Suomen itsenäisyydellä on jo ikää: 107 vuotta. Perinteinen alkaa olla jo Martinlaaksossa Kaivokselan Lions-klubin toteuttama lipunnostokin. Tämän vuotinen oli jo 47. kerta.
Liekö maailmantilanne vai mikä ollut syynä, mutta tänä vuonna yleisöä oli kerääntynyt aamuyhdeksältä toteutettuun tapahtumaan edellisiä vuosia enemmän.
Puheessaan kansainvälisen Lions-liikkeen entinen johtaja (PID) Markus Flaaming joutui luettelemaan useita murheellisia asioita.
Hän aloitti koronasta, jonka moni kuvittelee olevan jo menneiden talvien lunta. Ei ole.
”Maailman tilanne on taas murrosvaiheessa. Jo runsaan kolmen vuoden ajan on maailmaa haitannut korona. Covid-19 aiheuttaa edelleen koko maailmassa sairauksia, vaikka luultiin, että olisi päästy irti tästä hankalasta sairaudesta.” Flaaming sanoi.
Ikään kuin vahvistukseksi itsenäisyyspäivän yhtenä uutisena olikin, että presidentti Alexander Stubbin isä Göran oli sairastunut samana päivänä koronaan eikä pääse siksi illan juhlaan, jota hänen poikansa Alexander isännöi ensimmäistä kertaa.
Markus Flaaming viittasi puheessaan myös jo toista tuhatta päivää jatkuneeseen Ukrainan sotaan:
”Meitä häiritsee vieläkin naapurimme Venäjän sota Ukrainaa vastaan sekä venäläisten liikkuminen Suomen rajalla. Voimme lukea jatkuvasti lehdistä ja kuunnella televisiosta, miten sota etenee ja miten Ukraina pienenä maana pistää hanttiin Venäjää vastaan. Muiden maiden tuki onkin merkittävä apu Ukrainalle. Monet kansat ovat valmiita auttamaan Ukrainaa uusilla asehankinnoilla. Meille suomalaisille tämä sota on konkreettinen esimerkki siitä, minkälaista sota todellisuudessa on.”
Monien surullisten tilanteiden keskellä Flaaming saattoi kuitenkin todeta vapaaehtoisjärjestöjen tekevän monenlaista avustustyötä. Esimerkiksi Ukrainalle virtaa apua eri muodoissa. Ja kohteita on monia muitakin:
”Meillä vapaaehtoisjärjestöillä on halu toimia lasten ja nuorten hyväksi. Tämä ilmenee esimerkiksi siinä, että kiinnitämme huomion lasten ja nuorten diabeteksen ja lasten syövän ehkäisemiseen. Me leijonat emme kuitenkaan halua olla asiantuntijoita tällä alueella, vaan etsimme yhteistyökumppaneita.” Flaaming totesi.
Hän viittasi myös erääseen viime aikoina laajaan julkisuuteen nousseeseen ilmiöön, koulukiusaamiseen:
”Monet vapaaehtoisjärjestöt haluavat tuoda apuaan koululaisille, jotka kärsivät koulukiusaamisesta. Onneksi tähän asiaan on kiinnitetty kasvavaa huomiota. Tässä neuvomme lapsia muun muassa terveessä netin käytössä.”
Suomen lippu nousi Martinlaakson ostarin salkoon Vantaan Metsänkävijät -partiolippukunnan toteuttama. Sitä katsellessa oli hyvä muistaa, että itsenäisyyden meille taanneita veteraaneja on yhä vähemmän.
”Vuoden 2023 alussa heitä oli vielä joukossamme 3.100, ja heistä sotainvalideja on alle 400. Kunniakansalaistemme keski-ikä on 99 vuotta.” Flaaming muistutti.
Martinlaakson ostarilta osa siirtyi perinteisesti Pyhän Laurin sankarihaudoille. Siellä oli seppeleenlasku ja Vantaan Mieslaulajat Vantasia lauloi.
Teksti ja kuvat: Thorleif Johansson
-
Kuudes joulukuuta
Tänäkin itsenäisyyspäivänä kannattaa kuunnella Kari Kanalaisen laulama laulu "Kuudes joulukuuta".
Linkki lauluun tässä:
Teille käsky kuului rajoillamme seistä,
oli tehtävänne silloin mahdoton.
Sinne jäivät ikuisesti monet teistä,
teki valintojaan käsi kohtalon.
Ovat rajalliset elämämme päivät,
emme koskaan tiedä kenen vuoro on.
Monet palas’, mutta liian monet jäivät,
vuoksi kodin, isänmaan ja uskonnon.
Ilman ontuvaa ystävääni,
olisimme vain läntisin lääni.
Ilman miestä, jonka jalka on nyt puuta
olis’ arkipäivä kuudes joulukuuta.
Ilman teitä, selvinneitä jostain sieltä,
puhuisimme nyt vierasta kieltä.
Ilman heitä, joiden ristit ovat puuta,
olis arkipäivä kuudes joulukuuta.
Eivät koskaan mene umpeen sielun haavat,
emme niitä pysty teille korvaamaan.
Aivan liian harvat teistä nähdä saavat,
kun me itsenäisyyttämme juhlitaan.
Vielä vapaa on ja itsenäinen maamme,
se on sitä vuoksi suuren urheuden.
Nöyrin mielin Suomen lippuun katsokaamme,
kiitos teidän, se on sinivalkoinen.
Ilman ontuvaa ystävääni,
olisimme vain läntisin lääni.
Ilman miestä, jonka jalka on nyt puuta,
Olis’ arkipäivä kuudes joulukuuta.
Ilman teitä, selvinneitä jostain sieltä,
puhuisimme nyt vierasta kieltä.
Ilman heitä, joiden ristit ovat puuta,
Olis’ arkipäivä kuudes joulukuuta.
Sanat: Pertti Mäenpää
Sävel: Veli-Pekka Lintula
Sovittaneet: Petri Kokko & Raine Ampuja
Laulu: Kari Kantalainen
Julkaisija: Poptori Oy