Lauantaina 8.3.2025 meitä hemmotteli koko päivän kestänyt
lämmin auringonpaisteinen sää. Ja hemmottelu sen kuin jatkui ainakin niiden noin viidenkymmenen juhlijan osalta, jotka kokoontuivat Ritari-Melvin juhlaan Solhem-talolle.
Vastaanotto siellä oli lämmin: jokaiselle ojennettiin jo sisään tultaessa tervetulomalja ja kaikille naisvieraille
myös ruusu Naistenpäivän kunniaksi.
Juhlan valmistelutoimikunta oli tehnyt juhlan, jossa todella viihdyttiin!
Istumapaikkojen järjestyskin oli etukäteen mietitty siten, että vierailla oli
mahdollisuus tutustua muihinkin kuin oman klubin lionseihin.
Juhlan ohjelma alkoi Make
Vesikallion lausumilla tervetulosanoilla, jonka jälkeen laulettiin yhdessä
Leijonahenki. Laulua säesti Pakinkylän
klubin jäsen säveltäjä-pianisti Sergei Sokolov, joka vastasi illan
musiikillisesta annista.
Ohjelma jatkui maamme kokonaisturvallisuutta koskevalla esitelmällä, jonka piti
Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasjohtamisen professori FM Aki-Mauri Huhtinen.
Kuulimme mm. että kokonaisturvallisuuden periaatteita päivitetään nyt viidettä
kertaa. Suomen puolustus nojaa yhteiskunnan tukeen. Kehittyvä asevelvollisuus,
laaja ja koulutettu reservi sekä korkea maanpuolustustahto ovat Suomen
puolustuksen perustana myös Naton jäsenenä. Naton komentorakenteita ja
logistiikan terminaaleja saamme nähdä
enenevässä määrin lähitulevaisuudessa Suomessa, kertoi Aki-Mauri Huhtinen. Esitelmää kuunneltiin hartaudella ja puhujaa kiitettiin raikuvin
applodein.
Applodeita sai myös seuraava ohjelmanumero, jossa piirin viestintävastaava Teija
Loponen esitteli osallistujat. Esitystään varten hän oli koonnut tietoja klubien kotisivuilta. Kuulimme. että tietyt klubit olivat
hankkineet varoja kuusenmyynnillä, toiset olivat järjestäneet konsertteja ja olipa joku klubi myynyt
hevosenlantaakin. Erilaisia juhlia ja toritapahtumia oli myös järjestetty. Tämän esittelyn myötä tulivat juhliin osallistuneiden klubien suosituimmat aktiviteetit esitellyiksi ja samalla korostui myös viestinnän ja kotisivujen
päivittämisen tärkeys.
Juhla huipentui sitten palkitsemisiin, joista ensimmäisenä olivat Melvin Jones
-palkitsemiset. Niitä jakoivat Jyri Kurki ja Make Vesikallio. Ensin palkittiin
kamiinaprojektiin osallistuneet klubit. Kunniakirjoja saivat Soihdut, Sipoo,
Pakinkylä, Metsälä, Komeetat, Auroora, Kruununhaka ja Porvoo-Borgåensis. Näiden
lisäksi palkittiin klubit, joissa kamiinaprojektiin oli klubin lisäksi
osallistunut myös yksittäisiä leijonia. Tässä kategoriassa kunniakirjan saaneet
klubit olivat Finlandia, Malmittaret ja Kontula. Palkittujen joukkoon kuuluu
myös Katajanokan klubi, joka oli tehnyt eniten lahjoituksia ja sai siitä pienoiskaminan palkinnoksi. Erityispalkinnon
sai Kontulan klubi, joka oli osallistunut Kampanja 100 varainhankintaan sitoutumalla
malliklubiksi peräti kahteen kertaan.
Ansoituneen leijonan Melvin Jones -jäsenyyden sai Lea Kärkkäinen Sipoo/Meri-Sibbo
klubista. Ja olipa joukossa myös yksi lion, joka lyötiin ARS-ritariksi. Hän oli
Timo Heinonen Kontulan klubista. Lämpimät onnittelut kaikille palkituille!
Illan aikana tarjottiin maukas päivällinen jälkiruokakahveineen, jonka partiolaiset tarjoilivat pöytiin. Sen ohella juhlijat
saivat nauttia Sergei Sokolovin taidokkaasta soitosta. Hän ilahdutti kuulijoita
soittamalla mm. elokuvamusiikkia ja tunnettuja jazzkappaleita, joista esimerkkeinä
mm. All the things you are, viisineljäsosaa-rytmissä kulkeva Take five ja Anders Carlos Jobbinin bossanova Desafinado. Tuota musisointia olisi jaksanut kuunnella kauemminkin!
Ilta oli todella nautittava kokonaisuus,
joka toi iloa ja hyvää mieltä kaikille siihen osallistuneille!
Teksti: Arja Oksanen
Kuvat: Teija Loponen