Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Huima kuvaus kiipeämisretkestä Nepalissa

Everest Bace Campin edestä. Korkeutta 5364 metriä merenpinnasta.
Melkein loppui happi kuuntelijaltakin, kun viime kauden presidenttimme Tero Haikonen kertoi marraskuun kuukausikokouksessa retkestään Nepalin vuorille. Eikä kiipeillessä kannata hötkyillä: siinä happi loppuu aika äkkiä.

Esityksessä oli lukuisia yllättäviä tietoja. Pelkästään vuorikiipeilyn varusteitten kuvaaminen ja perusteleminen antoi aivan uutta näkökulmaa. Niin kuin sekin tieto, että Tero oppi rakastamaan makuupussiaan sekä lämpimänä, turvallisena että myös mieltä rauhoittavana paikkana.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan ensi vuoden tavoitteita ja niiden toteutumista. Huima past presidentti!

Marraskuun kuukausikokouksessa jaettiin muutamia Chevron-palkintoja. Ne myönnetään tunnustukseksi pitkäaikaisesta palvelusta. Tällä kertaa kansainvälinen Lions-organisaatio oli myöntänyt ne seuraavasti:

Erik Åstrand 45 vuotta
Anders Åvall 40 vuotta
Jukka Nurmivaara 25 vuotta
Michael Wackström 10 vuotta (ei paikalla)
Tapio Pousi 10 vuotta

Teksti: Thorleif Johansson
Klubikuvat: Jukka Nurmivaara, Thorleif Johansson


Island Peak on huiputettu! Merestä korkeutta 6189 metriä.
Island Peak on huiputettu! Merestä korkeutta 6189...
Erik Åstrand - leijonatoimintaa 45 vuotta.
Erik Åstrand - leijonatoimintaa 45 vuotta.
Anders Åvall - leijonatoimintaa 40 vuotta.
Anders Åvall - leijonatoimintaa 40 vuotta.

Jukka Nurmivaara - leijonatoimintaa 25 vuotta.
Jukka Nurmivaara - leijonatoimintaa 25 vuotta.
Tapio Pousi - leijonatoimintaa 10 vuotta.
Tapio Pousi - leijonatoimintaa 10 vuotta.
Veikkauksen järjestäjä Pekka Markkula palkitsee voittaja Tapio Pousin.
Veikkauksen järjestäjä Pekka Markkula palkitsee vo...


Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin