Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-E

Lions Club Lempäälä

Kanava

Lempäälän kunta palkitsi Lions-klubimme

Aktiviteetin pääorganisaattori DC Auvo Mäkinen vastaanottaa Lempäälän kunnan ympäristöpäällikkö Tiia Levonmaan ojentamaa huomionosoitusta. Taustalla klubin sihteeri Jussi Turunen.


Lempäälän kunnan kestävän kehityksen työryhmä on palkinnut vuoden 2012 Ekoteko-palkinnolla Lions Club Lempäälä Kanavan.  

 

Palkitsemista Lempäälän kunta perustelee seuraavasti:


”Keväällä 2012 Lions Club Lempäälä Kanavan aloitteesta siivottiin Sääksjärven metsäautoteiden varsilta sekä Birgitan polun ympäristöstä yhteisvoimin lähes 45 kuutiota jätteitä.

 

Siivoustalkoisiin kutsuttiin mukaan myös muut Lempäälän Lions Clubit, Lempäälän seurakunta, Pirkanmaan jätehuolto, Lempäälän partiolaiset sekä Lempäälän kunta. Kaikkien työpanosta tarvittiin, mutta aloite talkoisiin tuli Lions Club Lempäälä Kanavalta. Tämän ekoteon ansiosta lähimetsämme ovat nyt viihtyisämpiä virkistyskohteita kaikille kuntalaisille.

 

Lisäksi Lions Club Lempäälä Kanava tekee työtä, joka edistää sosiaalisesti kestävää kehitystä: muun muassa liikennepuisto (klubi on perustanut Lempäälään liikennepuiston ja pitää sitä kunnossa) ja jokavuotiset Hakkarin Nappulahiihdot ovat kaikille avointa toimintaa sekä luovat kuntalaisten keskuuteen yhteisöllisyyttä. Tällä on merkittävä vaikutus esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisemisessä.

 

Lempäälässä on kaksi muutakin Lions Clubia, jotka tekevät arvokasta työtä sosiaalisen kestävän kehityksen edistämiseksi, mutta palkinto päätettiin antaa Lempäälä Kanavalle kevään 2012 siivousurakan ansiosta."

 

Myös vuoden ympäristöpalkinto


Jo aiemmin Lempäälän ympäristösuojeluyhdistys palkitsi aktiviteetin pääorganisaattorin DC Auvo Mäkisen vuoden 2012 ympäristöpalkinnolla.

 

 

 



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry E-piiri E-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin