Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Tällainen on tavallinen klubikokous

Vasen kuva: Presidentti Markku Lehtikuusi luovuttaa kansainvälisen organisaation Päämajan myöntämän Centennial-pinssin klubin sihteerille Timo Mustoselle ansioista lionstoiminnassa. Oikea kuva: Veli Juhani Helaskoski (oik.) on täyttänyt 80 vuotta, ja niinpä presidentti ojensi hänelle leijonapuseron asianmukaisin juhlallisin menoin.

Millainen on tavallinen lionsklubin kokous? Tätä jäin pohtimaan päivänä muutamana.

 

Vuosien varrella olen osallistunut niin monenlaisiin kokouksiin eri klubeissa. Ja omassakin. Nytkin viimeisin eli helmikuun kokous - luonnollisesti - keskittyi tuolloin edessä olevan pääaktiviteettimme eli järjestelyihin.

 

Mutta tavallinen klubikokous: millainen se voisi olla?

 

Olisiko tammikuun kokous sellainen? Peruskokous, jossa ilmenevät kaikki klubin perustoiminnot. Kaivan esiin viime tammikuun kokouksen pöytäkirjan ja palaan sen keskeisiin kohtiin.

 

 

Klubin kokouksiin osallistutaan

 

Heti alkuun todetaan läsnäolijat. Lasketaan myös tammikuun osallistumisprosentti. Kun siinä otetaan huomioon osallistumiset hallituksen kokoukseen ja muut hyväksytyt korvaukset, niin prosentti on tasan sata (100%). Ei enempää, mutta ei myöskään vähempää...

 

Hallitus on käsitellyt edellisellä viikolla klubin keskeiset, ajankohtaiset asiat, mutta kaikki ne tuodaan klubikokoukselle tiedoksi, ja joistakin suuremmista varsinainen klubikokous myös päättää.

 

Aluksi palataan menneeseen. Aloitetaan toteamalla . Siitä jäi kaikille hyvä mieli, niin veljille kuin mukana olleille leideillekin.

 

Toteutetuksi palveluksi voidaan nimetä osallistuminen . Sitten kuullaan raportti Tammirinteen vastaanottokodin lapsille joululahjaksi hankitun pingispöydän ja soittimen luovuttamisesta. Nämä voidaan luokitella klubin strategian mukaisesti alueen lasten ilahduttamiseksi ja auttamiseksi.

 

Lions-toiminnan koulutustoimintaan sijoittuu Kivistön Rubiini-asukastilassa pidetty kahtena maanantaina. Kouluttaja oli alan ammattilainen, mutta klubi tarjosi -yhteyksien vuoksi hyvän koulutustilan ja keittiöpalvelut.

 

Lions-perinteen vaalimiseen voidaan kirjata ja sitä seurannut Melvin Jones -kenttälounas hautausmaan huoltopihalla.

 

Toteutuneiden asioiden toteaminen klubikokouksessa on jotenkin eleetöntä. Ne käydään lävitse pitämättä sen suurempaa meteliä. Ja kuitenkin: kaikki ne edellyttävät suunnittelua, järjestelyjä ja toimintaa. Jota kutsumme lionstoiminnaksi...

 

 

Tulevaisuutta listataan

 

Tämä jälkeen ryhdytään luetteloimaan tulevaa. Edessä on paljon koulutusta: Operaatio Voimaa Palveluun -koulutus, ensi kertaa netin kautta tapahtuva verkkoviestinnän koulutus , virkailijoiden koulutus...

 

Tammikuun kokouksen keskeinen teema on muistuttaa maaliskuun alussa 53. kerran järjestettävien Nappulakisojen esitteen mainosmyynnistä. Esite on tärkeä elementti varojen keräämisessä alueen lapsille ja nuorille. Kirjataan Lions-toiminnassa siis kohtaan varainhankinta.

 

Tulevaisuus-kohdassa on monta muutakin asiaa: Vantaa-päivä, yhteistyö MarjaVerkon Kytke-festarin kanssa, osallistuminen -keräykseen...

 

Klubien ja piirin väliseen yhteistyöhön voidaan kirjata toukokuussa Narinkkatorilla järjestettävä Diabetes-kävely. Viime vuoden tapaan se tarvitsee äänentoistolaitteita, ja veli Veikko Liinakoski on lupautunut hoitamaan omansa paikalle. Klubimme on aktiivinen myös tapahtuman viestinnässä.

 

 

Avustusta ja organisaatiota

 

Lionsklubit saavat usein avustusanomuksia alueen eri toimijoilta. Tällä kerralla urheiluseura pyysi taloudellista tukea perheille, joiden varattomuus rajoittaa toimintaan osallistumista. Apua myös annettiin ja se kirjataan Lions-toiminnassa kohtaan lasten ja nuorten avustaminen.

 

Tällä kertaa on hieman organisatoristakin asiaa. Uusi henkilörekisterinlaki (GDPR) edellyttää tarkistuslomakkeitten allekirjoittamista itse kultakin jäseneltä. Se sujuu kokouksen kuluessa. Paljon ei klubikokouksissa tosin yleensä aikaa kuluteta organisatorisiin toimenpiteisiin. On niin paljon mielenkiintoisempaakin asiaa.

 

 

Huomionosoitukset

 

Klubin toimintaan osallistuminen on ollut perinteisesti pitkäjänteistä. Niinpä monet veljet ovat olleet klubin jäseninä vuosia ja vuosikymmeniä. Samalla on kertynyt myös ikää. Näistä heitä myös muistetaan.

 

Tällä kertaa huomionosoituksen kohteena on veli Juhani Helaskoski. Takana 80 vuotta elettyä elämää ja siitä klubin jäsenenä 38 vuotta. Kunnioitettavaa! Nämä ovat sellaisia lukuja, että väkisinkin joutuu pohtimaan: löytyykö tällaista sitoutumista enää?

 

Lions-toimintaan kuuluu monenlaista muutakin huomionosoitusta. Tässä tammikuun kokouksessa sellainen osuu klubin sihteerille Timo Mustoselle, joka saa vastaanottaa kansianvälisen organisaation päämajan lähettämän Gold Centennial –palkinnon ansioistaan leijonatyössä.

 

Kokouksen lopussa muistellaan poisnukkuneen, leijonaiältään maailman vanhimman leijonaveli Aimo Viitalan merkittäviä saavutuksia ja ansioita. Niitä kuvaa veli Jaakko Haltia, oman klubimme perustajajäsen vuodelta 1963.

 

- Aimo Viitala muistetaan loppuun saakka aktiivisena klubien ja järjestön asioiden palvelualttiina eteenpäin viejänä, Haltija toteaa. Samanlaista otetta tarvitaan edelleen...

 

Yhteiset matkat lähelle ja kauas ryydittävät vuoden puurtamista. Näillä retkillä ovat usein myös ladyt mukana. Yhdessä vaikka maan alle - tässä Tytyrin kaivokseen. 

Tätä ei näy pöytäkirjassa

 

Klubin kokoukseen - siihen aivan tavalliseen - kuuluu oleellisena tai jopa oleellisimpana osana yhteisöllisyys. Mutta siitä ei ole erillistä merkintää pöytäkirjan pykälissä. Se vain on.

 

Tuo yhteisöllisyyden kuulee klubikokouksen keskeyttävän ruokailun aikana. Kaksikielisenä klubina äänekästä puheensorinaa molemmilla kotimaisilla kielillä. Johonkin aktiviteettiin liittyvää pohdintaa tai ajatuksia muusta klubin toiminnasta. Paljon myös henkilökohtaista: tarinoita lastenlasten edesottamuksista, kuvausta terveydentilasta, kertomuksia tai haaveita matkoista... Kaikkea sellaista, mistä hyvät ystävät tavatessaan puhuvat.

 

Tämä tapahtuu hyvän ruuan ja juoman äärellä. Räätälöityä ruokaa alkuruokineen, pääruoka ja vielä jälki-ihanuutta kakkuineen tai muine leivonnaisineen. Pari kertaa vuodessa hieman erityistä: lokakuun oktoberfest ja sen olut ja makkarat, keväällä aivan suomalaista perusläskisoosia. Sellaista, jota kotona ei ehkä koskaan saa...

 

Yhteisöllisyys todentuu myös yhteisinä retkinä. Toisinaan kaukomaille asti, välillä lähemmäs, mutta aina mielenkiintoisiin paikkoihin. Nytkin vierailu Vantaan Energian maankuulussa jätepolttolaitoksessa herättää paljon ajatuksia ja keskustelua.

 

- - -

 

Suljen pöytäkirjan. Tämä oli ehkä aivan tyypillinen klubikokous. Sellainen "tammikuun tavallinen". Tällaisessa palvelemisessa ja auttamisessa haluaa olla mukana.

 

 

Teksti: Thorleif Johansson

Kuvat: Jukka Nurmivaara



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin