Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

Vantaa /

Rubiini-Rubinen

Kangasmaskeja Hoivakoti Jaspiksessa vieraileville

Yhdistyksemme naiset kokoontuivat syksyn aikana Asukastila Rubiinissa ompelutalkoisiin ompelemaan kankaisia maskeja. Saimme kankaita ja tarvikkeita lahjoituksena aktiivisilta jäseniltämme ja laitoimme tuotantolinjan toimintaan lauantaipäiväksi. Iloinen puheensorina ja nauru täytti tilan samalla, kun ahkerat kädet valmistelivat, leikkasivat ja ompelivat maskeja sarjatyönä. Ompelutöitä jatkettiin vielä kotona valmiiksi leikatuista aihioista.

Ajatus lähti paikallisilta omaishoitajilta, jotka toivoivat maskeja helpottamaan heidän arkeaan. Syksyn aikana koronatilanne kuitenkin sulki joitakin jakelukanavia, ja päädyimme lahjoittamaan maskit Attendon Hoivakoti Jaspiksessa vieraileville omaisille ja läheisille.

Toimitimme maskit virikevastaava Merja Kaleniukselle perjantaina 18. joulukuuta Jaspikseen Kivistössä. Hän lupasi laittaa maskit tarjolle saapuville vierailijoille. Toivottavasti tällä pienellä toimella mahdollistamme monta turvallista vierailua näin joulun lähestyessä.



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin