

Lions Clubit Helsinki/Huopalahti ja Helsinki/Pohjois-Haaga jakoivat yhdessä joulumieltä Haagalaisille 22 joulupaketin muodossa. Paketit tehtiin Haaga-Marketissa ja jaettiin Haagan seurakunnan diakoniatyön kautta tukea tarvitseville. 


Lue lisää


Leijonan jälkiä Seurasaaren joulupolulla

Seurasaaren joulupolun järjestelyt huipentuivat 15.12.2013. Aamuinen lumisade oli koristeltellut saaren tapahtumaa varten. Joulupolulla leijonat ja leot muiden vapaaehtoisten kanssa ilahduttivat kävijöitä omilla rasteillaan. Kaikki oli valmista H-hetkeen. Rasteja oli kaikkiaan 30. Kävijämäärä tapahtumassa oli arviolta 15000.


Lue lisää


Itsenäisyyspäivän konsertti

LC Pohjois-Haaga järjesti perinteisen itsenäisyyspäivän konsertin poikkeuksellisesti Huopalahden idyllisessä puukirkossa Hakavuoren kirkon ollessa remontin alla. Kirkko sopi erinomaisen akustiikkansa johdosta mainiosti konsertin paikaksi.


Lue lisää


Seurasaaren joulupolun valmistelut vauhdissa

Seurasaaren joulupolun valmistelut ovat jo täydessä vauhdissa. Iloinen joukko Pohjois-Haagan ja Keskuspuiston leijonia ja muita vapaaehtoisia oli Kaupungin puutarhalla 30.11. sitomassa havukransseja ja koristeköynnöksiä joulupolkua varten. Joulupolulle odotetaan reilua 10000 kävijää nauttimaan jouluisista tapahtumista. Tänä vuonna leijonien nuoriso-osasto leot keräävät lipaskeräyksellä varoja uuden Lastensairaalan perustamiseksi.


Toivottavasti saadaan maa valkoiseksi tapahtumaa varten.


Tervetuloa!


Lue lisää


Nenäpäivän neniä jakoon leikkipuistossa ja Tolarin koulussa

Leikkimielisessä tapahtumassa Pohjois-Haagan leikkipuistossa valmistauduttiin nenäpäivään leijonien jakamilla nenillä jo pari päivää ennen varsinaista juhlapäivää. Pienet nenät piristivät tunnelmaa ja saivat lapset innostumaan myös varsinaisesta päivästä ja illalla tulevasta TV-lähetyksestä.

 

Leijonat toimittivat neniä myös Pohjois-Haagan ala-asteelle nenäpäivänä jaettavaksi. Rehtori Esa Tammi uskoi opettajien löytävän hyviä perusteita palkita eri luokkien oppilaita hauskoilla nenillä. 


Lue lisää


Perhetapahtuma Pohjois-Haagan leikkipuistossa 6.11.

Pohjois-Haagan leikkipuisto ja Pohjois-Haagan leijonat järjestivät yhdessä toimintailtapäivän. 


Tapahtumassa oli erilaisia kilpailuja, temppurata ja pelejä. Ketjunheittopeli ilahdutti erikoisesti koululaisia haastavuudellaan.


Moni kävi myös ratsastamassa ponilla tai hevosajelulla.


Muurinpohjaletut, mehu, kahvi ja grillituotteet antoivat puhtia päivään.


Kuvat: Hannu Kuitunen ja Teuvo Rämänen


Lue lisää


Senioritonni 2013

Senioritonniin Pitäjänmäen Kotikallion palvelutalolle oli kokoontunut 23.5. reipas joukko osallistujia kesän aloitukseen. Poikkeuksellisesti ohjelmallinen osa oli siirretty sisätiloihin sateen takia. Sade ei kuitenkaan ollut este perinteiselle kävelylle, korkeintaan hidaste. Teksti Hannu KuitunenKuvat Teuvo Rämänen


Lue lisää


Pohjois-Haagan ala-asteen käytöskilpailun voittajaksi 4 B

Pohjois-Haagan ala-asteella käynnistettin syksyllä 2012 luokkien välinen käytöskilpailu, joka kesti huhtikuun loppuun asti. Kilpailun olivat järjestäneet koulun opettajat yhteistyösä vanhempainyhdistyksen kanssa. Lions Club Helsinki/Pohjois-Haaga oli lupautunut  antamaan kilpailuun palkinnoksi 350 € voittajaluokalle kannustimeksi erinomaisesta suorituksesta. Käytöskilpailun voitti 4 B -luokka. Kaikki luokat pärjäsivät kilpailussa mainiosta ja tulokset näkyivät koko koulun toiminnassa. Vanhempainyhdistykseltä saatujen tietojen mukaan hyvä tulos ilahduttaa syksyllä myös muita luokkia mm. välituntivälineistön kehitytymisenä.Kilpailu ratkesi ennen vappua ja palkintoja olivat jakamassa koulun juhlasalissa rehtori Esa Tammi, vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Virpi Lappalainen ja Lions Clubista Pohjois Haagasta Pentti Ripatti.


Lue lisää


Lahjoitus askartelutarvikkeisiin

Laskiaisriehan toteutettiin osana pitkää yhteistyötämme Pohjois-Haagan leikkipuiston kanssa. Rieha keräsi taas Haagalaiset viettämään mukavaa ulkoilupäivää.Pohjois-Haagan leijonat ja ladyt kävivät lahjoittamassat 13.3. laskiaisriehan tuotoista  250 euroa leikkipuistolle askartelutarvikkeiden hankintaan. Lahjoituksen luovuttivat Anneli Nyroth-Laurilalle Raimo Metteri ja Heikki Torkkel leijonista sekä Maija Huttunen ladyista.Kuva Raimo Metteri


Lue lisää


Roska päivässä -haaste

Lions Club Helsinki/Pohjois-Haaga on ottanut Roska päivässä toiminnan aktiviteetikseen ja lähtee haastamaan klubit ympäri maailmaa ottamaan roskien keruun ohjelmaansa. Klubimme lähettä viestikapulan eteenpäin muille klubeille. 


Lue lisää


Laskiaisrieha leikkipuistossa

Pikkuväki nautti mäen laskusta kevyen räntäsateen siivittämänä leijonien laskiaisriehassa Pohjois-Haagan leikkipuistossa.  Plus-asteiden puolelle mennyt lämpötila tamppasi pulkkien ja liukurien alla kallion pulkkamäet hyvään kuntoon.  Pohjois-Haagan leijonat vastasivat pahimman nälän ja janon torjunnasta. Paistetut muikut, grillimakkarat, lämmin mehu ja kahvi vasta leivotuilla pullilla täydennettynä tuntuivat maistuvan. Rekialeluja rajoitti jonkin verran Teuvo Pakkalan tien päässä tapahtuvat maansiirtotyöt. Onnen pyörä ja arvat toivat jännitystä päivään.


Lue lisää


Talvirieha Pohjois-Haagan leikkipuistossa 10.2.2013

Pohjois-Haagan leijonat järjestävät perinteisen talviriehan laskiaissunnuntaina 10.2.2013  klo 10-14 Pohjois-haagan leikkipuiston ympäristössä. 

 

Tapahtumassa mm. rekiajeluja,  arpajaisia, onnenpyörä ja mäenlaskua. Puhvetissa tarjolla grillimakkaroita, paistettuja muikkuja säävarauksella, kahvia, teetä mehua ja leivonnaisia. 

 

Omat pulkat ja liukurit mukaan!

 

Tehdään yhdessä mukava liikunnallinen tapahtuma!

 

Tervetuloa!

 

Lions Club Helsinki / Pohjois-Haaga


Lue lisää


Seurasaaren Joulupolku 2012

Seurasaaren joulupolku oli saanut tänä vuonna seurakseen lumipyryn ja navakan kaakkoistuulen, joka piti arviolta 10000 kävijää liikkeellä tapahtuman ajan. Kohteita oli tällä kerralla ennätykselliset 36.  Perinteisten rastien lisäksi oli tapahtumaan saatu uusia toimijoita tuomaan lisää joulunajan tunnelmaa.
Pohjois-Haagan leijonat olivat tänäkin vuonna mukana useassa pisteessä järjestäen rakovalkeat ja jätkän kynttilät. Piste oli yhteispiste kummiklubimme Keskuspuiston kanssa. Keskuspuistolaiset paistattivat lapsilla tikkupullia. Partiolaiset olivat ensimmäistä kertaa mukana ja toimivatt klubiemme kanssa rakovalkeilla.  Näiden lisäksi olimme järjestäneet kynttiläpolun valaisemaan tietä juhlakentältä eteenpäin.

Tarjosimme myös vanhemmille vatsaa lämmittäviä grillattuja makkaroita pahimpaan nälkään.

Joulupolun uusi suojelija rouva Jenni Haukio sytytti kauniin puheensa päätteeksi joulupolun "äidin" Marjaliisa Kauppisen kanssa uudet jouluvalot juhlakentän vieressä olevaan suureen kuuseen. Tapahtuman juonsi varmaan tapaansa Mikko "Peltsi" Peltola.

Tapahtuma oli saanut täksi vuodeksi oman postikonttorin sekä tapahtumalle erikoisleiman.


Teksti Hannu Kuitunen
Kuvat Hannu Kuitunen, Teuvo Rämänen ja Sanna Kuitunen


Lue lisää


Itsenäisyyspäivän kirkkojuhla 2012

Itsenäisyyspäivän kirkkojuhlan perinne Hakavuoren kirkolla on jatkunut jo 49. vuoden ajan. Juhla oli koonnut Haagalaisia kuulemaan maamme tunnetuimpien säveltäjien teoksia.


Lue lisää


Itsenäisyyspäivän kirkkojuhla 6.12. klo 15.00

Hakavuoren kirkossa Pohjois-Haagassa pidetään Itsenäisyyspäivän kirkkojuhla 6.12.2012 klo 15.00.


Lue lisää


Terveiset Uudesta Seelannista

Nelly Söderlund osallistui klubimme lähettämänä Leijonien nuorisivaihto-ohjelmaan. Nellyn matka suuntautui 29.6-2.8. Uuteen Seelantiin. Ohjelman kautta järjestyi perhemajoituspaikat ja ylläpito matkan aikana. Nellyllä oli mahdollisuus tutustua kohdemaan toimintaan majoitusperheiden ja paikallisten Lions Clubien järjestämänä.


Lue lisää


Liikenneturvallisuus paremmaksi

Lions Clubimme on osaltaan tukemassa Pohjois-Haagan liikenneturvallisuutta yhteishankinnassa, jossa Tolarin koulun ensimmäisille luokille lahjoitetaan liikenneturvallisuutta kääsittelevät työkirjat syksyllä koulujen alettua.

Kirjoja käytetään opetuksessa alakoulun ajan ja ne käsittelevät turvallisuuskysymyksiä niin maalla, vesillä kuin ilmassakin.

 

Toivotamme kirjojen myötä ekaluokkalaisille turvallisempia matkoja niin kouluun kuin muihinkin rientoihin!


Lue lisää


Senioritonni 2012

Senioritonni käveltiin 24.5.2012 Palvelutalo Kotikallion ympäristössä Pitäjänmäellä. Paikalle oli jälleen kokoontunut runsaasti väkeä palvelutaloista ympäri Helsinkiä. 

Virkistävän yhdessäolon lisäksi Janne Tulkki viihdytti laulullaan paikalla oiljoita. Ohjelmassa oli myös Vantaan Voimisteluseuran tyttöjen voimisteluesitys, arpajaiset sekä erilaisiakunnon ja koordinaation mittauksia. Ohjaajat jumppauttivat senioreja musiikin tahdissa.  Ratsupoliisien saattelemina senioritonnilaiset suorittivat kilometrin mittaisella radalla kävelyn. 

Pohjois- Haagan leijonat olivat paistamassa makkaraa ja vohveleita sekä myymässä halukkaille kukkia.


Lue lisää


LC Pohjois-Haaga istutti 1040 kuusta

LC Pohjois-Haaga vahvistettuna Suvi Leskisellä ja Sanna Kuitusella teki metsänistutuspäivän Lohjan Kirkmiemessä 22.5.2012. Aktiviteetti oli osana lionsien kansainvälisen liiton puidenistutuskampanjaa. Metsä Groupin Matti Hakkarainen oli lupautunut hoitamaan istutettavat puut ja istutusvälineet paikan päälle. Hän myös antoi hyvän opastuksen metsänistutuksen saloihin.


Lue lisää


Pohjois-Haaga -päivä 12.5.2012

Haagalaiset kokoontuivat viettämään Pohjois-Haaga -päivää monien tapahtumien puristuksessa 12.5.2012. Lukuisat kirpputorit olivat hajottaneet pääkaupunkiseudulla ihmiset ympäri kaupunkia. Viileä ja pilvinen sää ei kuitenkaan häirinnyt päivän viettoa


Lue lisää


Laskiaisrieha 19.2.2012

Lumi ei estänyt laskiaisriehan pitämistä Pohjois-Haagan leikkipuistossa 19.2.2012 klo 10-14. 


Lue lisää


Uusia pulkkia Pohjois-Haagan leikkipuistoon

Pohjois-Haagan leikkipuisto sai 10 uutta pulkkaa täydentämään leikkikentän välineistöä. Annelin toivomuksesta Orthex Oy ja Pohjois-Haagan leijonat lahjoittivat pulkat korvaamaan jo huonoon kuntoon päässeitä. Pulkkien luovutus jatkaa Pohjois-Haagan leijonien ja leikkipuiston pitkää yhteistyötä. Kuvan ottamisen jälkeen on luntakin saatu jalasten alle.


Lue lisää


Joulupolku 12000 kävijää

Joulupolku vietettiin 11.12.2011 sadepilvien väistyttyä Helsingin Seurasaaressa. Tapahtuma oli houkutellut arviolta 12 000 kävijää nauttimaan Helsingin kaupungin, Joulupolku ry:n ja 300 vapaaehtoisen pystyttämästä tapahtumasta.


Lue lisää


Itsenäisyyspäivän kirkkojuhla 2011

Haagalaisille tarkoitettu Itsenäisyyspäivän kirkkojuhla järjestettiin Hakavuoren kirkossa 6.12. klo 15. Lionpresidentti Pekka Savolainen kertoi tervetuliaispuheessaan perinteen jatkuneen jo puolet Suomen itsenäisyyden vuosista.


Lue lisää


Köynnöstalkoot 3.12.2011

Seurasaaren Joulupolun valmisteluja jatkettiin tekemällä havuköynnökset ja kranssit Seurasaaren sillalle. Köynnöstalkoot pidettiin Kaupungin puutarhalla 3.12. ja tapahtumaan osallistui 20 joulupolkulaista. Lopuksi nautimme joulupuurosta ja glögistä keräten hyvää mieltä varsinaista Joulupolkua varten. Joulupolku järjestetään 16. kerran Seurasaaressa sunnutaina 11.12. klo 13-17. Osallistumme tapahtumaan mm. tekemällä rakovalkeat ja kynttiläpolun. Tarkempaa tietoa tapahtumasta ja sen eri pisteistä löydät tapahtuman verkkosivulta .


Lue lisää


Pyörä leikkipuistoon

Leikkipuiston välineistö lisääntyi uudella Viking Racer-pyörällä 28.9.2011 Lions Club Pohjois-Haagan lahjoitettua uuden Viking Racer-pyörän Pohjois-Haagan leikkipuistolle täydentämään aikaisempaa leikkivälineistöä.


Lue lisää


Liikenneturvallisuus

Lions Clubimme on osaltaan tukemassa Pohjois-Haagan liikenneturvallisuutta yhteishankinnassa, jossa Tolarin koulun ensimmäisille luokille lahjoitetaan liikenneturvallisuutta kääsittelevät työkirjat syksyllä koulujen alettua.


Lue lisää


Senioritonni 2011

Perinteinen Senioritonni käveltiin 26.5.2011 Palvelutalo Kotikallion
ympäristössä Pitäjänmäellä. Paikalle oli jälleen kokoontunut runsaasti väkeä
palvelutalpoista ympäri Helsinkiä.


Lue lisää


Pohjois-Haaga -päivä 2011

Ensimmäinen Pohjois-Haaga -päivää sai väen liikkeelle. Aurinkokin hymyili
tapahtumalle. Tapahtuma oli levittäytynyt eri pisteisiin ympäri Pohjois-Haagaa.


Lue lisää


Joulupolku 2010

Joulupolku järjestettiin 15. kerran kirpeässä talvisäässä hankien keskellä. Runsaasta lumen tulosta ja purevasta viimasta huolimatta saapui lähes 10000 lasta ja lapsen mielistä etsimään joulun tunnelmaa.


Lue lisää


Itsenäisyyspäivän kirkkojuhla 2010

Itsenäisyyspäivän kirkkojuhla pidettiin perinteiseen tapaan Hakavuoren kirkossa. Runsaaasta lumisateesta ja auraamattomista jälkakäytävistä huolimatta oli moni Haagalainen saapunut juhlimaan kanssamme.


Lue lisää


Kauden päättäjäiset 2010

Toimintakauden päättäjäisiä vietettiin Seurasaaren ravintolassa 20.5. yhdessä Joulupolun järjestelyihin osallistuneiden kanssa. Aurinkoinen, lämmin kevätpäivä loi hienot puitteet. Ravintola isäntä oli järjestänyt kulinaarisen nautinnon kotimaisista aineksista.


Lue lisää


Senioritonni 20.5.2010

Tänä vuonnakin olemme muonittamassa Kotikartanossa järjestettävää senioritonnia.
Palvelutalo Kotikallion pihalla järjestettään perinteinen Senioritonni-tapahtuma 20.5.2010.

Tapahtumaan tuodaan osanottajia ympäri Helsinkiä sijaitsevista vanhustenpalvelun yksiköistä. Itse lenkin lisäksi tapahtumaan on hankittu runsaasti muutakin ohjelmaa. 


Lue lisää


Kevätrieha leikkipuistossa

Lapset nauttivat Pohjois-Haagan leikkikentällä täysin siemauksin Hembölen kotieläintarhan eläimien kanssa touhuamisesta perjantaina 14.5.2010.


Lue lisää


Laskiasrieha Pohjois-Haagan leikkipuistossa

Aurinkoinen talvisää suosi Laskiaisriehaa Pohjois-Haagan leikkipuistossa 6.3.2010 leikkipuiston ja leijonien järjestämässä tapahtumassa. Lapsiperheitä oli kokoontunut runsain joukoin nauttimaan tapahtumasta.


Lue lisää


Joulupolku 2009

14. perinteinen Joulupolku pidettiin Seurasaaressa pirteässä pakkassäässä 13.12.2009. Tapahtuman järjestäjinä toimi Helsingin kaupungin ja Joulupolku Ry:n lisäksi useita yrityksiä ja järjestöjä. Leijonista tapahtumaa oli toteuttamassa Lions Club Pohjois-Haaga, Lions Club Keskuspuisto ja Lions Club Pro Cultura.


Lue lisää


Itsenäisyyspäivän kirkkojuhla

Lions Club Pohjois-Haaga järjesti perinteisen Itsenäisyyspäivän juhlan Hakavuoren kirkossa. Nimekäs esiintyjäkaarti oli vetänyt kirkon lähes täyteen.


Lue lisää


Syystalkoot Leevi-kodissa

Leevi-kodin asukkaat pitivät Pohjois-Haagan leijonien avustamana 10.10.2009 talkoot kauniin syyssään vallitessa.


Lue lisää


HYKS:lle 1200 euroa eturauhassyöpäleikkauksiin

LC Helsinki/Pohjois-Haaga sai tilaisuuden seurata 50. robottiavusteista eturauhassyöpäleikkausta Meilahden sairaalassa seurantaseminaarissa 3.9.2009. Tilaisuudessa Pohjois-Haagan klubin Ladyt ja Veljet lahjoittivat HYKS:n Operatiiviselle yksikölle 1200 euroa käytettäväksi leikkaustiimien koulutukseen. Lahjoituksen otti vastaan yksikön johtaja, professori Reijo Haapiainen.


Lue lisää


Kylätapahtuma Pohjois-Haagan leikkikentällä

Pohjois-Haagan leikkikentällä vietettiin 29.8.2009 kylätapahtumaa. Pilvinen, mutta lämmin sää sai lapset vanhempineen runsain joukoin liikkeelle.


Lue lisää


Hakkapeliittapäivillä Tammelassa

Pohjois-Haagan klubi vietti kauden avajaisia Hakkapeliittapäivillä Tammelassa 1.-2.8.2009 vaihtelevassa kesäsäässä. Nautimme päivien tapahtumista ja vietimme mukavaa aikaa yhdessä myös Forssan Klubilla uusia tapahtumia suunnitellen.


Lue lisää


Kauden päättäjäiset 2009

Klubimme vietti kauden päättäjäisiä Lauttasaaressa Poliisien Saunalla 26.5. rennoissa tunnelmissa.


Lue lisää


Senioritonni

Palvelutalo Kotikallion pihalla järjestettiin perinteinen Senioritonni-tapahtuma 26.5.2006.


Lue lisää


Leikkipuisto 50 vuotta

Pohjois-Haagan leikkipuisto vietti 50-vuotisjuhliaan 13.5. kauniissa kevätsäässä. Haagalaiset nauttivat tapahtumasta hyvän ohjelman ja ilmaisten tarjoilujen kera. Tarjoiluja oli toteuttamassa useampi järjestö. Pohjois-Haagan leijonat juhlivat samalla 20 vuotta jatkunutta yhteistyötä leikkikentän kanssa.


Lue lisää


Uusia jäseniä

Klubi vahvistui kahdella uudella jäsenellä kevään aikana. Pekka Savolainen ja Tom Molin vahvistavat joukkoamme ja rikastuttavat osaamisellaan tulevia aktiviteettejamme.

 

Tervetuloa Pekka ja Tom.

 


Lue lisää


Vierailu Veholla 16.4.2009

Pohjois-Haagan ja Keskuspuiston klubit puolisoineen tekivät yhteisen vierailun Piispankallion Vehoon 16.4.2009.Myyntijohtaja Kari Jansson esitteli Vehon toimintaa ja autokaupan uusia trendejä kiinnostuneille klubilaisille. Eniten puhutti pienten automallien edullinen hinta verrattuna mopoautojen hintoihin. Lopuksi pääsimme tutustumaan uusiin malleihin Vehon laajassa näyttelyssä. Kiitos Kari Janssonille ja Reijo Juntuselle mielenkiintoisesta illasta autokaupan syövereissä.


Lue lisää


Presidentinlinnassa

Joulupolun kiitostilaisuus Presidentinlinnassa

 

Joulupolun järjestelyihin osallistuneet jäsenemme saivat kutsun kiitostilaisuuteen Presidentinlinnaan.


Lue lisää


Seurasaaren Joulupolku 14.12.2008

Sää suosi Joulupolkua

 

Joulupolku järjestettiin 13. kerran Seurasaaressa 14.12.2008. Osallistuimme Joulupolku ry:n järjestämään tapahtumaan järjestämällä rastilemme rakovalkeat, jätkän kynttilät ja kynttiläpolun. Kohteessamme oli kummiklubimme LC Keskuspuisto organisoinut tikkupullien paiston.


Lue lisää


Digiprojekti

Klubimme jäsenet osallistuivat yhdessä muiden koulutettujen digisovitinasentajien kanssa valtakunnalliseen digitalisoitiprojektiin.


Lue lisää


Punainen sulka

Punainen Sulka 2006 oli leijonien valtakunnallinen kampanja lasten ja nuorten paremman elämän puolesta.


Lue lisää


Huumeiden torjunta

Klubilla on pitkät ja ansiokkaat perinteet huumeidenvastaisessa työssä. Olemme toimineet sekä itsenäisesti että piirin yhteisiä projekteja tukemalla.


Lue lisää


Haagan Sirkkujen majan pystytys

Partiolippukunta Haagan Sirkut hankkivat itselleen uudeksi kokooontumispaikaksi hienon hirsimajan. Majan rakentamisessa kaivattiin lisäapua, jolloin LC Pohjois-Haaga ojensi auttavan leijonan tassunsa vuonna 1997 valmistuneen majan pystytykseen. 


Lue lisää


Konsertit

Lions Club Helsinki/Pohjois-Haaga on järjestänyt toimintansa aikana erilaisia konsertteja lähes vuosittain kirkoissa ja kouluilla.


Lue lisää


VäriKysymys

Vuonna 1991 klubimme haastoi Suomen uuden eduskunnan kaikki jäsenet tekemään taidetta  HYKSin lastenklinikan hyväksi. Annoimme kampanjalle nimeksi VäriKysymys ja toimitimme 


Lue lisää


Kuusikoti

Klubimme on ilahduttanut sotiemme veteraaneja jo noin 40 vuoden ajan viemällä Espoon Kuusikotiin aina Joulun alla sekä viihdettä että “virvokkeita”.


Lue lisää


Joulupaketit, vanhustyö

Klubin pitkäaikaisin toiminto oli joulupakettien teko ja jakaminen. Se kesti vuodesta 1961 vuoteen 1979. Seurakunnan edustajat pystyivät esittämään avustuksen kohteen.


Lue lisää


Mäkiautokerho

Mäkiautoharrastus oli in 50- ja 60 luvuilla. Niiden rakentaminen ja niillä kilpaileminen toi mukanaan sekä rakentelun osaamista että rutkasti jännitystä testien ja kilpailujen muodossa.


Lue lisää


Klubin perustaminen

Lions Club Helsinki/Pohjois-Haagan perustettiin jo vuonna 1957, vain 7 vuotta  suomalaisen Lions-toiminnan alkamisen jälkeen. Järjestysnumeroksi tuli 90. Nykyisin klubeja on Suomessa  lähes 1000.


Lue lisää


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin