Lions-klubimme maaliskuun tapaaminen oli erityisen juhlallinen. Vain pienen piirin tiedossa oli illan huipentuma - pitkäaikaisen jäsenemme Uskon lionsritariksi lyöminen.
Usko Gullstèn on Lions Club Lempäälä Kanavan vanhin, mutta myös pitkäaikaisin jäsen. Lions-ikää hänellä on poikkeuksellisen paljon, yli 51 vuotta. Edelleenkin Usko on klubimme aktiivisimpia jäseniä. Into lions-toimintaan on säilynyt vuosikymmenten ajan.
Usko on klubimme kantavia voimia. Parhaiten hänet muistetaan erilaisista rahankeräyskampanjoista. Usko teki elämäntyönsä opettajana, hän on ollut aktiivinen yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä, samoin järjestömaailmassa ja harrastuksissa. Näistä tehtävistä hänelle on kertynyt erittäin laaja ystävä- ja tuttavapiiri. Ulospäin suuntautuneena henkilönä Usko myi tuttavapiirilleen, milloin punaisia sulkia, milloin jouluarpoja, milloin mainoksia julkaisuihimme. Harva tohti kieltäytyä. Yleensä yli puolet klubin myyntisaaliista oli Uskon aikaansaannosta.
Menestyvän leijonan tukena on puoliso. Raili on lempeästi kannustanut Uskoa tämän toiminnassa.
Juhlallisessa tilaisuudessa Usko Gullstén lyötiin lionsritariksi ja hänet kutsuttiin Arne Ritari -killan jäseneksi. Puoliso Railia muistettiin killan puolisomerkillä.