Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Vantaankoski-Vandaforsen

Vantaalla juhlittiin varttunutta kuorolaulua

Oltermannit 25-vuotisjuhlakonsertissaan Martinus-salissa.Vantaan Laulun Oltermannit juhlivat 19.10.2019 kuoron 25-vuotistaivalta pitämällä konsertin Vantaan Martinus-salissa. Kuoron juuret nousevat vahvasti klubistamme, sillä sen taustalla on vuonna 1966 klubimme yhteydessä Eero Polaksen johdolla perustettu Vantaan Laulu-mieskuoro.

 

Vuosien varrella Vantaan Laulun ja laulajien ikääntyessä syntyi ajatus omasta kuorosta heille, ja niin Vantaan Laulun Oltermannit perustettiin vuonna 1994.

 

Kuoron jäsenet ovat edelleen pääosin entisiä Mieskuoro Vantaan Laulun aktiiveja, mutta joukkoon on liittynyt myös toisten kuorojen seniorijäseniä.

 

Kuoroon hyväksytään vähintään 55 vuotta täyttäneitä laulajia, mutta viime vuosina uudet jäsenet ovat olleet jo huomattavasti kypsemmässä iässä. Kuoron tämänhetkinen keski-ikä on 78 vuotta. Silti sointi oli konsertissa täyteläinen ja esimerkiksi tenorit saavuttivat korkeatkin äänet vaivatta. Iän myötä bassojen ääni vuorostaan vain syvenee, joten saatiin kuulla laajan skaalan kuoromusiikkia.

 

Juhlakonserti oli vantaalaisen kuorotoiminnan yhteistyötä parhaimmillaan. Oltermannien lisäksi konsertissa esiintyi Vantaan Naislaulajat, Enkel-duo Iida Savolainen ja Leija Lautamaja sekä syyskuussa perustettu Vantaan Mieskuoro Vantasia. Konserttia johti Ari Pärnänen. Hanuri- ja pianosäestyksistä vastasivat Kaisa Pärnänen sekä Risto Nieminen. Juontaja oli Leif Hagman.

 

Eikä laulaminen tähän päättynyt, vaan yhteinen, iloinen musisointi jatkuu. Puhallinorkesteri Louhen ja Vantaan Naislaulajien kanssa toteutetaan 1.2.2020 ”Lauantain toivotut” -konsertti, nyt jo seitsemännen kerran.

 

Teksti ja kuvat: Thorleif Johansson


Konsertissa lauloi Oltermannien kanssa myös aina vauhdikas ja iloinen Vantaa Naislaulajat.<br>
Konsertissa lauloi Oltermannien kanssa myös aina v...
Oltermannit saivat   konsertin jälkeen ruusut Vantaan Naislaulajilta. Niin myös klubimme jäsen Kalervo ”Kassu” Ojanperä.<br>
Oltermannit saivat konsertin jälkeen ruusut Vant...

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin