Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-E

LIONS CLUB KYLMÄKOSKI

Pilkkikisat tuottivat 820 euroa uutta tulevaa koulua varten

 

Kylmäkosken Lions Club järjesti kera leidien Jalannilla pilkkikisat su 18.3.2018. Eri sarjoihin osallistui kaikkiaan 51 kalaonneaan yrittänyttä kilpailijaa. Pilkkikisojen buffetissa poikkesi myös jonkin verran järvellä hiihtämässä olleita hiihtäjiä sekä muuten vain kannatuksen vuoksi ulkoilemaan lähteneitä perheitä ja pariskuntia. Onneksi aamupäivän pilvet kaikkosivat niin, että iltapäivällä saatiin nauttia auringosta.

 

Tapahtumapäivän yhteensattumilta ei voitu välttyä. Pilkkikisojen tuotoksi kertyi niistä huolimatta kaikkiaan 820 euroa, jonka Leijonat kera leidien lahjoittivat kokonaisuudessaan Kylmäkosken Kirkonkylänkoulun kannatusyhdistykselle käytettäväksi mm. tulevan uuden koulun kaluston hankintaan.

 

LC Kylmäkosken Leijonat ja leidit tahtovat lämpimästi kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita sekä palkintoja lahjottaneita että myös tilaisuutta sponsanneita tahoja.

Painavin kala painoi 355 g, jonka onnistui nappaamaan Jorma Kivelä. Painavimman kalan arvauskilpailun voitti Jaana Seppälä, jonka arvaus oli 351 grammaa.

 

Voittajat sarjoittain

Yleinen sarja: 1. Kuusinen Pekka 2 070 g, 2. Laaksonen Kimmo 1 520 g, 3. Kivelä Jorma 850 g.

Naisten sarja: 1. Lehtonen Annikki 710 g, 2. Järvenpää Taina 660 g, 3. Kuitunen Jutta 545 g.

Nuorten sarja: 1. Oksa Kasper 49 g, 2. Nieminen Ville 10 g.





Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry E-piiri E-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin