Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-A

LC Salo-Uskela

Viiri

Kevätretki/vaihtokokous Örön linnakesaarella 5.6.2015

 

 

LC Salo-Uskelan perinteinen kevätretki tehtiin tänä vuonna sata vuotta sotilasalueena olleelle Örön linnakesaarelle.  Retkeläisiä suosi loistava, aurinkoinen ja tyyni sää.  Jo menomatkalla saatiin nauttia saariston kauniista merimaisemista. 

 

 

Perillä asiantunteva opas oli laiturilla vastassa ja veti parituntisen kiertokäynnin vastaillen tekemiimme kysymyksiin jotka koskivat niin saaren harvinaisen rikasta kasvi- ja eläinmaailmaa kuin sotilashistoriaakin. Mainittakoon parina esimerkkinä, että saarella kasvaa ainoana paikkana Suomessa etelän- ja pohjoisen kylmänkukat ja perhoslajeja saarella on yli 1600.

 

Paluumatkalla Ilmari Koppinen kertoi värikkäällä tavallaan sotamuistoistaan rannikkotykistössä niin Örössä kuin Helsingin edustan saarillakin.

 

Niin ja tietysti retkellä pidettiin myös hallituksen vaihtokokous, jossa presidentin nuija siirtyi veli Tuomakselta veli Tapiolle juhlallisten sanojen

 saattelemana.

 

 

Kiitos kaikille mukana olleille ja etenkin veli Jormalle hienon ja ajankohtaisen kohteen löytämisestä ja matkan järjestämisestä.

 

Jouko

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry A-piiri A-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin