Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-E

Lions Club Lempäälä

Kanava

Kesä voi alkaa - liikennepuisto on avattu

Lasten liikennepuiston avajaiset on yksi vuoden odotetuimpia tapahtumia Lempäälässä.  Luonto on kauneimmillaan ja kesän odotus on päättynyt. Nyt se on alkanut.  Päivä on aina ikimuistoinen myös meille järjestäjille. On palkitsevaa nähdä hymy lasten ja heidän vanhempiensa naamalla.

Liikennepuiston avajaiset on yksi klubimme pääaktiviteeteistä. Haluamme tehdä työtä oman kuntamme lasten ja nuorten hyväksi. Varhaisella iällä opitut liikennetaidot luovat hyvää pohjaa turvalliseen  liikenteessä liikkumiseen.

Puisto on nyt hyvässä kunnossa. Rikkoutuneet liikennemerkit on korjattu ja autokalusto on saatu vastaamaan vaativien käyttäjien toiveita. Autot ovat klubimme ja paikallisten yrittäjien lahjoittamia.

Liikennepuisto on kuulunut Lempäälän kesään jo yli viisikymmentä vuotta. Lions Club Lempäälä Kanava rakensi puiston vuonna 1968 talkoovoimin. Seuraavana syksynä puisto lahjoitettiin kunnalla. Työt tehtiin päällystystöitä lukuun ottamatta omin voimin. Rahaakin tarvittiin ja sitä saatiin pankista.  Liikenneturvallisuutta pidettiin niin tärkeänä, että klubilaiset itse takasivat 25000 markan lainan. Velka kuitenkin saatiin maksettua nopeasti erilaisista tapahtumista saaduilla tuotoilla. 

Puisto on nykyisin auki koulujen kesäloman ajan maanantaista perjantaihin klo 10–17. Puistossa on koko ajan kunnan palkkaamat valvojat ja se on tarkoitettu 5–10-vuotiaden käyttöön. Liikennepuiston käyttämisestä ei peritä maksua.

Teksti ja kuvat: Auvo Mäkinen




Klubimme lapsille suunnatut tapahtumat keräävät aina suuren määrän väkeä. Lähtovarikolle muodostui jonoa jo ennen varsinaista avausta.
Klubimme lapsille suunnatut tapahtumat keräävät ai...
Lions Club Lempäälä Kanavan presidentti Petri Mäkinen (vas.) avasi tilaisuuden. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jocka Träskbäck toi kunnan terveyhdyksen.
Lions Club Lempäälä Kanavan presidentti Petri Mäki...

Suuntamerkin näyttäminen onnistuu jo rutiinilla.
Suuntamerkin näyttäminen onnistuu jo rutiinilla.

Kaikki alkaa liikennesääntöjen perusteellisesta läpikäynnistä.
Kaikki alkaa liikennesääntöjen perusteellisesta lä...

Suomessa ei taida olla sellaista ulkoilmatapahtumaa, jossa makkara ei maistuisi.
Suomessa ei taida olla sellaista ulkoilmatapahtuma...

Lions Club Lempäälä Kanavan jäsenet valvovat tarkasti tilaisuuden onnistumista.
Lions Club Lempäälä Kanavan jäsenet valvovat tarka...

Osana liikennepuiston avajaisia oli mahdollisuus tutustua paloautoon. Lempäälän VPK:n huippumoderni, Suomen    nykyaikaisin paloauto herätti kiinnostusta.
Osana liikennepuiston avajaisia oli mahdollisuus t...
Minusta tulee isona palomies vaiko sittenkin poliisi?
Minusta tulee isona palomies vaiko sittenkin polii...

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry E-piiri E-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin