Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-E

LIONS CLUB KYLMÄKOSKI

Kylmäkosken Lions Club juhli 30-vuotista taivaltaan

 

Juhlat pidettiin Lellan tilalla Urjalassa la 26.5.2018. Lämmin kiitos kaikille juhliin osallistuneille. Olemme iloisia, että saimme vieraita - leijonia ja leidejä - myös naapuriklubeistamme, piirikuvernöörimme ja klubimme kummisedän juhlaan. Kiitos myös lukuisista onnitteluista, joita klubimme sai.

 

Hyväntekeväisyyden tekeminen ei aina ole ihan ruusuilla tanssimista. Osa tekemisestämme on ollut kutakuinkin ihan puhdasta työtä, jos jonkinmoisissa olosuhteissa. Joten ei ole pahitteeksi välillä juhlistaa saavutettuja vuosikymmeniä ja muistella sekä iloita niitä erinäisiä hyväntekeväisyystempauksia, joita olemme saaneet aikaan.

 

Kivoja juhlia on myös mukava fiilistellä näin jälkeen päin kuvien kera. Alla olevasta linkeistä pääsee katsomaan juhlakuvia.



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry E-piiri E-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin