Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Kyselytunnilla leppoisaa jutustelua

Kauden viimeinen Kysy piirikuvernööriltä -kyselytunti ei kovin paljon kysymyksiä kerryttänyt, mutta hyvää keskustelua syntyi silti. 

Yksi kysymys liittyi siihen, mitä vaaditaan liiton puheenjohtajan pallille pääsyyn? Mitä virkoja pitää olla hoitanut, tai paljonko leijonavuosia takana.

Piirikuvernööri Markku Helle otesi, että tehtävään noustaan varapuheenjohtajuuden kautta ja siihen valitaan vuosikokouksessa. Nousujärjestys toimii vähän samalla tavoin kuin piirikuvernööreilläkin, ensin varalla ja sitten varsinaiseen tehtävään. Kelpoisuusvaatimuksena on, että on ollut piirikuvernööri, leijonavuosia ei sen sijaan katsota. Liiton puheenjohtaja on kuvernöörineuvoston puheenjohtaja, jota titteliä käytetään kansainvälisesti.

 

Toinen kysymys oli, voiko kuka vain alkaa ajaa jotain tiimiklubi-ideaa?

-Kyllä vain, totesi Markku Helle.

-Ja vain mielikuvitus on rajana, kunhan vain voidaan samalla tehdä hyvää lionien eettisten periaatteiden mukaan. Aloitteen ei tarvitse tulla piiriltä, lisäsi jäsenjohtaja Merja Carlander.

 

Kun enempää kysymyksiä ei ollut, muistutti Markku, että vuosikokous Kouvolassa on tulossa, ja sinne voi yhä ilmoittautua. Kouvolassa on hyvät puitteet kokoukselle.

Vesikallion Makea hän kiitteli upeasti onnistuneesta pyöräilytapahtumasta. Se sujui upeasti, osallistujina oli paljon ulkopuolisia.

-Se sai myös hyvin julkisuutta, tiesi viestintävastaava Teija Loponen.

Tapahtuma uusitaan ensi kaudella.

 

Outi Hanslin kyseli, mitä nyt kyselytunnilla osallistuneille oli jäänyt kaudesta mieleen?

Markku kertoi, että jäsenten halu auttaa ukrainalaisia oli yllättänyt. N-piiristä on lahjoitettu jo yli 80 000 euroa LCIF:n kautta Ukrainaan ja lisää on vielä tulossa. Toinen ilahduttanut asia oli digiloikka, joka alkoi jo Maken kaudella ja on edennyt upeasti korkean keski-iänkin klubeissa.

 

Kuluneen kauden hyviä asioita olivat muutkin huomanneet. Teija totesi somen paljastaneen, että klubit olivat kehittäneet valtavasti uusia pienimuotoisia tapoja toimia. Kun vanhoja aktiviteetteja ei nyt voitu välttämättä toteuttaa, oli kehitetty uusia. Senioreita ja muitakin ihmisiä Ilahdutettiin monin uudenlaisin pienin asioin, tuottaen niillä isoa iloa.

Merja iioitsi siitä, että on saatu paljon uusia jäseniä, peräti 67, sekä järjestetty oma opasleijonakoulutus.

-Ei turhaan pelätä etsiä uusia tapoja toimia, piirissä ja klubeissa tarvitaan sisäistä ravistelua, hän rohkaisi.

Tuleva piirikuvernööri Kjell Wikström totesi, että on ollut hienoa huomata jäsenten lisääntyneen ja varmasti lisää yhä tulossa ,kun korona hellittää. Kjell muistutti, että jäsenille oltava myös viihdyttävää toimintaa.

Tätä Markku komppasi todeten, että nyt puuttuu sellainen hulvaton meno, jota joskus aikanaan oli paljonkin. Klubitoiminta ei saa olla vain puurtamista, vaan myös mukavaa yhdessäoloa.

Kyselytunti päätettiin hyvän kesän toivotuksiin ja toteamukseen, että Kouvolassa varmaan nähdään!

 

TL

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram