Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-E

Lions Club Lempäälä

Kanava

Lunta, lunta ja Nappulahiihdot

Kyllä tätä on odotettukin: koska saadaan harrastustoimintaa käyntiin ja koska on Nappulahiihdot. Lumenpuutteestakaan ei voi valittaa - sitä on tänä vuonna riittävästi. Valkoiset lumihanget loistivat kilpaa nuorten hiihtäjien silmien kanssa.  

Ilmeet olivat tyytyväisiä myös järjestäjillä. Pitkästä aikaa pystyimme tekemään sitä, mitä varten klubimme on  olemassa. Työtä oman paikkakuntamme eteen.
- Nappulahiihdot on klubimme vuoden päätapahtuma. Hiihtojen järjestäminen on meille perinne, josta saamme hyvää mieltä pitkäksi aikaa. Tämä tapahtuma on meille jo 43:s. Tällä kertaa hiihtäjiä oli reilusti yli 300, kaikkien tuloslaput eivät kuitenkaan palautuneet tuloslaskentaan.

Nappulahiihdot jatkoi olympialaisista alkanutta Suomen mitalijuhlaa. Nyt mitaleja vaan tuli runsaasti enemmän. Jokainen osallistuja sai maaliin tullessaan mitalin kaulaansa ja tietysti mukillisen lämmintä mehua. Tulos ja sijoittuminen ei ollut tärkeintä, vaan osallistuminen ja perheiden yhdessäolo.

Tapahtuma on osallistujille maksuton. Toimintaamme rahoitamme  erilaisilla aktiviteeteillä ja keräyksillä.

Tänä vuonna Lions Club Lempääla Kanavan apuna järjestelyissä oli naapuriklubi Lempäälä Kipinä. Kiitokset myös heille. Tämä oli hieno avaus klubien väliselle yhteistyölle.

Harmillisesti emme olleet varautuneet riittävästi runsaaseen osanottajamäärään. Kaikki hiihtäjät eivät saaneet mitaliaan ja/tai kunniakirjaansa. Tilaamme  molempia lisää. Vanhemmat voivat käydä kyselemässä niitä Sportia Matista (Tampereentie 24, Lempäälä) noin 1,5 viikon päästä.


Tulokset

Nappulahiihtojen 2022 tulokset (pdf)



Jännitystä puolin ja toisin. Ilmoittautuminen on alkanut.
Jännitystä puolin ja toisin. Ilmoittautuminen on a...
Nappulahiihdot kokoaa perheen yhteen.
Nappulahiihdot kokoaa perheen yhteen.
Ajoittain lähtöpaikoille pääsi muodostumaan pientä ruuhkaa.
Ajoittain lähtöpaikoille pääsi muodostumaan pientä...

Kun voitelu ja kunnon ajoitus ovat kohdallaan, niin vauhdissa ei tarvitse säästellä.
Kun voitelu ja kunnon ajoitus ovat kohdallaan, nii...
Huoltojoukkojen läheisyys varmistaa matkan etenemisen.
Huoltojoukkojen läheisyys varmistaa matkan etenemi...
Ainahan kultamitali lämmittää mieltä, varsinkin olympiamitaleiden päivänä.
Ainahan kultamitali lämmittää mieltä, varsinkin ol...

Nappulahiihdot kokosi lähes tuhat ihmistä nauttimaan yhdessä olosta.
Nappulahiihdot kokosi lähes tuhat ihmistä nauttima...

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry E-piiri E-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin