Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-E

LC Valkeakoski /

Sääksmäki

Lions Club Valkeakoski-Sääksmäki ry

(Teksti Jouko Airola 7.11.2011)

 

Klubimme on pirteä, vaikka lähestyykin jo keski-ikää, 48. toimintavuosi on meneillään. Jäseniä klubissamme on tällä hetkellä 37. Klubimme tunnetuimmat ja näkyvimmät aktiviteetit ovat kuusien myynti ja laskiaisajot. Mutta paljon muutakin mahtuu toimintavuoteen. Viimeisin toimintakertomus kertoo kaikkiaan 63 tapahtumasta vuoden aikana, jolloin luvussa ovat mukana niin kokoukset, retket, ja muut aktiviteetit.

 

Kuusien viljely ja hoito edellyttävät klubin jäseniltä aktiivista työpanosta keväisin ja syksyisin. Kasvatamme myyntiin tulevat kuuset vuokraamillamme aloilla sähkölinjojen alla. Vastavuoroisesti pidämme huolta, ettei linjan alla pääse puut kasvamaan liian korkeiksi. Jotta kuusien saanti olisi turvattu tulevinakin vuosina, olemme joutuneet myös istuttamaan taimia joillekin alueille, joissa luontainen uusiutuminen on ollut hitaampaa. Osalla klubiveljistä on käytössään maastokelpoista kalustoa, jolla he ovat osallistuneet talkoisiin vain kiitokset palkkanaan. Viime kaudella mätästettiin iso alue, jolle istutettiin 500 tainta. Pian lähestyy jälleen aika, jolloin toimitamme useille yrityksille kuusia heidän tiloihinsa, useimmille jopa paikalleen vietynä ja pystytettynä. Viikkoa ennen joulua on sitten jälleen perinteinen kuusimyynti tehtaan kentällä.

 

Mutta paljon muutakin mahtuu klubimme toimintaan. Laskiaisajot hevosineen, poneineen, moottorikelkkoineen on suosittu tapahtuma. Kävijöitä arvioitiin viime keväänä olleen yli 400.

 

Varojen keräys ja niiden jakaminen tarvitsijoille on ehkä se tärkein osa Lionsien toimintaa, mutta myös muuta aktiviteettia tarvitaan. Tanssiaiset Hoikun asukkaille, Sääksmäen vanhainkodin asukkaiden syntymäpäivien huomioiminen, verenluovutukset, osallistuminen itsenäisyyspäivän kansalaismarssiin ja kaatuneiden muistaminen ovat näitä vähemmän julkisuutta saaneita aktiviteettejamme. Huomion kohteena oleville ne ovat kuitenkin tärkeitä, ja saahan siitä klubin jäsenet myös itselleen hyvän mielen.

 

Kaikki toiminta ei ole ulospäin suuntautuvaa palvelutoimintaa, vaan myös omille jäsenille järjestetään erilaisia tapahtumia ja retkiä. 

 

Monet tapahtumat ovat yhteisiä alueen muiden klubien kanssa, kuten syksyisin järjestettävä leikkimielinen kilpailu Äksön Nait, tai keväiset pilkkikilpailut.  On ollut kokkauskursseja, yritysvierailuja, ja muita klubihenkeä nostavia tapahtumia.


Klubiveljet valmiina palvelemaan kuusenostajia tehtaan kentällä. Leikillisesti olemme todenneet, että

 

 

Klubimme jäsenet ovat kaikki miehiä. Se ei kuitenkaan ole esteenä sille, että paremmat puoliskot, eli Ladyt pitävät omia kokouksiaan, osallistuvat joskus klubikokousten esitelmäosuuteen, tai muuten tukevat toimintaamme vaikkapa laskiaisajojen buffetin järjestämisessä.

 

Aktiviteeteistä kertyneillä varoilla olemme tukeneet pääasiassa nuoria heidän erilaisissa harrastuksissaan ja toisaalta vanhuksia sellaisissa kohteissa, joissa yhteiskunta ei ole voinut osoittaa tarpeeseen tarvittavia varoja. Viime kauden rahallisesti suurin yksittäinen lahjoituskohteemme oli Koskenkodin valvontakameroiden hankinta.



Kaupunkilapsillekin tarjoutuu laskiaisena tilaisuus kokeilla ratsastusta tai vauhdin hurmaa moottorikelkan vetämänä.



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry E-piiri E-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin