Aluefoorum II pidettiin 22.10.2020 GotoMeeting -sovelluksella. Ohjelman alkupuolella
vanhempi tutkija Terhi Ryttäri Suomen Ympäristökeskuksesta kertoi Vieraslajeista.
Niitä ovat mm kaikki jättiputket, jättipalsami lupiini ja kurtturuusu. Jättipalsami ja lupiini soveltuvat hyvin hävitettäväksi talkoovoimin, mutta jättiputken
hävittämisen hän kehotti jättämään asiantuntijoiden tehtäväksi. Jättiputken sisältämä
neste voi aiheuttaa palovamman kaltaisia vaurioita.
Jättipalsamitalkoot kannattaa järjestää jo keväällä, jolloin kasvi ei vielä
kuki. Tällöin se voidaan jättää kompostoitumaan maahan ilman pelkoa siementen
leviämisestä.
Illan toisen esitelmöitsijän Atte Lindqvistin aiheena oli Roskaantuminen. Atte Lindqvist toimii projektikoordinaattorina Pidä Saaristo Siistinä ry:ssä.
Hän kertoi mm, että Helsingin ja Hangon edustalle kerääntyy eniten roskaa. Meillä on hyvä roskahuolto. Luvaton roskien dumppaaminen mereen on harvinaista.
Kuulimme myös Siisti Biitsi -ohjelmasta, johon jokainen voi lähteä mukaan. Ohjelmalla on omat kotisivut osoitteessa . Talkoita järjestettäessä kannattaa kääntyä kunnan puoleen. Atte Lindqvist lupasi myös, että häneen saa olla yhteydessä.
Ohjelmassa oli myös ARS-esittely, jonka piti Annina Kuusiluoman puolesta 1.varapiirikuvernööri Markku Helle. Hän kehotti klubeja hakemaan Aarne Ritari -säätiöltä apurahaa.
ARS voi tukea klubin hanketta enintään samalla summalla, jonka klubi itse käyttää. Pieni myönnettävä apuraha on 500 euroa ja suurin 10 000 euroa. Apurahaa voi hakea myös pelkän tavaran hankintaan, esim. sydäniskuriin.
Timo Heinonen Kontulan klubista kertoi, että Kampanja 100
jatkuu koronan johdosta kesäkuun 2022 loppuun. Vielä on monta klubia, jotka eivät ole
huomioineet Kampanja 100:aa millään tavalla. Hän toivoi, että jokainen klubi
tekee Kampanja 100:aan 5 euron lahjoituksen per jäsen.
Jyri Kurki kertoi aktiviteettiraportoinnista ja näytti havainnollisesti kuinka
se tapahtuu. Raportointivastuuta klubeissa voi jakaa, sillä presidentin ja
sihteerin lisäksi nykyisin myös 1. varapresidentti ja klubin hallintovirkailija
voivat raportoida MyLioniin ja HänMyLCI:iin. Hän toivoi klubien aktivoituvan asiassa.
Illan päätti jäsenjohtaja Merja Carlanderin esitys. Hän kehotti klubeja nykyisenä
korona-aikana olemaan näkyvillä somessa ja myös livenä lionliivit päällä tekemässä
hyvää esim. keräämällä roskia. Myönteisen
mielikuvan antaminen on tärkeää. Nyt on myös
hyvä aika tehdä suunnitelmia ja vaikkapa uudistaa klubin säännöt!
Teksti: Arja Oksanen