Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

Vantaa /

Rubiini-Rubinen

Virikehetket vievät palvelutalon asukkaat matkalle muistoihin

Lionsklubin presidentti Airikki Pousi johtamassa matkalle muistoihin. Taustalla vuoden 1955 Miss Suomi, Inga-Britt Söderberg.
 Lionsklubi Rubiini-Rubinen on piristänyt loppusyksyn aikana muutaman kerran Kivistön Attendo Jaspiksen asukkaita. On tehty yhdessä matkoja muistoihin kuuntelemalla lapsuuden ja nuoruuden musiikkia ja katselemalla sen ajan valokuvia. Ja perään kerrottu mieleen tulleita tarinoita.

Lionsklubista matkoja on vetänyt sen presidentti Airikki Pousi. Välineenä on ollut Lionsklubi Vantaankoski-Vandaforsenin jäsenen, Mikael Johanssonin, teknisesti toteuttama tuote .

Ja muistoja varttuneella väellä on ollut.

Tapio Rautavaaran laulun jälkeen muuan asukas alkoi muistella, miten Oulunkylässä asunut Rautavaara oli ahkera Tikkurilan uimahallin käyttäjä. Hallista tuli hänen kohtalonsakin, kun hän liukastui siellä saippuaan ja laulajan loistava ura päättyi siihen.

Toinen asukas herkistyi kuullessaan oman häävalssinsa. – Isä sen tosin määräsi. Itse olisin valinnut toisen, mutta isä sanoi, että tämä valssi oli vanhempieni häävalssi – ja niin se sai luvan olla minunkin.

Aina ei musiikki kuitenkaan kaikkea palauta mieliin. Kun viriketuokion vetäjä Airikki kyseli Annikki Tähden ja ”Muistatko Monrepos’n”  herättämiä muistoja, niin jo nousi käsi. – Minä muistan, innostui joku.

- No kerropa meille muillekin, Airikki kehotti.

Pitkä hiljainen tauko ja sitten toteamus: - Kyllä minä muistan, mutta nyt ei tule mieleen…

Koskettavia iltapäivän hetkiä. Miten tärkeää onkaan, että voimme ilahduttaa vanhuksia vielä heidän elämänsä loppuvuosina. Ja antaa heidän palata muistoihin, joista jotkut ovat kipeitä, kuten monet evakkotarinat tai perhetragediat. Toiset taas palauttavat mieleen hyvän lapsuuden – vaikkapa luistelun hokkarit jalassa ulkojäällä ”Tiikerihain” soidessa taustalla…

Lionstoiminta antaa mahdollisuuden tehdä hyvää niin lapsille, nuorille kuin sille sukupolvelle, joka on rakentanut tämän maan ja taannut sille itsenäisyyden.

Jos haluat olla tällaisessa toiminnassa mukana, ota yhteyttä Astrid Nurmivaaraan muistaen: hyvän tekeminen tekee hyvää! Niin hyvän antajalle kuin sen hyvän saajallekin.

Teksti ja kuva: Thorleif Johansson







Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin