Klubimme jokavuotinen kevätretki suuntautui tänä vuonna Kankaanpäähän Niinisalon varuskuntaan. Paikka oli monelle tuttu omalta varusmiesajalta. Kiinnostuksen kohteenamme oli erityisesti sotakoiraohjaajakoulutus. Sitä esitteli meille luutnantti Petteri Halme.
Pääsimme tutustumaan myös koirien ja varusmiesten asuinoloihin. Molemmat ilmoittivat tyytyväisyyden oloihinsa, koirat tosin haukkumalla. Koirien ”kopit” ovat kooltaan 19,5 neliötä ja näkymät avautuvat kolmeen ilmansuuntaan. Varusmiesten huoneissakin on ikkuna.
Nykyisen nimensä Tykistöprikaati sai 1992. Se on Kankaanpään toiseksi suurin työllistäjä kaupungin jälkeen, henkilöstömäärä on noin 400. Tykistöprikaatin vuosittainen koulutustuotos on noin 5000 henkilöä, joista on varusmiehiä 2000, reserviläisiä 1800 sekä rauhanturvaajia 1400.