Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Iloa ikäihmisille

LC Vantaankoski-Vandaforsen sekä  toteuttivat ennen korona-aikaa Kivistön Attendo Jaspis -hoivakodissa viikoittain virikehetkeä, jossa musiikin, kuvien ja muistelujen kautta tuotettiin iloa talon asukkaille.

 

Korona-viruksen aiheuttamasta tilanteesta johtuen hoivakodit joutuivat kuitenkin sulkemaan ovensa vierailijoilta estäen siten myös ulkopuolisten tahojen tuottaman viriketoiminnan.

 

Tämä ei silti katkaissut meidän kahden klubin toteuttamaa palvelua, sillä virikehetkissä käytettiin suomalaista Hilda -innovaatiota, joka tuottaa iloa ja hyvinvointia suoraan verkon kautta.

 

Koronan aikana Hilda-tuotetta on myös kehitetty edelleen, ja nyt se käsittää musiikin lisäksi kymmeniä pieniä virikehetkiä jumpasta matkamuistoihin tai vaikkapa lintujen äänten tunnistamisesta leipomiseen.

 

Perjantaina 27.8.2021 Attendo Japsis-hoivakodissa ollut versio vaihdettiin tähän päivitettyyn versioon, ja niinpä kodin asukkaat saavat jatkossa entistä enemmän virikettä elämän ehtoopuolen sisällöksi.

 

Attendo Jaspis:

Hilda:

 

Teksti ja kuva: Thorleif Johansson

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram