Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-M

LC Rauma /

Reimari

Kansainvälinen nuorisovaihto antaa unohtumattomia elämyksiä

nuorisoleiri_ihanalla_2015.pdf
Kansainvälinen nuorisovaihto antaa unohtumattomia elämyksiä 20 eurooppalaista nuorta, IO tyttöä ja IO poikaa iältään 16-21 vuotta viettivät Suomessa Lions-nuorisovaihdossa kolme viikkoa. Kaksi viikkoa isäntäperheissä ja viikko purjehtien Saaristomerellä.

Purjehdus tehtiin kaljaasi IHANALLA lähtien Turusta 17. 7. Lähes kaikki nuoret olivat ensi kertaapurjelaivaIla ja jännitystä oli ilmassa. Nuoret jaettiin vahteihin siten, että yksi vahti oli kannella huolehtimassa purjeista ja ruorinpidosta, keittiövahti valmisteli ateriat ja siivosi. Loput olivat vapaavahdissa, mutta valmiudessa lyhyelläkin varoitusajalla tarvittaessa avustamaan.

Ensimmäinen vierailukohde oli Föglö Degerby, jossa vietettiin lyhyt yö ja jatkettiin Maarianhaminaan. M-piirin nuorisovaihtojohtaja Kaija Valtosen johdolla opastettu tutustuminen kaupunkiin, jonka jälkeen vapaa-aikaa. Sunnuntaina jatlkettiin kaikki kahdeksan purjetta ylhäällä Lappoon, jossa rantasauna ja uimista. Nuoret olivat jo isäntäperheissä ihastuneet saunomiseen ja kuten aiemmassa vastaavissa leireissä illan pysähdyspaikan sauna pohditutti nuoria jo päivällä. Vuosnaisissa oli pikapysähdys miehistön vaihdon johdosta ja siitä lsokariin tutustumaan majakkaan. Tiistaina uimista aluksen laidalta hyppien mereen ennen Uuteenkaupunkiin kiinnittymistä. Nuoret olivat valmistelleet esitelmän kotimaastaan ja tuoneet mukanaan kotimaansa maistiaisia. Hienoja esityksiä ja mielenkiintoisia makukokemuksia kuten liettualainen kylmä borchkeitto.

Uudenkaupungin jälkeen Katanpää ja siellä viimeinen yhteinen ilta makkaraa paistaen rantanuotiolla, auringon laskua katsellen ja siihen perään auringon nousua seuraten. Viimeinen matkan legi Katanpäästä Luvialle kului monen mielestä aivan liian nopeasti. Viikko vierähti ihan siivillä ja nuoret lähtivät kohti kotimaitaan Liettuaa, Tanskaa, Saksaa, Hollantia, Belgiaa, Itävaltaa, Italiaa, Sloveniaa, Bulgariaa ja Turkkia. Yhteistapaamista seuraavalle kesälle jo suunniteltiin ja näistä nuorisoleireistä on syntynyt pitkäaikaisia ystävyyssuhteita.

Kansainvälinen nuorisovaihto on Lions-järjestön tunnetuimpia toimintamuotoja. Siihen osallistuneet tuhannet nuoret eivät varmasti koskaan unohda saamiaan elämyksiä ja kokemuksia.

Toiminta on kaksisuuntaista: Suomesta lähtee ja Suomeen tulee nuoria. Nuorille ja isännöiville perheille tässä on erinomainen mahdollisuus päästä kansainväliseen kosketukseen ja saada usein elinikäisiä ystäviä muista.maista. Monelle nuorelle se on myös ensimmäinen pitempiaikainen oleskelu vieraassa ympäristössä yksin ilman vanhempia mukana.

Viime vuosina Suomesta on lähtenyt 200-250 nuorta ja tänne on saapunut 140-200 nuorta. Suomessa järjestetään tavallisesti 4-5 kansainvälistä leiriä kesässä.

Nuorisovaihto on lionsklubien aktiviteetti. Klubit hyväksyvät ja "lähettävät" nuoren vaihtoon ja järjestävät perheoleskelumahdollisuuden Suomeen saapuville nuorille.

Tavallisesti lähettävä klubi tukee nuoren matkaa taloudellisesti erikseen sovittavalla määrällä.
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan Lions-järjestön nuorisovaihtoon, ota yhteyttä paikkakuntasi lionsklubiin (esim. LC Rauma-Reimariin) lisätietojen saamiseksi.

Heikki Koivisto
leirinjohtaja.

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry M-piiri M-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin