Leijonamatkailua

Tutustuminen lähiympäristöön ja matkustelu vähän laajemminkin on ollut oleellinen osa klubin toimintaa. Matkojen kohteina ovat olleet Oslo, Tallinna, Riika, Karjalan kannas, Bengtskär, monet muut.
Matkoilla on tutustuttu kohteisiin perusteellisesti, ja - niin kuin sanonta kuuluu - matkailu avartaa. Myös leijonan ja hänen ladynsa mieltä.

Klubin ensimmäinen matka ulkomaille tehtiin jo vuonna 1969, kun ajettiin bussilla Ruotsin halki Norjaan.
Lue lisää

Pitkän tauon jälkeen ensimmäinen ulkomaanmatkamme sitten 1960-luvun suuntautui toukokuussa 1995 Tallinnaan.
Lue lisää
Baltian maiden tuntijamme veli Pekka Markkulan innostamina päätimme toukokuussa vuonna 1998 tehdä kevätretken Latviaan.
Lue lisää

Toukokuussa vuonna 2000 kävimme tutustumassa Kannaksen taistelupaikkoihin.
Lue lisää

Merellistä matkailua on harrastettu paikallisesti Helsingissä ja kuoppaisemmalla pinnalla matkattiin Bengskärin majakalle.
Lue lisää

Ryhtyessään syksyllä vuonna 2000 hoitamaan klubimme presidentin virkaa veli Wolli Segercrantz lupasi, että toimintakautensa päätteeksi hän vie klubin kevätretkelle syntymämaahansa Viroon.
Lue lisää

Elokuun lopulla 2002 veli Juhani Helaskoski oli saanut liikkeelle bussilastillisen Vantaankosken leijonaveljiä ladyineen. He suuntasivat matkansa ulkosaaristoon Ahvenanmaalle.
Lue lisää

Keväällä 2001 tarjottiin veljesjoukolle jotain eksoottista ja haastavaa. Veljet Harry, Cande ja Nikke olivat vaivihkaa suunnitelleet ikimuistoisen lomaviikon Lapin keväthangille maaliskuussa 2002.
Lue lisää