Ritarin kilpi käväisi Posiolla

Posion lions klubin neljä edustajaa kävi heti pääsiäisen jälkeisenä tiistaina 2.4. Kuusamossa ryöstämässä Ritarin kilven LC Kuusamolta.
Ritarin kilpi kiertää L-piirin klubien keskuudessa ja se on ikuisesti kiertävä. Sen tarkoituksena on tutustuttaa piirin klubien jäsenet toisiinsa ja edesauttaa klubien välistä kanssakäymistä.
Ritarin kilpi-perinne perustettiin vuonna 1964 eli se on tänä vuonna kiertänyt L-piirissä 60 vuotta. Kaksi korona -vuotta olivat poikkeus, jolloin kilpi ei kiertänyt. Alkuvuosina L-piirin etelärjaa oli jonkin verran alempana kuin mitä se on tällä hetkellä ja piiriimme kuului myös muutama sellainen klubi, joka tällä hetkellä kuuluu I-piiriin.
Kilpi ehti olla Posiolla vain reilun viikon, sillä se oli ryöstettävissä L-piirin virkailijavalmennuksen yhteydessä 11.4. Valmennustilaisuuteen osallistui 12 leijonaa, joiden joukossa kolme Kuusamon PohjanAkkojen edustajaa. He onnistuivat ryöstämään kilven klubiinsa, jonka hallussa Ritarin kilpi on ollut viimeksi vuonna 2001.