Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Espanjansiruetanoiden torjuntatalkoot alkoivat Koivupäässä

Tuula Ratia-Pulkkinen tyhjentää saalispurkkia Ismo Pohjantammen ämpäriin.

Onni on löytää espanjansiruetanan pesä. Tätä mieltä oli selvästi ainakin Tuula Ratia-Pulkkinen, joka osallistui Ismo Pohjantammen nimissä vetämiin etanantorjuntatalkoisiin tiistaina 18.5.2021 Koivupäässä.

 

– Suuri joukko etanoita ja munat kasassa ja rivissä kuin pienet helmet, hän muisteli kohtaamista.

 

Liekö talkoita edeltänyt sade vai mikä lie ollut pelotteena, mutta aloitukseen ilmaantui vain muutama alueen kasvistosta huolestunut.

 

Jo aiemmin Jukka ja Astrid Nurmivaara Vantaankosken Lions-klubista olivat tuoneet paikalle kasan lautoja, ja nyt oli tarkoituksena levitellä ne sopivasti teiden varsille keräämään alueen etanoita. Samalla tutkailtiin, missä etanoita näkyisi eniten.

 

Aivan ruuhkaksi asti niitä ei vielä ollut, mutta hyvin niitä saatiin joka tapauksessa kerättyä. Pieniäkin ne olivat, mutta ne onkin parasta kerätä riittävän ajoissa, jolloin ne eivät ehdi munia ja lisääntyä. Ja sen ne osaavat, ilmeni talkoolaisten kuvauksista siitä, miten runsaina ne paikoitellen esiintyvät.

 

Talkoot jatkuvat tästä eteenpäin Koivupäässä ja Kivistössä Maitorpin alueella. Kesäkuun 1. päivänä MarjaVerkko ja Lions Club Vantaankoski-Vandaforsen tarjoavat talkoiden jälkeen talkoolaisille grillimakkarat ja lettuja. Mutta sitä ennen on poimittava vielä monta etanaa pois tuhoamasta alueen puutarhoja.

 

  • Lue lisää espanjansiruetanoista .

 

Teksti ja kuvat: Thorleif Johansson



Lajiopiskelua ennen poiminnan alkua. Keskellä Markku Lappalainen Vantaankosken Lions-klubista Anne-puolisoineen. Oik. Ismo Pohjantammi.
Lajiopiskelua ennen poiminnan alkua. Keskellä Mark...
Löytyisikö täältä tuota vieraslajia?
Löytyisikö täältä tuota vieraslajia?
Ensimmäiset etanat ämpärissä.
Ensimmäiset etanat ämpärissä.

Tien varrella on etanaroskis, jonne tuhotut etanat jätetään.
Tien varrella on etanaroskis, jonne tuhotut etanat...

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin