Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Roihuvuori

KLUBIN KEVÄTRETKI

Melko koleana lauantaina 13. toukokuuta suuntasimme kohti Järvenpäätä ja Villa Kokkosta.

Luvassa oli Alvar Aallon Joonas Kokkoselle suunnittelema talo ja talon esittely,  konsertti sekä ruokailu. Kohde oli todella ajankohtainen, Ateneumissahan menee parhaillaan Alvar Aallosta näyttely.

 

Odotimme tilaisuuden isäntää Antti A. Pesosta portinpielessä, josta opastus alkoi. Siinä kuulimme että Villa Kokkonen on valittu kansainvälisesti arvostettuun IconicHouses-järjestöön, johon myös Aallon suunnittelema Villa Mairea kuuluu.

Opastuksen aikana isäntämme jopa auliisti ehdotteli meille parhaat kuvakulmat valokuvausta varten.

 

Vauhdikas esittelykierros  päättyi pääsisäänkäynnin eteen

ja menimme sitten taloon sisälle konserttipuolelle, jota esiteltiin ja tapasimme silloin päivän emäntämme pianisti Elina Viitailan.

Upean flyygelin lahjoitti aikoinaan Suomen Akatemia. Isäntäparin ihastuttavan lauluosuuden jälkeen siirryimme ruokailuun. Maistuva pataruoka lisukkeineen oli teemana, koska Kokkoset tykkäsivät niistä. Isäntäpari toimi rutinoidusti sekä hovimestareina että tarjoilijoina.

 Ruokailun jälkeen klubikokous ja sitten nautittiin kahvi ja makoisa omena-suklaaleivonnainen.

 

Meillä oli vielä mahdollisuus ostaa Villa Kokkosen kaupasta erilaisia tuotteita ja aika moni osti juomaamme luomukahvia kotiinviemiseksi.

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin