Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-E

LC Valkeakoski /

Sääksmäki

Laskiaistapahtuma on pidetty sunnuntaina 26.2.2017

Klubimme järjesti pääsymaksuttoman
Laskiaisriehan sunnuntaina 26.2.2017
Paikalle oli jälleen saapunut mukavasti väkeä, parhaimmillaan laskujemme mukaan oli vajaa 400 henkeä.
Perinteisesti mökijät ja moottorikelkat saivat mennä koko kolmetuntisen, kun jonoa oli koko ajan.
Myös tietysti muissakin tapahtumapaikoissa, rekihevosen ja ponien luona oli jonoa välillä ruuhkaan asti lapsia odottamassa vuoroaa.
Myös uutena paikalla ollut paloauto kiinnosti pikkuväkeä.
Grillimakkarajono oli pitkä, ja buffetin tarjottavat tekivät kauppansa.







Olemme myös tehneet 100 linnunpönttöä, jotka jaoimme halukkaille. Jonoa riitti myös tähänkin pisteeseen.


Totesimme jälleen sen että turhaan emme kyseistä tapahtumaa järjestä. Vuoden päästä taas tapaamme.








Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry E-piiri E-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin