Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-L

LC Rovaniemi /

Napapiiri

Lapin Leijona -lehti



Lapin Leijona on kerran vuodessa ilmestyvä L-piiriin kuuluvien klubiemme yhteinen kuluneen vuoden tapahtumista ja toiminnasta kertova lehti.

 

Lapin Leijona -lehden tehtävänä on kertoa klubiemme aktiviteeteista toisillemme sekä myös meitä ympäröivälle yhteisölle, kylän ja kaupungin asukkaille siitä mitä kaikkea leijonat todella tekevät. Tämä kaikki on osaltaan myös tukemassa ja mahdollisesti innostamassa uusien jäsenien hankinnassa klubiimme.

 

 

Uusin  on ilmestynyt.




Katso myös sivuilta

 

 

 

 

 

  

 Lapin Leijona on kansainvälisesti palkittu lehti


Lapin Leijona -lehti voitti Lions Clubs International- järjestön vuosikokouksissa USA:ssa vuosina 2009 Minneapolisissa sekä 2011 Seattlessa tiedotuslehtisarjassa ensimmäisen palkinnon.


Kari Heikkilä LC Tornio/Pudas klubista on toiminut 20 vuotta Lapin Leijonan päätoimittajana ja nyt hän on lopettaa lehden toimittamisen tähän vuoden 2020 julkaisuun.

 

 

 

Lapin Leijona 2020 

Lapin Leijona 2022Lapin Leijona 2021

Lapin Leijona 2019Lapin Leijona 2017Lapin Leijona 2018Lapin Leijona 2016Lapin Leijona 2015 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry L-piiri L-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin