Matkasimme leijonakauden 2024-2025 avaukseen kauniiseen Hämeenlinnaan 28.8.2024. Presidentti Anneli Löfgren oli järjestänyt meille mielenkiintoisen tutustumiskäynnin mainekkaan Wetterhoffin tiloihin.
Liiketoimintakokonaisuuden perustaja Fredrika Wetterhoff oli edistyksellinen nainen. Jo nuoresta iästä hän oli kiinnostunut kohentamaan tyttöjen hyvinvointia ja koulutusta ja jakamaan itse saamiaan oppeja myös muille. Hän perusti vuonna 1885 Työkoulun, jonka tarkoituksena oli ”antaa nuorille tytöille, jotka ovat kansakoulusta päässeet ja siis liian nuoret palvelukseen, opetusta kaikenlaisissa käsitöissä sekä totuttaa heitä järjestettyyn työhön.” Ensimmäiset oppilaat tulivat Hämeenlinnan Naisvankilasta.
Tärkeä oppiaine kankaankudota oli mukana heti alusta lähtien ja siihen liittyviä teknisiä apuvälineitä kuten polkukangaspuita alettiin valmistaa koulun puusepänverstaassa ja niitä myös myytiin sekä kotimaahan että ulkomaille. Wetterhoffin laaja tuotanto on ulottunut vuosien varrella armeijan voimistelupaidoista aina hienoimpiin kudonta töihin ja lankoihin sekä kaikkea siltä väliltä. Koulun ylläpitämiseksi tuotteita on aina myyty ja tehty tilaustöitä. Arvostettuja kankaita ja sisustustekstiilejä on käytetty yhteiskunnallisesti laajalti. Ehkä nykypäivänä tunnetuimpia Wetterhoffin tuotteista ovat taas muotiin tulleet ryijyt, joita voi ostaa myymälästä tarvikepaketteina tai valmiina.
Tämän kulttuuripläjäyksen jälkeen siirryimme salaattilounaalle Konditoria Laurelliin. Poikkesimme vielä ostoksille Deliziaan, jossa ihastelimme ihania italialaisia vaatteita.
Annelin luona kahvittelun lomassa kauden suunnittelu sujui iloisissa merkeissä ja tulevan Wähäjoulun ohjelman kanssa päästiinkin pitkälle. Auta lasta, auta perhettä -tapahtuma ajoittuu tänä vuonna viikonlopulle ennen Isänpäivää. Tästä on hyvä jatkaa.
Teksti ja kuvat: Eija-Riitta Tamminen