Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Aluefoorumissa 19.10. kannustettiin klubeja yhteistyöhön 

Sairaalaklovnit ry:n varainhankintajohtaja Aino Viertola esittelee sairaalahiirtä.

I ja II alueiden yhteinen aluefoorumi pidettiin 19.10.2022 Vartiokylän kirkolla 16 osallistujan voimin. Illan ohjelmassa kuultiin mm. Aino Viertolan hellyttävä esitys sairaalaklovneista ja heidän työstään.

Aluksi  kuultiin piirikuvernööri Kjell Wikströmin tervehdys Hän painotti kuinka tärkeää on, että pidämme edelleen huolta niin omasta kuin klubitovereidemmekin terveydestä.  Osallistutaan tilaisuuksiin vain terveinä!

Sairaalaklovnit ry:n varainkeruujohtaja Aino Viertola aloitti esityksensä kertomalla omakohtaisia kokemuksiaan sairaalaklovnien toiminnasta. Hänen oma 3-vuotias lapsensa oli kokenut klovnien toiminnan isona asiana.  "Kysyin lapseltani mikä siinä oli parasta?" kertoi Aino Viertola.  ”No se kun se oli mun kanssa! ”  Lapselle sairaalaklovnit ovat rinnalla kulkijoita ja ystäviä.  Klovnin toiminta antaa luvan tunteiden purkautumiselle. Pieni viiden minuutin hetkikin klovnin kanssa voi kantaa pitkälle!  Esityksensä lopuksi Aino Viertola antoi muistoksi lohkon puheenjohtaja Tuija Vilpunaholle  sairaalahiiren. ”Tätä on leikattu monesta kohtaa ja sen häntääänkin on laitettu  laastareita." kertoi Aino Viertola ja sai kaikki osallistujat puhkeamaan nauruun.


Esitys herätti vilkkaan keskustelun. Aino Viertolalta kysyttiin voisivatko sairaalaklovnit tulla mukaan joihinkin Lionsien tempauksiin.  Kyllä voisivat oli vastaus!  Nyt sitten vaan ideoimaan! 
Sairaalaklovneista ja heidän toiminnastaan voit lukea enemmän .

Muita aiheita tässä aluefoorumissa olivat Palvelu, LCIF ja Strategia. Christoffer Hanssonin aiheena oli palvelu. Hän jakoi osallistujat työryhmiin, joiden tehtävänä oli kertoa mitä aktiviteetteja klubeilla on ollut tai on tulossa koskien nälkää, näköä, ympäristöä ja lasten syöpää. Tästä tulemme kuulemaan tiivistelmän vielä myöhemmässä vaiheessa.

Osa illan esityksistä jouduttiin toteuttamaan sijaisvoimin koronan johdosta.  Strategiasta ja tulevaisuuden näkymistä kertoi 1. varapiirikuvernööri Pekka Taskinen. Strategia tehdään yhdessä ja sen vuoksi on tärkeää, että klubit vastaavat arvokyselyyn. Samalla on hyvä miettiä onko klubilla aiheita ja aktiviteetteja joista voidaan luopua ja ottaa jotain uutta tilalle?  

lllan lopuksi nuorisovaihtojohtaja Leena Lehtihalmes kertoi terveisiä nuorisovaihdosta. Hän kehotti meitä mm. harkitsemaan isäntäperheeksi ryhtymistä tai miettimään löytyisikö tuttaviemme joukosta  mahdollisia isäntäperheitä. Kaikki leijonat ja leijonien tuttavat kelpaavat isäntäperheiksi!

Ilta päättyi lohkonpuheenjohtaja Pentti Väisäsen kiitoksiin niin esiintyjille kuin osanottajillekin. Nyt kun  ikääntyminen on vähentänyt klubien jäsenmäärää, niin voisivatko klubit ryhtyä tekemään  jotakin yhdessä toisten klubien kanssa, oli hänen tärkeä viestinsä meille.

Teksti ja kuvat:  Arja Oksanen

Illan ohjelma
Illan ohjelma
Piirikuvernööri Kjell Wikström esitti tervehdyksensä.
Piirikuvernööri Kjell Wikström esitti tervehdyksen...
Toiminta tapahtuu aina lapsen ehdoilla.
Toiminta tapahtuu aina lapsen ehdoilla.
Kokemuksia sairaalaklovneista.
Kokemuksia sairaalaklovneista.
Pidetään yhteyttä!
Pidetään yhteyttä!
Lohkon puhenjohtaja Tuija Vilpunaho sai Aino Viertolalta muistoksi sairaalahiiren.
Lohkon puhenjohtaja Tuija Vilpunaho sai Aino Viert...
Ryhmätyöt käynnissä. Taustalla Christoffer Hansson.
Ryhmätyöt käynnissä. Taustalla Christoffer Hansson...
Timo Heinonen ja Outi Hanslin esittivät LCIF:n osuuden.
Timo Heinonen ja Outi Hanslin esittivät LCIF:n osu...
Paleluvalikoimaa on laajennettu.
Paleluvalikoimaa on laajennettu.
Klubit voivat saada vaikuttamisapurahaa.
Klubit voivat saada vaikuttamisapurahaa.
Pekka Taskisen aiheena oli Stragegiatyöskentely.
Pekka Taskisen aiheena oli Stragegiatyöskentely.
Ytimessä arvot!
Ytimessä arvot!
Leena Lehtihalmes kertoi nuorisovaihdon kuulumisia.
Leena Lehtihalmes kertoi nuorisovaihdon kuulumisia...
Yhteiskuva osallistujista. Edessä seisomassa lohkon puheenjohtaja Tuija Vilpunaho. Neljäntenä vasemmalta istumassa lohkon puheenjohtaja Pentti Väisänen.
Yhteiskuva osallistujista. Edessä seisomassa lohko...

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram