Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Mäntsälä /

Nelosväylä

Mainoslipun julkistaminen 17.3.2015

Tervetuloa sivuillemme

Klubimme tukee paikallisesti nuorisotyötä, nuorisovaihtoa, nuorison opiskelua, seniorikansalaisia, toimii aktiivisesti huumeiden vastustamisessa, avustaa sotainvalideja sekä sotaveteraaneja heidän keräyksissään. Mäntsälän näkövammaisia palvellaan lukemalla päivälehtiä kaseteille.

 

Klubimme sivut uudistettiin vuodenvaihteessa 2010/11 Lions-liiton N-piirin mallin mukaiseksi.

 

Kuva otsikkotekstin vieressä: LC Mäntsälä/Nelosväylä ry hankki vuonna 2009 Mäntsälän vanhustenpalvelulle neljä uutta keinua. Hankintaan saatiin tukea Lions-organisaation Arne Ritari -säätiöltä. Vanhan meijerin mäellä olevan keinun kunnostustalkoot pidettiin 26.4.2012. Kunnostusporukassa mukana oli Per-Henrik Ekholm, Veikko Helin, Rauli Juselius, Erkki Kauppila ja Kimmo Raitanen. Kuva Rauli Juselius.

 

Mainostilaa vuokrattavana

 

Toiminnan tukemiseen mm. vuokraamme mainostaulutilaa Mäntsälän kirkonkylän taajama-alueelle Lahdentiellä välillä Junttilan risteys - Kenkäkalliontie. Taulut on kiinnitetty tienvalaisin-pylväisiin. Taulut ovat kooltaan normaaleja 70 x 100 kaksipuolisia mainostauluja. Tauluja on yhteensä 27 kappaletta.

 

Mainostaulutilaa voi tiedustella lähettämällä sähköpostia klubille tai ottamalla yhteyttä mainostaulujaoksen puheenjohtajaan (2012-2013 Tarmo Mikkola, 0400-559999). Tarkemmat tiedot ja hinnat saat lataamalla oheisen esitteen.

 

mainostaulu_esite_2013.pdf 



Suomen lions-liitto www.lions.fi