Musiikkitoiminta



Monien klubien toimintamuotona on konserttitilaisuuksien järjestäminen eikä Vantaankosken klubikaan ole tehnyt tässä poikkeusta. Koska klubi tunnettiin jo pitkään leijonien keskuudessa ”laulavana klubina” ja sen jäseninä oli myös useita tunnettuja musiikkimiehiä, oli ymmärrettävää, että musiikkitoiminta ja sen tukeminen oli klubille itsestään selvää.
Vantaan Yhteiskoulu konserttipaikkana Vantaan Yhteiskoulu antoi hyvät puitteet konserttien järjestämiselle. Hyvin paljon tehtiin yhteistyötä koulun kuoron kanssa. Tämä oli niittänyt mainetta, ei ainoastaan kotimaassa vaan myös ulkomailla. Kuoron johtajana toimi klubimme leijonaveli
Toivo Korhonen. Klubi avusti myös huomattavilla rahasummilla kuoroa varsinkin sen lähtiessä ulkomaisille konserttimatkoille.
Kirkkokonsertit Pyhän Laurin kirkossaKlubin järjestämät kirkkokonsertit Helsingin pitäjän kirkkoon 1970 - 80-luvuilla olivat ääriään myöten täynnä yleisöä. Aina eivät kaikki halukkaat mah-tuneetkaan.
Kansanmusiikki 1970-luvullaKansanmusiikkitapahtumat, Heikinmessut olivat myös suosittuja ja Vantaan Yhteiskoulun sali saatiin täyteen väkeä. Leijonaveli
Eero Polas kansanmusiikkimiehenä sai kootuksi hyviä esiintyjiä tilaisuuksiin. Heistä voisi mainita sellaiset nimet kuin
Lauri Ojala, Marjatta ja
Martti Pokela, Martta Pulli, Toivo Alaspää, Kankaan Pelimannit, Purppuripelimannit, Konsta Jylhä, Erkki Ala-Könni ja monet muut.
Olipa kerran tapahtumassa klubiveljien omakin Kaustisen kavalkadiin kuuluva tanssi- ja laulusikermä ”Liehuu hilipampampaa”, jonka ohjasi musiikinopettaja
Inkeri Simola-Isaksson. Klubiveljien viehättävinä partnereina tanssi Sibelius Akatemian kansanmusiikkiosaston tyttöjä.
Sydänjuhla Finlandia-talossaIkimuistoinen tilaisuus klubin laulaville veljille oli operaatio Punainen Sydän -keräyksen päätöstilaisuus Finlandia-talossa vuonna 1975. Tilaisuuteen ilmoitettiin tulevan 60 kuoroissa laulavan veljen muodostama kuoro. Mutta kun päivä koitti, lauluharjoituksiin ilmestyi toistakymmentä miestä ja solisti
Pirkko Mannola. Kuuluttajina olivat
Teija Sopanen ja leijonaveli
Niilo Tarvajärvi.
Harjoituksissa veli
Supe oli onnellinen, kun pääsi Pirkon kanssa laulamaan samasta paperista laulua ”Kuule ääntä sydämesi nuoren, rikkaus ei rakkautta tuo.” Harjoitukset jäivät lyhyiksi.
Liki kymmenen Vantaan klubin veljeä lauloi tuon laulun muutaman muun veljen kanssa jännityksestä kalpeina salin täyteiselle yleisölle ja aitiossa istuneelle tasavallan presidentti
Urho Kekkoselle. Raikuvat suosionosoitukset kuitenkin palkitsivat laulavat veljet ylen määrin.
Kappelin kellotSeutulan kappelin kellojen hankkimiseksi järjestettiin kellokonsertti, jonka hyvien esiintyjien saamisen varmisti klubiveli oopperalaulaja
Sauli Tiilikainen.Musiikkia IsänmaalleKymmenisen vuotta oli konserttien järjestämisessä klubin osalta hiljaista kautta. 1990-luvun lopussa järjestettiin kuitenkin klubin 35-vuotisen toiminnan kunniaksi kaksi konserttia nimellä ”Musiikkia Isänmaalle” ”Musik till Fosterlandet” Vantaan musiikkitalo Martinuksessa.
Näissä konserteissa oli esiintyjinä länsivantaalaisia aikuis- ja lapsikuoroja sekä soitinyhtyeitä. Ilolla voitiin panna merkille se, että mukaan esiintyjäksi saatiin myös paikkakunnan ruotsinkielinen musiikkiväki, näkyvimpänä Musikinstitutet Kungsvägen i Vanda. Kukaan ei ottanut korvauksia esiintymisestään ja tulot jaettiin lions-periaatteen mukaisesti hyväntekeväisyyteen ja nuorisotyöhön.