Tänä kesänä päätettiin järjestää Kelanrannan Puistopiknikin yhteyteen Kengänpotkaisun MM-esikisat. Ilma oli aurinkoinen ja joka potkaisijalle löytyi sopiva tuulirako. Jos varsinaisia MM-kisoja ei syyskesällä voida järjestää, esikisojen eri sarjojen voittajat jäävät arkistoihin maailmanmestareina. Tänä vuonna ei syntynyt uusia maailmanennätyksiä, mutta miesten sarjassa päästiin aika lähelle sitä. Tuloksena oli myös 100 euroa hyväntekeväisyyteen, jonka kohteeksi tänä vuonna päätettiin nuorten NOSE.
Kengänpotkaisun MM-esikisojen voittajat sarjoittain:
Tytöt 9 v ja alle Jun Partanen 10,95 m
Tytöt 10-16 v Tiina Pesonen 16,25 m
Pojat 9 v ja alle Aleksi Okkeri 10,35 m
Pojat 10-16 v Joona Heikkinen 10,00 m
Naiset 17-59 v Jenny Heikkinen 13,92 m
Naiset 60 v- Ei osallistujia
Miehet 17-59 v Pekka Riihiaho 21,80 m
Miehet 60 v- Aimo Ervasti 10,83 m
LC-Kuusamo kiittää osallistujia ja yleisöä. Tervetuloa kisaamaan taas!
Klubin pikkujoulussa 14.12.2019 saatiin seurata tankotanssia, kuulla hyvää musiikkia sekä nauttia lion Jarin ja avustajien loihtimista jouluruuista. Myös Joulupukki vieraili ja otti presidentin "puhutteluun".
Perinteinen hyväntekeväisyyskonsertti järjestettiin 8.12.2019 Kuusamon kirkossa. Kuusamon seurakunnalle tilitettiin konsertin tuottona 2 000 euroa jaettavaksi vähävaraisille perheille.
LC Kuusamo järjesti jo kuudetta kertaa perinteiset kengänpotkaisun MM-kilpailut. Tällä kertaa paikkana oli Kelan ranta ja tapahtumana 31.8.2019 pidetty yhdistetty Venetsialaiset ja katuruokamarkkinat. Porukkaa oli paikalla mukavasti ja myös lahjoitusrahastoa saatiin kartutettua. Sääkin suosi loppukesän tapahtumaa!
Heinäkuussa LC Kuusamon lionit Tauno ja Kimmo urakoivat kattotalkoissa. Lämmintä riitti!
LC Kuusamon virkailijoiden vaihtokokous pidettiin Ravintola Talonpöydässä 18.5.2019. Paikalla oli runsaasti lioneja ja heidän puolisojaan. Myös ohjelma oli runsas.
Huhtikuun klubikokouksessa 2.4. klubiin otettiin uudeksi jäseneksi Jouko Käkelä, Jouko Tauriaisen toimiessa kummina.
Pääsiäislauantaina 20.4. LC Kuusamo osallistui Sotiemme Veteraanit -keräyksen suorittamiseen Kuusamon Citymarketissa. Keräystä suorittamassa olivat Marjatta, Kimmo, Sauli, Veli, Timo ja Tauno.
Kuusamon lionsclubien yhteinen ulkoilutapahtuma pidettiin huhtikuun alussa Teletappimäellä.
LC Kuusamon maaliskuun klubikokous pidettiin Coronaria / Fysio-Kuusamossa. Yritysesittelyyn kuului paitsi lyhyt luento yrityksestä, myös kierros yrityksen tiloissa. Kiitos myös tarjoilusta!
LC Kuusamo joutui etsimään uuden klubikokouspaikan lopetetun Ravintola Hotkun tilalle. Lion Mika Määtän osaomistama Ravintola Talonpöytä osoitteessa Joukamontie 30 veti selvittelyssä kirkkaasti pisimmän korren. Talonpöytä rakensi ravintolan yhteyteen Palluuperä-kabinetin, joten nyt tiloissa on hyvä kokoustaa.
LC Kuusamo vietti vuoden 2018 pikkujoulua Ravintola Hotkussa 14.12. Hotku suljetaan lopullisesti vuoden 2019 alussa, joten tämän jälkeen klubin täytyy etsiä paitsi pikkujoululle, myös klubikokouksille uusi paikka. Hotkun Ollin Baari -kyltti löysi onnellisen omistajan yhden klubilaisen kotoa :)
LC Kuusamo vieraili 6.11.2018 Kuusamon Baronalla. Yritys kertoi paitsi Kuusamon yksiköstä, myös koko konsernin historiasta ja nykytilasta - mukaan lukien ulkomailla työskentelymahdollisuudesta.
LC Kuusamon kauden 2018-19 ensimmäinen klubikokous pidettiin 4.9. Piirin ensimmäinen varapiirikuvernööri Raimo Torvela kertoi perheestään, lions -toiminnastaan ja piirihallituksen kokouksesta 1.9.2018. Torvelan mukaan jäsenistön määrään tulee kiinnittää edelleen huomiota, piirin tavoitteena on saada 90 uutta jäsentä ja naisten osuus on tarkoitus saada n. 30 prosenttiin. Kaikki piirikuvernöörit kiertävät eri klubeissa tänä kautena. Klubien tulisi myös nimetä jäsen-, koulutus- ja palvelujohtaja. Punaisen Sulan varoja voivat klubit hakea 31.10.2018 mennessä.
Vuoden 2018 Kengänpotkaisun MM-kisat
LC Kuusamon avasi kauden 2018-19 totutusti Kengänpotkaisun MM-kilpailuilla Venetsialaisten yhteydessä. Kelioli sateinen joten osallistujia oli aiempia vuosia vähemmän. Näkyvyyttä Lionsit saivat kuitenkin mukavasti.
Maailmanmestaruudet menivät tällä kertaa seuraaville: pojat 0-9v Petja Keränen, tytöt 10-16v Roosa Karjalainen, naiset 17-59v Heli Määttä, miehet 17-59v Pertti Kilpijärvi, naiset 60+v Pirjo Pitkänen ja miehet 60+v Sorjo Teeriniemi.
Veliltä globaali hiilinieluidea lioneille!
LC Kuusamon huhtikuun 2018 klubikokouksessa Veli Pohjonen piti esitelmän ilmastometsien teemasta. Mukana oli myös LC Kuusamo / Ruka. Veli Pohjosen mielestä fossiilisten ainesten käytön rajoituksilla, hiilidioksidin päästökaupalla tai kansainvälisillä ilmastosopimuksilla voidaan vain hidastaa ilmaston lämpenemistä tai parhaassa tapauksessa pysäyttää se nykytasolleen. Velillä onkin käänteentekevä idea kuinka metsien kasvua voitaisiin lisätä tukemalla kehitysmaiden metsien viljelijöitä metsien eli hiilinielujen kasvusta! Lionit voisivatkin globaalisti ottaa käytännöllisen idean käyttöönsä, samaan tapaan kuin esimerkiksi kummilapsitoiminnan.
Veteraanikeräys 2018
LC Kuusamosta veteraanikeräykseen osallistuivat Citymarketissa Kimmo, Timo, Keijo, Pauli, Marjatta, Jaakko sekä kuvassa vasemmalta Sauli, Veli ja Jukka.
Lohkon keilaturnaus pidettiin 14.3. Osallistujia oli yhteensä kymmenen kolmesta eri klubista. Paras joukkue oli LC Kuusamo / Ruka kolmen osallistujan yhteistuloksella 797, toinen LC Kuusamo 763 ja kolmas LC Kuusamo / Pohjanakat 461. Henkilökohtaisten parhaat olivat 1. Olli Jurmu 300, 2. Unto Turunen 298 ja 3. Veikko Veteläinen 278.
LC Kuusamon maaliskuun 2018 klubikokouksessa Veli Pohjosta onniteltiin 70-vuotispäivän johdosta. Muistoksi juhlapäivästään hän sai klubin viirin presidentti Mika Määtältä.
Lohkon lentopallomestaruuksista pelattiin 21.1. Mukana olivat LC Kuusamo / Ruka ja LC Kuusamo / Kitka. Koska LC Kuusamon lentopallojoukkue sisälsi vain neljä pelaajaa, se lainasi ensimmäiseen otteluun Kitkaa vastaan yhden ja toiseen otteluun Rukaa vastaan kaksi pelaajaa. Tämän vuoksi LC Kuusamo pelasi turnauksen ulkopuolella. LC Kuusamo voitti sekä KItkan että Rukan suoraan 2 - 0. Voitot ovat olleet LC Kuusamolle harvinaista herkkua, mutta kuten sanottu, lainapelaajien vuoksi turnauksessa tuli kolmas sija. Ainoassa merkityksellisessä ottelussa Ruka voitti Kitkan 2 - 0 ja vei mestaruuspokaalin.
LC Kuusamon vuoden 2018 ensimmäisessä klubikokouksessa muistettiin viirillä 85 vuotta täyttänyttä Jukka Leskelää. Viirin ojentaa vasemmalla kädellä vauhdittaen 2. varapresidentti Vesa Kuosku.
LC Kuusamon pikkujoulut pidettiin 9.12. Ravintola Talonpöydässä. Ohjelmassa oli maittavaa ruokaa, musiikkiesityksiä, joulupukki, arvontaa ja kilpailuja.
Piirikuvernööri Eino Majava puolisoineen vieraili LC Kuusamon klubikokouksessa 7.11.2017.
Kimmo Mustonen järjesti talkoot kotonaan, johon osallistui Jari ja poikansa Tuomas sekä Veli. Kimmon pihamaalla oltiin 2.9.2017 autokatoksen ja varastojen valumuottien purkutalkoissa.
LC Kuusamon vuosikokous pidettiin lokakuun klubikokouksen yhteydessä. Kokouksessa myös palkittiin ja oli vieraita sekä etelästä että idästä!
LC Kuusamon perinteinen Kengänpotkaisun MM-kisa avasi Kuusamon Venetsialaisten yhteydessä 26.8. uuden Lions kauden 2017-18. Mukana oli epävakaasta säästä huolimatta runsaasti osallistujia ja kengänpotkaisuja saatiinkin reilun kolmen tunnin aikana yhteensä noin 150. Maailmanennätykset kohenivat useassa sarjassa!
Kiitos Kuusamon Korulle ja Kellolle MM-mitaleista!
LC Kuusamon hallituksenvaihtokokous pidettiin Kuusamo Opistolla 13.5.2017. Nilon teatteriryhmä esitti kokouksessa "Näytön paikka" esityksen ja Tuomas Jaakkonen soitti kitaraa. Yhteislaulua säestivät Heikki Rasi ja Veli Pohjonen. Leo Kotipalo kertoi Japanin nuorisoleiristä ja luovutti viirejä (ylin kuva). Presidentti Pauli Miettinen palkitsi kauden aikana ansioituneita, mm. Joululehti -toimikunnan (keskikuva). LC Posio kävi ryöstämässä muutama päivä aiemmin Kuusamoon ryöstetyn kilven (alin kuva).
Topi Kemppainen ja Tuomas Runnakko kertoivat huhtikuun klubikokoukselle Quest –koulutuksen hyödyntämisestä oman etsivän nuorisotyön apuna.
Lohkon keilakilpailut pidettiin 5.4.2017. Joukkuekisan voitto tuli meille, joten samalla myös ensi vuoden järjestelyvastuu.
Yksilökisan tulokset:
1. Alpo Leinonen Kitka 178
2. Olli Jurmu Ruka 160
3. Jouko Tauriainen Kuusamo 155
4. Kimmo Mustonen Kuusamo 136
5. Tapio Selkälä Ruka 95
6. Pirjo Selkälä Pohjanakat 92
7. Maria Hahtola Pohjanakat 84
Joukkuekisan tulokset:
1 Kuusamo 291 / 517 (parhaat sarjat / kaikki sarjat)
2 Ruka 255 / 449
3 Pohjanakat 176 / 299
Anne Mattilan tähdittämä hyväntekeväisyyskonsertti pidettiin 11.3.2017. LC Kuusamo, LC Kuusamo/Ruka ja LC Kuusamo/Kitka järjestivät konsertin yhteistuumin. Kuvassa LC Kuusamon presidentti Pauli Miettinen ojentaa kukkia Annelle.
LC Kuusamon joulukuussa itselleen Torniosta ryöstämä kilpi tultiin ryöstämään LC Kuusamo / Rukan toimesta. Koska muita ryöstäjiä ei paikalle ilmaantunut, kilpi pysyi edelleen Kuusamossa mutta siirtyi toisen klubin hallintaan. Kuvassa vasemmalla LC Kuusamon presidentti Pauli Miettinen ja oikealla LC Kuusamo / Rukan presidentti Jukka Rautakorpi.
Kuusamon klubien välinen lohkon lentopallomestaruusturnaus pidettiin 8.1.2017. Mukana olivat Kuusamo, Kitka ja Ruka. Tulokset:
Kuusamo - Kitka 1 - 2
Kuusamo - Ruka 0 - 2
Kitka - Ruka 0 - 2.
Voittajaksi selviytyi siis Ruka, toinen oli Kitka ja pronssia vei LC Kuusamo.
Kuusamon Pyhän Ristin kirkossa 11.12.2016 Kuusamon kuorojen ja LC Kuusamon järjestämän hyväntekeväisyyskonsertin tuotto oli 2300,35 €. Konsertti oli jo 48. konsertti, jonka tuotto lyhentämättömänä käytetään kuusamolaisten vähävaraisten perheiden jouluiloksi. Lämmin kiitos kaikille konserttiin osallistuneille, kuoroille, kuorojen johtajille, Kuusamon seurakunnalle sekä konserttia tukeneille Citymarket Kuusamolle ja Koillissanomille!
LC Kuusamo suoritti Punaisen Sulan keräyksen. Tulos oli mukavat lähes 200 euroa hyväntekeväisyyteen. Kerääjinä olivat Kimmo, Pauli, Jari poikansa kanssa, Jouko sekä Markku.
Pieni, mutta sitä sisukkaampi iskujoukko (Tauno, Jouni K. ja Kimmo) ajeli eilen eri puolelta Pohjois-Pohjanmaata Nuuskakairaan ja suoritti onnistuneen Arne Ritari -kilven ryöstön LC Tornio Rajalta. Tämä tarkoittaa, että seuraavassa klubikokouksessamme tiistaina 3.1.2017 saattaa olla innokkaita ryöstelijöitä muista L -piirin klubeista.
Lauantaina 3.12.2016 pidettiin LC Kuusamon pikkujoulut Oivangin Lomakartanossa. Paikalla oli yhteensä 30 leijonaa ja puolisoa. Musisointi oli ammattilaisten toimesta erittäin laadukasta!
LC Kuusamon lokakuun klubikokouksen vieraana olivat Simosta piirikuvernööri Markku Kylmälä puolisonsa Raijan kanssa. Kuvassa LC Kuusamon presidentti Pauli Miettinen ojentaa klubin standaarin piirikuvernöörille.
LC Kuusamon toimintakauden 2016-17 ensimmäisessä klubikokouksessa palkittiin monia lioneita ansiokkaasta toiminnasta. Kuvassa vasemmalla näkyvää Marjatta Hinkkalaa lisäksi myös merkkipävän johdosta. Oikealla presidentti Pauli Miettinen ja keskellä PDG Timo Allenius.
TYTÖT 0-9 VUOTTA
1. Sini Haataja 7.93 m
2. Senja Pesonen 5.85 m
POJAT 0-9 VUOTTA
1. Aatu Pesonen 15.53 m
2. Veeti Lämsä 4.40 m
TYTÖT 10-16 VUOTTA
1. Annastiina Oikarinen 15.35 m
2. Roosa Karjalainen 12.63 m
3. Pinja Karjalainen 10.90 m
POJAT 10-16 VUOTTA
1. Jesse Tyni 18.90 m
2. Leevi Haapakoski 17.38 m
3. Hermanni Kangas 14.18 m
NAISET 17-59 VUOTTA
1. Jonna Pesonen 16.80 m (ME)
2. Jaana Hyrkäs 15.68 m
3. Sanna Kantola-Tyni 14.45 m
MIEHET 17-59 VUOTTA
1. Olli Tyni 22.35 m
2. Pertti Kilpijärvi 20.86 m
3. Hannu Väisänen 19.65 m
NAISET YLI 60 VUOTTA
1. Aila Nissinen 8.85 m
2. Sirkka Suorajärvi 6.10 m
MIEHET YLI 60 VUOTTA
1. Reijo Säkkinen 17.23 m
2. Teppo Pesonen 13.97 m
3. Teuvo Haataja 13.16 m
Veteraanikeräystä olivat Citymarketissa suorittamassa klubistamme presidentti Martti (yläkuva), Marjatta (alakuva), Timo, Keijo, Jouni O ja Kimmo.
Keskiviikkona 16.3.2016 käytiin Kuusamon keilahallilla tiukka taistelu keilailumestaruudesta. Osallistujia oli kolmesta klubista ja yksi perheen jäsen. Kilpailussa keilattiin kolme sarjaa, joista tuloksiin otettiin kaksi parasta.
Henkilökohtaisen kilpailun voitti Veikko Veteläinen tuloksella 317, toiseksi tuli Olli Jurmu tuloksella 316 ja kolmanneksi tuli Alpo Leinonen tuloksella 284.
Klubien välisen kilpailun voitti LC Kuusamo/Ruka tuloksella 633, toiseksi tuli LC Kuusamo/Kitka tuloksella 520 ja kolmanneksi LC Kuusamo tuloksella 469.
Klubille tuli palkintoja, kun Jouko Niikkonen (toinen vas.) oli yhteiskisan toinen ja Jarmo Moilanen (ensimmäinen vas.) pistoolin paras.
Presidentti Martti Välitalo (alakuva oik.) luovutti Timo Alleniukselle chevronin ja läsnäolopalkinnon 40 vuotta kestäneestä 100% -toiminnasta. Kimmo Mustonen (yläkuva vas.) sai läsnäolopalkinnon 30 vuotta kestäneestä 100% -toiminnasta. Lisäksi luovutettiin 100% merkit viime kauden toiminnasta läsnäolleille (Timo, Sauli, Jukka, Kimmo, Jouko N., Keijo, Reijo Pe., Olli). Lisäksi "100 prosenttisia" olivat Marjatta, Jaakko ja Tauno.
Sunnuntaina 13.12.2015 pidettiin kuusamolaisten kuorojen ja LC Kuusamon 47. kerran järjestämä joulukonsertti, joka veti kirkon täyteen joululaulujen ystäviä. Konsertin tuotto, joka ohjattiin lyhentämättömänä paikkakunnan vähävaraisten jouluiloksi, oli yli 2100 euroa.
Tauno Korpela järjesti maillaan puunkaatotalkoot lauantaina 14.11.2015. Paikalla oli viisi klubimme leijonaa, kaataen ja pinoten puita hienosti hoidettujen kahvitusten ja lounaan lomassa. Lopuksi jokainen mukana ollut sai vielä mukaansa kasan puita.
LC Kuusamo osallistui 6.11.2015 Nenäpäivään suorittamalla lipaskeräyksen klo 15-19 Kuusamon Citymarketissa.
Marraskuun klubikokouksessa luovutettiin Unto Turuselle viime kauden piirikuvernöörin myöntämä I ruusukkeen ansiomerkki. Merkkiä laittaa kiinni LC Kuusamon presidentti Martti Välitalo. Vierestä seuraa DG Kauko Niemelä.
LC Kuusamo ahersi viime viikonloppuna kodan purkutalkoissa. Kota saatiin yhteistyössä purettua maan tasalle vaikka työmaa olikin tällä kertaa varsin vaativa.
Lions-liiton lanseeraamaa Hyvän Päivää vietettiin 8.10.2015. Päivä yhdistyi Kuusamossa vietettyyn Vanhusten viikkoon, minkä tiimoilta LC Pohjanakkojen ja LC Kuusamon jäsenet avustivat Porkkatörmän asukkaita urheilukentälle ja takaisin sekä siellä toteutetuilla liikuntarasteilla.
LC Kuusamo kokoontui ensimmäiseen klubikokoukseensa 1.9.2015 Kainuun ammattiopiston Kuusamon toimipisteessä. Siellä koulutusjohtaja Anne Koski-Heikkinen esitteli oppilaitoksen toimintaa ja näkymiä. Uudet, klubin nimellä varustetut huomioliivit olivat saapuneet ja niitä esitteli Tauno Korpela.
LC Kuusamon kausi 2015-16 avattiin lauantaina 29.8. Kengänpotkaisun MM-kilpailuilla. Kilpailupotkaisuja tuli noin 300.
TULOKSET:
Tytöt 0-9v
Roosa Karjalainen 10,92m
Aada Hiivala 10,25m
Viivi Skog 8,88m
Pojat 0-9v
Otto Karjalainen 17,90m
Rasmus Ranua 14,80m
Hermanni Kangas 14,00m
Tytöt 10-16v
Ilona Ranua 16,14m
Minna Leinonen 15,89m
Annastiina Oikarinen 15,32m
Pojat 10-16v
Jaakko Meriläinen 19,20m
Jesse Tyni 17,88m
Eelis Karjalainen 15,20m
Naiset 17-59v
Jaana Hyrkäs 14,95m
Sanna Kantola-Tyni 14,20m
Hilla Korpela 13,40m
Miehet 17-59v
Pertti Kilpijärvi 23,42m
Ossi Määttä 20,58m
Jari Ollila 19,27m
Naiset 60v-
Kerttu Käkelä 15,00m
Eeva Korva 9,30m
Aila Nissinen 9,12m
Miehet 60v-
Teppo Pesonen 17,85m
Teuvo Haataja 14,34m
Mauno Tuunainen 14,33m
LC Kuusamon kauden 14-15 päätöstapahtuma hallitustenvaihtokokous sujui juhlavissa mutta rennoissa merkeissä Osuuspankin majalla. Ohjelmassa oli normaaliin vaihtokokoukseen verrattuna sen verran "painavia" muistamisia, joten pukukoodina oli poikkeuksellisesti tumma puku.
Sauli Iso-Möttönen lyötiin tilaisuudessa PDG Matti Mälkiän toimesta Lions-ritariksi nro 1608. Lisäksi Jukka Leskelä vastaanotti arvostetun Melvin Jones -jäsenyyden. Jouko Niikkonen sai Medal of Merit -ansiomerkin ja Tauno Korpela I ruusukkeen ansiomerkin.
Presidentti palkitsi myös erikseen seuraavat kauden aikana ansioituneet: Kimmo Mustonen, Keijo Pesonen, Tauno Korpela, Jaakko Iso-Möttönen, Sauli Iso-Möttönen, Timo Allenius, Marko Pudas, Marjatta Hinkkala, Jouko Tauriainen, Ari Maaninka, Martti Välitalo, Jouko Niikkonen ja Veli Pohjonen.
Presidentti kiittää kaikkia hienosta kaudesta ja upeasta tuesta! Kiitos!
Kuvassa vasemmalta "lyöjä" PDG Matti Mälkiä, Ritari nro 1608 Sauli Iso-Möttönen, Annukka Iso-Möttönen ja Jaakko Iso-Möttönen.
Kuvassa oikealta Melvin Jones -jäsen Jukka Leskelä, Elli Leskelä ja LC Kuusamon presidentti Olli Ranua.
Ilta sujui hienosti keittiömestari Jarmo Pitkäsen loihtimien ruokien, laadukkaan ohjelman sekä pienen kisailun sekä seurustelun merkeissä. Kuvassa Pyry Niikkonen soittaa kitaraa.
LC Kuusamo sekä LC Kuusamo/Ruka ja LC Kuusamo/Pohjanakat järjestivät 18.4. veteraaneille ja Porkkapirtin vanhuksille lämminhenkisen ulkoilutustapahtuman. Kankean alun jälkeen ulos "uskaltautui" yhteensä peräti noin 20 vanhusta juomaan kahvia, nauttimaan munkkia ja kuuntelemaan Velin ansiokasta haitarin soittoa. Kunnostautuivatpa muutamat peräti laulamaan Velin soiton säestyksellä! Ja uhkarohkeimmat kävivät kävelemässä peräti Pappilan pelloilla asti. Tapahtuma oli sen verran onnistunut, että se päätettiin samoin tein järjestää seuraavan kerran jo ensi kuussa. Ja uuden kauden koittaessa jälleen syyskuussa. Kiitos Raija reippaasta otteesta sekä Timo, Outi, Pauli, Veli, Martti, Tauno, Unto, Marko L ja Jorma! Seuraavaan tapahtumaan kutsutaan kaikki Kuusamon klubit mukaan palvelemaan.
LC Kuusamo osallistui veteraanikeräyksen suorittamiseen pääsiäislauantaina 4.4. kuuden lionin voimin. Ihmiset olivat anteliaalla päällä joten keräys tuotti vielä yli 26 000 elossa olevalle veteraanille mukavasti!
LC Kuusamo /Kitka järjesti lohkon ilma-aseammuntakilpailut 16.3. Tulokset: 1) Eero Koski, 2) Tapio Leväniemi, 3) Risto Raunio... 8) Kimmo Mustonen.
LC Kuusamo järjesti lohkon prosenttihiihdot 19.3. Paikalla oli kuusi hiihtäjää ja kolme toimitsijaa, joten enemmänkin olisi mahtunut. Tulokset: 1) Olli Ranua, 2) Kimmo Mustonen, 3) Anne Määttä, 4) Jouko Tauriainen, 5) Viljo Kurvinen ja 6) Jorma Näsi.
Kuusamon maaliskuun klubikokouksessa oli runsaasti tapahtumia perinteiseen kokoukseen verrattuna. Klubi vastaanotti uuden jäsenen kun Veli Pohjonen antoi lions-lupauksensa (alempi kuva). Tammikuussa ryöstettyä Ritarin kilpeä tuli hakemaan kaksi klubia. Muutaman jäsenen vähemmän paikalle saanut LC Pudasjärvi vei kilven LC Posion edestä, sillä matkaa heillä oli kokouspaikalle pidemmälti (yläkuva). Lisäksi Marjatta Hinkkala kertoi kummilapsitoiminnasta vasta Sri Lankasta palanneena.
LC Taivalkoski piti 50-vuotisjuhlat lauantaina 7.2. Hotelli Herkossa. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja ansiokkaasti toimineita lioneita palkittiin useita. LC Taivalkoski lahjoitti komeat 3 000 euroa kolmen yhdistyksen jaettavaksi Taivalkoskelle.
LC Kuusamon Helmikuun kuukausikokouksessa Veli Pohjonen piti esitelmän kehitysmaille annettavasta asiantuntija-avusta koskien puuntuotannon lisäämisen vaikutuksia eroosion pysäyttämisessä ja viljantuotannon lisäämisessä. Esitelmä oli niin vakuuttava, että Veli hyväksyttiin klubin uudeksi jäseneksi äänin 14-0. Kuvassa Veli esitelmän pidossa ja etualalla kummin Tauno Korpelan orastava kalju.
LC Kuusamon Timo Allenius luovutti klubimme standaarin Lions-järjestön 1.VP Dr. Jitsuhiro Yamadalle Pellossa pidetyssä MJ/AR-tapahtumassa 31.1.
Hollantilainen Nadine Spelt osallistui 2003 Kuusamossa järjestettyyn nuorisoleiriin. Retkien oppaana toimi Silja Mustonen. Nuorten välille syntyi ystävyyssuhde, joka on johtanut siihen, että Nadine on vieraillut Suomessa monta kertaa ja Silja perheineen on käynyt vieraana Hollannissa. Tammikuussa 2015 Kuusamon vierailuun osallistui myös Nadinen sulhanen Martin Stofberg. Nyt jo aikuiset entiset nuoret kertoivat kokemuksistaan ja ystävyydestään LC Kuusamon hallituksen kokouksessa 29.1.2015. Myös Hollannissa on puukot ja veitset pidettävä terävinä, joten presidentti Olli Ranua luovutti kotiin viemisenä kuusamolaisen liipan.
LC Kuusamon pitkään hallitsema lohkon klubien välinen keilakilpailu päättyi 28.1. LC Kuusamo/Rukan voittoon joukkueella Veikko Veteläinen ja Seppo Linjakumpu. Kaikki klubit olivat mukana, vaikkakin nyt jouduttiin tyytymään kaksihenkisiin joukkueisiin.
LC Kuusamon klubi-illan 13.1.2015 ohjelmana oli vierailu kahdessa kuusamolaisessa yrityksessä. Ensin tutustuttiin PS-Kalusteen toimintaan ja tiloihin. Yritystä esittelivät toimitusjohtaja Rauno Päivärinta ja projekti-insinööri Jarno Päivärinta (alakuva). Toisena kohteena oli lasialan yritys Klas1, jossa tuotannon suunnittelija Tarja Pitkänen (yläkuvassa keskellä) esitteli tiloja ja laitteita sekä kertoi yrityksen toiminnasta. Kiitos molemmille yrityksille vieraanvaraisuudesta!
Sunnuntaina 11.1.2015 käytiin klo 19:30 alkaen Kirkkokedon koululla Rukan järjestämät lohkon lentopallokisat. Kuusamon klubeista tuimaan taistoon osallistuivat LC Kuusamo, LC Kuusamo /Ruka ja LC Kuusamo /Kitka. Ottelussa pelattiin kaksi erää /ottelu. Tulokset ovat seuraavat: Kitka - Ruka 0 - 2 (16-25,16-25), Kuusamo - Kitka 0 - 2 (9-25, 13-25) ja Ruka - Kuusamo 2 - 0 (25-12, 25-15). Eli kunniataulukko voittojen mukaan on seuraava: 1) LC Kuusamo /Ruka 2 pistettä, 2) LC Kuusamo /Kitka 1 piste ja 3) LC Kuusamo 0 pistettä.
(Kuva viime vuodelta)
Seitsemän urhoollista LC Kuusamon jäsentä kävivät Ritarin kilven ryöstöretkellä Pellossa perjantaina 9.1.2015. Koska muita klubeja ei paikalle ilmestynyt, kilpi matkasi Kuusamoon! Näin ollen helmikuun klubikokoukseemme voi ilmestyä kilven ryöstäjiä muista L-piirin klubeista. Ryöstöretkestä Koillissanomissa julkaistu Markon kirjoittama viihteellinen tarina löytyy myös alta.
LC Kuusamo osallistui Vastuu on minun -nettietikettikirjasten hankintaan yhdessä muiden kuusamolaisten klubien kanssa. Kirjaset jaetaan kuusamolaisille kolmasluokkalaisille ja käydään yhdessä heidän kanssaan läpi. Kuvassa oikealla Kuusamon kaupungin sivistystoimenjohtaja Erkki Hämäläinen vastaanottaa kirjaset lohkon puheenjohtajalta Jaakko Iso-Möttöseltä.
LC Kuusamo osallistui liikuntakeskuksessa pidettyihin joulumyyjäisiin 14.12.2014 yhdessä LC Kuusamo / Kitkan kanssa. Myimme loput Koillismaan Joulu -lehdet ja aitoja ja perinteisiä kuusamolaisia liippoja.
LC Kuusamon LC Kuusamo järjesti yhteistyössä kuusamolaisten kuorojen kanssa hyväntelkeväisyyskonsertin 14.12.2014 Pyhän Ristin kirkossa. Konsertin tuotto 2 600 euroa luovutettiin heti jaettavaksi taloudellista tukea tarvitseville. Alemmassa kuvassa Timo Allenius kertoi konsertin järjestelyistä ja tuotosta. Ylemmässä kuvassa konsertissa esiintynyt Kuulas-kuoro. Kuvat: Martti Välitalo
LC Kuusamon pikkujoulut pidettiin 12.12.2014 Oivangin lomakartanossa. Leijonia puolisoineen oli paikalla yli kolmekymmentä. Tunnelma oli jouluinen. Sitä nosti kuorolaulu, jota johtivat Markku Kolvanki, Pauli Miettinen ja Jukka Leskelä. Illan musiikkiesityksestä puolestaan vastasivat lukion opiskelijat Iita Janhunen ja Nora Miettinen. Kuvat: Martti Välitalo.
LC Kuusamon yhdessä LC Taivalkosken kanssa tekemä Koillismaan Joulu -lehti on saatu myytyä lähes loppuun. Partiolaisilla lehtiä on vielä jonkin verran myynnissä, mutta niitä riittää vain nopeimmille. Kiitos kaikille mukana olleille, niin lehden tekijöille kuin ilmoittajillekin. Kuvassa Jaakko Iso-Möttönen ja Timo Allenius lajittelevat lehtiä ja laskuja ilmoittajille.
LC Kuusamo järjesti puunkaatotalkoot Tauno Korpelan metsässä. Paikalla oli kahdeksan leijonaa, joko moottorisahan kanssa tai ilman, kuten Ruokolahdella konsanaan!
LC Kuusamon marraskuun klubikokous otti vastaan uuden jäsenen lupauksen.
Alla kuvassa uusi jäsen Jarmo Moilasen rintapieleen kiinnitetään merkki kuulumisesta lionseihin. Kiinnittäjänä kummi Jaakko Iso-Möttönen.
Paikalla oli myös piirikuvernööri Markku Ilmavirta Pellosta puolisonsa Soilin kanssa. Alla kuvassa presidentti Olli Ranua luovuttaa LC Kuusamon viirin piirikuvernöörille.
LC Kuusamon Nenäpäivän lipaskeräys perjantaina 31.10. tuotti 525 euroa. Summaa voidaan pitää neljän tunnin ahkeroinnista erittäin mallikkaana. Lionsit ympäri L-piirin ja koko Suomen keräsivät jälleen mahtavan potin Nenäpäiväsäätiölle edelleen lahjoitettavaksi.
LC Kuusamon kauden ensimmäinen virallinen kokoontuminen pidettiin kesän aikana remontoidulla partiolaisten majalla. Perinteinen klubikokous muutettiin syyskuun klubitapaamiseksi. Lähes 5 000 euroa maksanut ja yli 300 talkootyötuntia vaatinut partiomaja näyttikin oikein hyvältä. Mikä mukavinta, paikalle saapui peräti 21 leijonaa sekä 26 heidän perheenjäsentään, yhteensä majalla siis kävi 47 osallistujaa! Kiitos partiolaisille tarjoamisista.
LC Kuusamo järjesti palvelujärjestögolfin 7.9.2014 Kuusamon uudella ja upealla golfkentällä. Osallistujia oli yhteensä 11. Mikko Luikku vei kultaa, Kyösti Salmirinne hopeaa ja Tapani Ketola pronssia.
Järjestyksessään ensimmäiset Kengänpotkaisun MM-kilpailut järjestettiin Venetsialaiset -tapahtuman yhteydessä 30.8.2014 Kuusamon torilla. Tempauksella kerätiin varoja n. 330 euroa Uusi Lastensairaala 2017 -projektille.
Kilpailussa potkaistiin Crocs-kenkä jalasta niin kauas kuin mahdollista. Kilpailussa käytettävät Crocsit oli lahjoittanut Crocsin maahantuoja, joten ne löytyivät kilpailupaikalta. Yhteensä potkaisuja tuli päivän aikana yli 400.
Tulokset:
Tytöt 0-9v
1. Roosa Karjalainen 11,62m (ME), 2. Viivi Skog 10,12m ja 3. Nea Naumanen 8,20m
Pojat 0-9v
1. Otto Karjalainen 13,74m (ME), 2. Rasmus Ranua 13,63m ja 3. Jasper Tyni 11,45m
Tytöt 10-16v
1. Ilona Ranua 14,62m (ME), 2. Peppi Luikku 11,00m ja 3. Pinja Karjalainen 10,45m
Pojat 10-16v
1. Joonas Iso-Möttönen 15,50m (ME), 2. Teemu Pitkänen 14,50m ja 3. Jesse Tyni 14,35m
Naiset 17-59v
1. Sanna Kantola-Tyni 15,87m (ME), 2. Paula Määttä 15,85m ja 3. Jaana Hyrkäs 15,64m
Miehet 17-59v
1. Jari Ollila 22,73m (ME), 2. Jukka Mursu 22,25m ja 3. Janne Haapakoski 20,55m
Naiset 60v-
1. Eeva Korva 10,10m (ME), 2. Sirkka Suorajärvi 8,42m ja 3. Taina Antikainen 8,28m
Miehet 60v-
1. Reino Rönkkö 16,17m (ME), 2. Teppo Pesonen 15,30m ja 3. Taisto Hynynen 15,08m