Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Kytke-festari oli menestys

Yleisöä riitti esiintymislavan ympärille koko hienon päivän.

Lauantaina 21.5.2016 Kenraalinpuistossa järjestetty Kytke-festivaali oli menestys – niin sään, sisällön kuin osallistujienkin näkökulmasta.

 

Kivistön Kenraalipuistossa järjestettiin 21.5.2016 toiset KYTKE -festivaalit.

Festarit on tarkoitettu alueen lapsille ja nuorille toiminnalliseksi ja elämykselliseksi tapahtumaksi. Tarkoitus on elävöittää uuden asuinalueen toimintaa ja tutustuttaa ihmisiä toisiinsa.

 

Kiinteästi tähän toimintaan on kytketty myös , jonka toiminnassa on mukana.

 

Aloite KYTKE-festarin järjestämiseen tuli aikanaan , joka toivoi lisää tapahtumia Kivistön lapsille ja nuorille.

 

Ensimmäinen KYTKE-festari järjestettiin Kanniston Kenraalinpuistossa keväällä 2015.  Tapahtuman päärahoittajana toimi kulttuurien välisen vuorovaikutuksen edistämiseen keskittyvän Walter ry:n KYTKE-projekti, josta myös festari sai nimensä.

 

Tänä vuonna KYTKE-festareita saatiin juhlia hienossa säässä. Päivän loistava juontaja oli Aleksi Halen. Hänen iloinen ja positiivinen energiansa ei voinut olla tarttumatta alueella liikkuviin, niin lavalla kuin yleisönkin keskellä.

 

Päivän ohjelma alkoi pikkukakkosmaisissa tunnelmissa. Se oli onnistunut avaus: nuorimmat pääsivät heti mukaan Soiva Siili-duon lauluihin ja tunnelmiin.

 

Sen jälkeen jatkettiin lastenkuorolla, tyttöbändillä ja niin edelleen. Nuorten bändien esiintymisessä oli tunnistettavissa kaksi asiaa: valtaisa sydämen into ja lukemattomien harjoittelutuntien tuottama osaaminen.

 

Kytke-festareilla oli mukana myös , jonka toimintaa Punaisen Sulan yhteydessä voi katsella videolta .

 

Teksti ja kuvat: Thorleif Johansson


Leijonat kutsuttiin paikalle liikenteenohjaajiksi. Tässä vas. LC Vantaankosken tuleva presidentti  Mikael Johansson, MarjaVerkon sielu John Simon, festarijuontaja Aleksi Halen sekä PDG Jukka Kärkkäinen.
Leijonat kutsuttiin paikalle liikenteenohjaajiksi....
Sirkuskoulussa opittiin paljon kivoja temppuja.
Sirkuskoulussa opittiin paljon kivoja temppuja.

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram