Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Roihuvuori

2. VDG:n klubivierailu ja vankeinhoitoasiaa


Klubillamme oli kunnia ottaa vastaan vieraaksi marraskuun klubikokoukseen 2.varapiirikuvernööri Jukka Kärkkäinen ja hänen puolisonsa Lady Lea. Kuukauden klubiesitelmässä Sanna Karpeeki Helsingin vankilasta kertoi vankeinhoidosta.
2. VDG Jukka Kärkkäinen ja Lady Lea
2. VDG vierailulla klubissamme

2. varapiirikuvernööri kertoi ilahtuneensa ja yllättyneensä kohtaamastaan lämpimästä vastaanotosta ja rennosta, mutta tehokkaasta tekemisen meiningistä piirin eri klubeissa, joissa hän oli syksyn aikana ehtinyt vierailla. Nenäpäiväkeräys oli ylittänyt odotukset, samoin myös piirikuvernöörin asettama tavoite jäsenmäärän kasvusta. "Klubit ovat tehneet hyvää työtä ja täyttäneet tavoitteet."
Opinto-ohjaaja Sanna Karpeeki, Helsingin Vankila


Vankeinhoito ja opiskelu vankilassa

Marraskuun klubikokouksessa saimme myös tutustua mielenkiintoiseen aiheeseen, vankeinhoitoon. Helsingin vankilan opinto-ohjaaja Sanna Karpeeki piti esitelmän nykypäivän vankeinhoidosta ja vankien opiskelusta. Opiskelu ammattiin tai perusopintojen saattaminen loppuun on usein avaintekjiä rikoskierteen katkaisemiseen. Helsingin vankilassa voi opiskella peruskoulun tai lukion kursseja. Ammatillinen koulutus on pääasiassa elektroniikka-asentajan, kirvesmiehen tai pintakäsittelijän koulutusta.

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin