Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Mäntsälä

Keitä me olemme

Maailman paras kansalaisjärjestö

Tiistaina 5.7.2007 julkaistussa erikoisraportissa (LCIF) arvioitiin maailman parhaaksi kansalaisjärjestöksi.

LCIF nousi 34 maailmanlaajuisen järjestön kärkeen ohjelmien toteuttamisellaan, todistetulla vastuunalaisuudellaan, sisäisellä ja ulkoisella tiedotuksellaan, ohjelman sopeutettavuudella ympäröivään yhteisöön sekä yritystukijoittensa tavoitteiden ymmärryksellään.


Lue lisää


Paikallisia ja kansainvälisiä

Vuonna 1917 perustettu on kansainvälinen 1,3 miljoonan miehen ja naisen verkosto 205 maassa. Toiminta tapahtuu paikallisten lionsklubien pohjalla. Niiden jäsenet ovat miehiä ja naisia, jotka pyrkivät vaikuttamaan sekä omassa yhteisössään että maailmanlaajuisesti täyttääkseen eri puolilla maailmaa sijaitsevien yhteisöjen tarpeita.


Lue lisää


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin