Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Erilainen koulupäivä Iiriksessä

Saimme kutsun saapua avustajiksi näkövammaisten lasten erilaiseen koulupäivään, joka järjestettiin 30.10 Iiris-talossa Itäkeskuksessa. Meitä leijonia saapui paikalle 8 henkeä ja lapsia oli noin neljäkymmentä. Vanhemmat ja henkilökohtaiset avustajat mukaan lukien meitä osallistui "erilaiseen koulupäivään" kaikkiaan noin 100 henkeä.

 

Lapset oli jaettu neljään ryhmään, joten meitä avustaja-leijonia oli kaksi per ryhmä. Päivä alkoi nuoristoiminnan suunnittelijan Teemu Ruohosen avausinfolla, jonka jälkeen jakauduttiin em. ryhmiin ja siirryttiin työpajoihin. Työpajan vetäjinä toimi NKL:n  nuorisotyöntekijöitä.

 

OLD SCHOOL- työpajan vetäjinä toimivat Kari Huuskonen ja Arja Marila. Työpajassa kerrottiin miten Suomessa asuttiin, toimittiin kotona ja koulussa 100-vuotta sitten. Tässä lapset saivat tehtäväkseen tehdä kynttilän ja joulukuusen koristeen mehiläisvahasta. Hienoja tuotteita syntyikin kotiin vietäväksi.

 

LUETUS-työpajassa Kaisa Penttilä ja Sari Väkeväinen kertoivat näkövammaisten luku-apuvälineistä ja ainakin vanhempien lasten ryhmässä oli näistä jo kokemustakin. Kritiikkiäkin lapset osasivat laitteista antaa ymmärtäen kuitenkin kehitystyön vaikeuden.

 

UNELMIEN AMMATTI -työpajassa Timo Ylikarhu ja Elisa Montonen ohjasivat lapset tunnistamaan sokkolaatikon sisällä olevia esineitä ja tätä kautta kertomaan mihin ammattiin ko. esine voisi kuulua. Näiden esiintuotujen ammattien kautta pohdittiin niiden sopivuutta näkövammaisille yleensä. Viimeksi lapset saivat kertoa, mikä olisi heidän oma unelma-ammattinsa.

 

LIIKUNTA -työpajassa Nina Pelkonen ja Anna ohjasivat lapset mielenkiintoisten urheilulajien pariin. Maalipallon heittoa, pingistä, pujottelua jalkapallon kanssa jne. Erityisen mielenkiintoinen oli näkövammaisten pingis, jossa pelaajien silmät on peitetty tasapuolisuuden vuoksi. Pöytä, pallo ja mailatkin ovat tyystin erilaisia kuin meidän näkevien pingiksessa.

 

Päivä päättyi lasten hienoon IIRIS-SPURTTIIN, joka juostiin Iiriksen pääkäytävällä. Päivä oli kaikkiaan aivan fantastinen kokemus meille avustaja-leijonille. Silmät avautuivat entisestään, miten hienoja ja osaavia nämä näkövammaiset lapset ja nuoret ovat.

 

Paikalla olleet Leijonat: Marja-Leena Colerus, Tuula Mauno, Saara Huhtala, Ritva Talva ja Leena Lehtihalmes LC Vantaa/Komeetat; Jorma Lahti-Nuuttila LC Hki/Pakila; Veikko Teerioja LC Hki/Kruunuhaka sekä Eija-Riitta Tamminen ja Arja af Heurlin LC Vantaa Helsinge.

 

Teksti: Veikko Teerioja

Kuvat: Veikko Teerioja ja Antti Tuomikoski


Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram