
Puhujana juhlassa oli Matti
Rönkä. Hän kertoi puheessaan mm. kuinka hänestä tuli kirjailija. Hän oli saanut koulutusvapaata työpaikaltaan ja matkustanut Yhdysvaltoihin tarkoituksenaan tehdä siellä dokumenttielokuva. Kun tämä suunnitelma ei kuitenkaan alkanut
toteutua toivotulla tavalla, hän päätti kokeilla kirjan kirjoittamista ja
valitsi lajiksi dekkarin. Hahmoksi valikoitui Viktor Kärppä, inkeriläinen
paluumuuttaja ja yksityisetsivä. Kun hän
sitten sai kirjasta kannustavaa palautetta niin hän päätti kirjoittaa sille
jatkoa ja nyt tästä Viktor Kärpästä kertovasta kirjasarjasta on tullut jo
kahdeksanosainen. ”Mitä turvallisempi yhteiskunta on, sitä julmempia ovat
dekkarit", kertoi Matti Rönkä.
Juhlan alussa Teija Loponen esitteli paikalla olevien lionsien klubit pyytäen aina kyseisen klubin jäseniä nousemaan ylös. Esittelyssään hän kertoi
pienin esimerkein kunkin klubin toiminnasta. Saimme kuulla mm. että
Sibbo-Sipoon klubin yhtenä toimintamuotona on myydä Sipoon uusia isännän
viirejä. Sipoo/Meri-Sibbo puolestaan järjestää koululaisille saaristoretkiä.
Juhlassa myös palkittiin ansioituneita jäseniä. Markku Talvio ja Aarne Pulliainen Katajanokan klubista palkittiin Pro Melvin Jones
-jäsenyydellä. Jarmo
Michelsson ja Vesa Halinen Katajanokan klubista sekä Kjell Wikström Sibbo-Sipoon klubista saivat Melvin-Jones jäsenyyden.
Pro ARS-ritarin arvo myönnettiin Jyri (Jylppy) Kurjelle Kontulan
klubista ja Päivi Kristiina Kärkkäinen Malmittarista lyötiin ARS-ritariksi.
Jylppy puolestaan palkitsi WICTU 3 ohjelmaan eniten lahjoittaneet klubit. Ensimmäisellä sijalla oli Kontulan klubi, toisella Malmittaret ja kolmantena Katajanokan klubi.
Juhlassa kuultiin myös Pakinkylän klubin taitavan pianistin Sergei Sokolovin
soittoa. Sergei kertoi pitävänsä niin klassisesta musiikista kuin myös jazzmusiikista. Juhlassa kuulimme hänen nautinnollisia sovituksiaan tutuista jazzsävelmistä.
Juhlissa mukana olleilla oli mahdollisuus tutustua vapaasti toisiinsa ja
nauttia hyvän ruuan ja juoman ohella juhlan lämminhenkisestä tunnelmasta.
Kiitokset kaikille mukana olleille ja erityiskiitokset järjestelyvastuussa olleille Teija Loposelle, Make Vesikalliolle, Jouni Laukkaselle ja Vesa Haliselle onnistuneesta juhlasta!
Teksti ja kuvat: Arja Oksanen