Martin Pilkin arpoja myymässä
Osallistuimme perinteisesti LC Sodankylän järjestämän Martin Pilkin arpojen myyntiin. Arpoja oli myynnissä Neste- ja Seo-huoltamoilla sekä yksittäisillä Livon liitännäisklubin jäsenillä. Perjantaina 17.3. rakensimme arpojen myyntipisteen S-market Aholan aulaan ja myimme siellä arpoja klo 10 - 16. Tällä aktiviteetilla saimme mukavasti ja melko pienellä vaivalla kartutettua aktiviteettitiliämme, jonne kertyneitä varoja voimme käyttää paikkakuntamme nuorten ja vanhusten hyväksi sekä erilaisiin avustuskohteisiin.
Martin Pilkki -tapahtumaa on LC Sodankylä järjesatänyt vuodesta 2007 lähtien. Aluksi se järjestettiin Raudanjoen Kuusijärvellä ja vuodesta 2009 lähtien Luoston Ahvenlammella. Kilpailussa on aina hyvät palkinnot ja lähes joka vuosi arvonnassa on tullut palkintoja myös posiolaisille arvan ostajille, erääna vuonna jopa pääpalkintona ollut henkilöauto.
Tänä vuonna saimme myytyä yhteensä 113 arpaa.