Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-M

LC Rauma /

Reimari

40 v juhlat

Klubimme juhlavuoden syksy oli tapahtumia täynnä ja niistä nauttivat leijonat täysin siemauksin. Normaali sateinen syksy jopa tyypillisesti ennen Silakkamarkkinoita satoi reilusti, kuitenkin itse markkinapäivät saimme nauttia melko aurinkoisista päivistä. Markkinaväkeä oli jälleen runsaasti liikkeellä.

Markkinamyyjien osalta tuli muutamia sairastumisia ja jokunen paikka oli vailla myyjää ja vetisiä paikkoja oli joillakin myyjillä. Markkinat onnistuivat kaikin puolin hyvässä yhteishengessä.

 

 

Neljäkymmenvuotisjuhla toi haasteita syksyyn. Virolaisten kutsuminen ja saapuminen on loistava vuosien yhteistyön tulos, josta me kaikki saimme nauttia.

 

 

Tapaamisia oli juhlaan liittyen perjantaina, lauantaiaamupäivällä ja itse juhlassa. Juhlissamme oli paljon pieniä yksityiskohtia, jotka kohottivat juhlatunnelmaa, kuten ajan- ja klubihenkeen kuuluvat nimilaivat. puut ja kaislat ja moni muu pieni asia.

 

 

Klubimme sai juhlassa uusia Melvineitä ja ritareita sekä piirikuvernöörin palkintoja. Myös vuosipalkittuja oli runsaasti. Useat entiset piirikuvernöörit kunnioittivat juhlaamme läsnäolollaan. Juhlan kruunasi ID Harri Ala-Kulju ajankohtaisella ja ympäristöömme liittyvällä juhlapuheellaan.

 

 

Toiminta jatkuu ja pystymme parantamaan toimintaamme yhteisissä tapahtumissa kokouksissa ja muissa tilaisuuksissa. Tämä toimintakausi lähestyy loppuaan ja haasteet jatkuvat mm Hampurin vuosikokouksen merkeissä.



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry M-piiri M-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin