Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Kauden 2016-2017 avaus

Kuvernööri Aarne Kivioja esittelee Lions-lipun, jollainen oli Fukuokan kuvernööriseminaarissa annettu kaikille uusille kuvernööreille.  Kuvernöörien tehtävänä on hankkia niihin nimikirjoitukset mahdollisimman monilta piiriensä klubien jäseniltä. Ja sitten ensi kesänä nämä lähes 800 lippua nimikirjoituksineen viedään Chicagoon Lions-liikkeen 100-vuotisjuhlaan.  Kauden avaustilaisuudessa ensimmäisenä nimensä sai kirjoittaa Liiton uusi varapuheenjohtaja Erkki Honkala, vaikka hän ei olekaan N-piirin klubin jäsen.  Alemmassa kuvassa kirjoitusvuorossa on Tarja Nyberg LC Helsinki Aurora.N-piirin kauden 2016-2017 avaus pidettiin Näkövammaisten liiton Iiris-keskuksessa Itäkeskuksessa Helsingissä 30.8.2016.  Pääpuhujana oli Lions-liiton uusi varapuheenjohtaja Erkki Honkala F-piiristä Etelä-Pohjanmaalta.  Vierailu oli hänelle ensimmäinen N-piirissä. Taustatiedot VCC kertoi hankkineensa piirimme nettisivuilta.

Iiris-keskuksessa järjestettiin kolme Lions-tilaisuutta saman tiistaipäivän iltapäivällä ja alkuillasta.  Kolmelta alkoi sisäpihalla juhlallinen tilaisuus, jossa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen vihki Viriketila Arvon, viiden maissa jaettiin klubeille vuosikirjat ja sitten kuudelta alkoi kauden avaustilaisuus.

Näkövammaisten liitto on N-piirin ja sen klubien tärkeimpiä yhteistyökohteita.  Viriketilan kustannuksista vastasivat N-piirin klubit ja Arne Ritari -säätiö.  Viriketilan avausjuhlasta on oma juttunsa näillä nettisivuilla.

Avajaistilaisuudessa kuvernööri ojensi varapuheenjohtajalle N-piirin pöytästandaarin.  VCC Honkala kysyi standaarin symboliselityksiä.  Eräs entinen piirikuvernööri selitti ne kysyjälle: Sininen aaltoviiva symboloi merta, onhan N-piiri rannikkoaluetta.  Tulet ovat vartiotulia ja niitä on neljä, sillä standaaria suunniteltaessa piiriin kuului neljä aluetta (nykyisin alueita on viisi). Symbolikuvion nimi on "Liekehtivä muuri" ja standaarin on suunnitellut heraldikko Olof Eriksson N-piirin ensimmäisellä toimintakaudella 1974-1975.

Kauden avaustilaisuus selitetään yksityiskohtaisemmin alla olevassa kuvakoosteessa ja sen kuvateksteissä.

Teksti ja kuvat: Antti Tuomikoski
Iiris-keskuksen auditorio oli jälleen tupaten täynnä kauden avausyleisöstä.
Iiris-keskuksen auditorio oli jälleen tupaten täyn...
Avaussanat esitti kuvernööri Aarne Kivioja.
Avaussanat esitti kuvernööri Aarne Kivioja.
Varapuheenjohtaja Erkki Honkala esitti Lions-liiton tervehdyksen.
Varapuheenjohtaja Erkki Honkala esitti Lions-liito...
Kuvernööri Aarne Kivioja luovutti VCC Erkki Honkalalle N-piirin pöytästandaarin.  Honkala kysyi standaarin symbolien selityksiä ja ne hänelle kerrottiin (ks. tekstiosuudessa).
Kuvernööri Aarne Kivioja luovutti VCC Erkki Honkal...
Huomionosoituksia oli kaksi.  Teija Hammarille on myönnetty IP Leadership Award toimittuaan kymmenen vuotta Lions Quest -koordinaatorina N-piirissä.  Viime kauden kuvernööri Veikko Teeriojalle ojennettiin N-piirin pöytästandaari.
Huomionosoituksia oli kaksi. Teija Hammarille on ...
Avajaispäivänä iltapäivällä oli Iiris-keskuksen pihapiirissä Viriketila Arvon vihkiäisjuhla.  Vihkiäispuheen piti opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.  Vihkiäisjuhlasta on erillinen juttu näillä ajankohtaista-sivuilla.
Avajaispäivänä iltapäivällä oli Iiris-keskuksen pi...
Sulkavastaava PDG Sini Eloholma esitteli mm. Sulkalähettiläät.  Sulkakeräys kestää kauden loppuun 30.6.2017 saakka ja valtakunnallinen tavoite on 5 miljoonaa euroa lasten ja nuorten hyväksi.
Sulkavastaava PDG Sini Eloholma esitteli mm. Sulka...
Lions-liikkeen 100-vuotisjuhlan ja perintöprojektien valmistelut esitteli PDG Heikki Saarinen.
Lions-liikkeen 100-vuotisjuhlan ja perintöprojekti...
Kuvernööri Aarne Kivioja piti mielenkiintoisen ja meitä lähes kaikkia koskettavan alustuksen näkökyvyn heikkenemisestä.
Kuvernööri Aarne Kivioja piti mielenkiintoisen ja ...
Illan päätteeksi pirikuvernööri Aarne Kivioja ja piirisihteeri Markku Vesikallio saivat olla tyytyväisiä sen päivän kolmeen onnistuneeseen tilaisuuteen. Iltapäivän ja illan aikana kuvernööri esitteli kenttäväelle sen leppoisamman puolensa, vaikka alustuksensa aihe olikin vakava ja useimpia meitä koskettava.
Illan päätteeksi pirikuvernööri Aarne Kivioja ja p...

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram