Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Roihuvuori

Kausi 2009-2010 avattiin kieltolaki-tunnelmissa

Syksy lähestyy jälleen ja uusi toimintakausi avattiin perinteisesti risteilyllä. Risteilyn teemana oli kieltolaki, pääsimme tutustumaan kieltolain tarinoihin niiden oikeilla tapahtumapaikoilla!

 

Kokoonnuimme Kauppatorin rantaan ja kymmenen osallistujan voimin "ryhmä Hannikainen" nousi laivaan Ms King. Laivassa oli aluksi melko "tiivis" tunnelma, mutta mahduimme lopulta kaikki istumaan ja nauttimaan merihenkisen seisovan pöydän antimista.

 

Aktiviteettitoimikunnan puheenjohtaja ja risteilyn järjestelyt hienosti hoitanut Lion Rainer toivotti kaikki tervetulleiksi samalla kun laivamme irtautui laiturista ja suuntasi kohti Suomenlinnaa ja siitä länteen päin aina Haukilahteen asti, josta palattiin samaa reittiä takaisin. Illan aikana pilviverho väistyi ja saimmekin nauttia upeasta ilta-auringosta matkan aikana.

 

Kieltolain tarinat taisivat jäädä hieman taka-alalle, olihan kaikki kesän kuulumiset vaihdettava tauon jälkeen. Keskstelua ja mukavia juttuja riitti ja kaikki nauttivat mukavan leppoisasta tunnelmasta. Suuret kiitokset Lion Rainerille jälleen järjestelyistä, tästä on hyvä aloittaa uusi toimintavuosi.


Lion Presidentti Raili Tanskanen ja klubimestari Pirkko Arkko
Lion Presidentti Raili Tanskanen ja klubimestari P...
Lion Rainer piti tervetuliaispuheen
Lion Rainer piti tervetuliaispuheen
Kippis!
Kippis!

Lion Rainer ja leidi Helena Hannikainen
Lion Rainer ja leidi Helena Hannikainen
Lion presidentti Raili
Lion presidentti Raili
Iloinen ja "tiivis" tunnelma. Kuvassa lionit (vasemmalta) Pirkko Arkko, Erkki Pälikkö, Pekka Puputti, Marja Melvas (LC Pro Cultura), Hannu Melvas ja Anja Sahlberg
Iloinen ja "tiivis" tunnelma. Kuvassa lionit (vase...

Saavuimme satamaan
Saavuimme satamaan

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin