Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Aurinkoinen sää suosi jo viidennen kerran Kytke-festaria

Lähes helteinen kevätsää suosi Kanniston Kenraalipuistossa järjestettyä Kytke-festaria.

 

- Nämä ovat nyt viidennet festarit, ja aina on aurinko paistanut, hehkutti festarin juontaja Aleksi Halen.

 

Paikalle oli saapunut viitisen sataa lasta ja aikuista kuuntelemaan musiikkia, kokemaan elämyksiä, nauttimaan herkkuja – tai vain istuskelemaan nurmikolla festaritunnelman ytimessä.

 

Festarin tähtiesiintyjä oli Suomen 2016 euroviisuedustaja Sandhja yhdessä mm. The Voice of Finland -ohjelmasta ja Uuden Musiikin Kilpailusta tunnetun Jepa Lambertin kanssa.

 

Keskeisiä lavaesiintyjiä olivat kuitenkin lahjakkaat vantaalaiset lapset ja nuoret omine yhtyeineen. Ohessa kuvia heidän esiintymisistään. Monista heistä kuullaan vielä…

 

Aloite festarin järjestämiseen tuli aikanaan Kivistön alueen vanhempainyhdistykseltä, joka toivoi lisää tapahtumia Kivistön lapsille ja nuorille.

 

Kytke-festareiden taustalla on ja lapsiperheiden parissa toimivat yhdistykset ja seurat, Vantaan kaupungin nuorisopalvelut sekä Vantaankosken seurakunta.

 

LC Vantaankoski-Vandaforsen on osallistunut Kytke-festareihin alusta asti. Tänä vuonna festareiden järjestysmiehenä toimi Jarkko Leino ja kuvaajana oli Thorleif Johansson.

 

Teksti ja kuvat: Thorleif Johansson


Aleksi Halen juonsi mielettömän hyvin, milloin lavalta, milloin yleisön joukosta.
Aleksi Halen juonsi mielettömän hyvin, milloin lav...
Festarin tähtisolisti Sandhja.
Festarin tähtisolisti Sandhja.
Jepa Lambert ja Sandhja hassuttelivat hetkittäin...
Jepa Lambert ja Sandhja hassuttelivat hetkittäin...

Seutulan koulun bändi.
Seutulan koulun bändi.
Martinlaakson 3 lk. musiikkiluokan oppilaat.
Martinlaakson 3 lk. musiikkiluokan oppilaat.
Kanniston koulun bändikerho.
Kanniston koulun bändikerho.

Mirkka & Luis –lastenmusiikkiduo.
Mirkka & Luis –lastenmusiikkiduo.
Mirkka & Luis –lastenmusiikkiduo.
Mirkka & Luis –lastenmusiikkiduo.
Vantiksen koulun bändi Pancake Mix.
Vantiksen koulun bändi Pancake Mix.

Vantiksen koulun bändi yeesyeesnicenice.
Vantiksen koulun bändi yeesyeesnicenice.
Vaskivuoren lukiosta Aaron touhutuokio.
Vaskivuoren lukiosta Aaron touhutuokio.
Jarkko Leino piti yllä järjestystä. Vieressä Päivi Wickström, LC Vantaa / Rubiini-Rubinen.
Jarkko Leino piti yllä järjestystä. Vieressä Päivi...

Soitto soi, aurinko paistoi ja mukavaa oli.
Soitto soi, aurinko paistoi ja mukavaa oli.
Festariyleisön nuorimmasta päästä.
Festariyleisön nuorimmasta päästä.
Kukkivan tuomen alla.
Kukkivan tuomen alla.


Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin