Kesäinen Kytke-festari Kivistössä

Aurinko paistoi, alkava kesä hehkui ja yleisö nautti, kun lauantaina 19.5.2018 kokoonnuttiin Kivistön Kenraalipuistoon viettämään neljättä Kytke-festaria.
Tapahtuman tunnetuin tähti oli Sandhja, Suomen Euroviisu-edustaja vuodelta 2016. Hän voitti keväällä Uuden Musiikin Kilpailun kappaleellaan ”Sing It Away”, ja sillä hän edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa Tukholmassa.
Sandhja oli Kytke-festarin tunnetuin mutta ei ainoa tärkeä esiintyjä. Heitä olivat kaikki ne nuoret muusikot ja laulajat, jotka saivat tilaisuuden näyttää osaamistaan kiitolliselle kuulijakunnalle.
- Fillis on yhtä tärkeä, on kuulijoina sitten kymmenen tuhatta tai pikkuinen joukko, Sandhjakin totesi.
Kytke-festarin järjestää MarjaVerkko ry yhteistyössä Vantaan kaupungin ja paikallisten lapsiperhe- ja nuorisotoimijoiden kanssa.
Kolmituntinen tapahtuma oli jälleen osoitus MarjaVerkon yhteisöllisyyttä rakentavasta vaikutuksesta. Verkon puheenjohtaja John Simon hyrisikin tyytyväisyyttä.
- Kaikki onnistui hyvin ja siitä erityiskiitoksen ansaitsevat Emma Tuomi ja Elina Olki. He huolehtivat siitä, että kaikki oli sovittu tarkasti etukäteen, hän sanoi.
LC Vantaankoski-Vandaforsen on MarjaVerkon jäsen. Tänä vuonna klubin vastuuna oli osallistua järjestyksenpitoon. Siitä vastasi omalta osaltaan Jarkko Leino.
Linkki Kytke-festarien sivuille:
Teksti ja kuvat: Thorleif Johansson

Sandhja, Suomen Euroviisuedustaja vuodelta 2016 ol...

Vilttiä ruohikolle ja aurinko paistaa...

Tarkkaavaista yleisöä kentältä.

Lopussa hieman pallotkin kuplivat.

Ei tarvinnut Jarkko Leinon kirjata järjestyshäiriö...