Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Lions pyöräily teki taas leijonia tutuksi

Loviisassa väki koossa ja kohta lähdetään!

 

Jälleen oli niin, että leijonia Lions pyöräilyn 2023 polkijoiden joukossa oli vain pari, valtaosa oli ulkopuolisia, lionien järjestämästä pyöräilystä kiinnostuneita. Vaan olipa Lappeenrannasta asti tullut yksi leijona pyörällään Loviisaan edellisenä päivänä ja jatkoi kanssamme Helsinkiin.

Flllarireitti lähti Loviisan Laivasillalta lauantaina 13.5.klo 9.00 saattajien katsellessa ja Aku Ankka --auton johdattamana kohti Porvoon Siltapuistoa. Aleksanteri Hansson sai kunnian istua "Aku Ankan" eli Mikko Seppälän vieressä isä Henri ja isoveli Vernerin lähtiessä pyöräilemään pienen pätkän. Porvoossa paikalliset klubit olivat pystyttäneet teltan, jonka varjossa saatiin nauttia virvokkeita, patukoita ja proteiinijuomia. Kiitos lämpimästä vastaanotosta!

 

Porvoosta matka jatkui Askolaan, jossa seurakuntatalon pihalla oli  Askolan klubin toimesta purtavaa ja juotavaa sekä leppoisaa juttuseuraa. Olipa muuten hauska roskaämpäri heillä! Polkeminen jatkui kohti Mäntsälää. Siellä Mäntsälän Mamsellit olivat valmistaneet pyöräilijöille kanapastaa ja salaattia. Saimme myös Mäntsälän Uutiset ja Itäväylä-lehdet, joissa pyöräilystä oli ennakkoon kerrottu. Viereisessä Leijonapuistossa oli samaan aikaan kaikkien paikallisten klubien järjestämä perhetapahtuma.
Sapuskan jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa kohti Pornaisten SEO-asemaa ja LC Pornaisten edustajia. Siellä mukaan tuli reissun ainoa Leo, Leo Helsinki-klubin Matilda, joka polkaisi sinne Helsingistä 50 kilometriä. Hienoa Matilda! 
Sipoossa meitä  oli vastassa sekä piirikuvernööri Kjell Wiksröm, että kaikkien Sipoon alueen klubien edustajia. Pöytä oli taas koreana! Pienen lepotauon jälkeen fillarit käännettiin kohti Vantaan Heurekaa LC Vantaan Vernissan helmoihin. Heurekan pihalta tuli taas uusia polkijoita,  Cycling Club Helsingin edustajia. Heiltä meillä oli myös kärkipyöräilijä tällä kertaa. 

Reissun maali oli Helsingin Kansalaistorilla, jossa LC Hki Malmittarien naisia oli laittanut kuplajuomat valmiiksi, tehnyt voileipiä ja muutakin mukavaa oli tarjolla. Piirikuvernöörimme oli sielläkin paikalla ja luki pyöräilyn veturin, Markku, Make, Vesikallion pyörässä kulkeneen pyöräilyviestin. Kaikki osallistujat tuntuivat tyytyväisiltä ja odottavat jo ensi vuoden pyöräilyä. 

Kiitosta tuli paljon järjestelyistä, tapahtuman maksuttomuudesta ja leijonien palvelualttiudesta taukopaikoilla. Teimme siis taas hyvän vaikutuksen palvelullamme!
Lisää Lions pyöräilystä ja videopätkiä reissusta tulee pian www.lionspyöräily.fi - sivulle.
Teija Loponen

Aleksanteri pääsi testaamaan kuskin paikkaa.
Aleksanteri pääsi testaamaan kuskin paikkaa.
Matka taittui upeassa säässä.
Matka taittui upeassa säässä.
Ilkka Tuominen ohjasi polkijat Porvoossa levähdyspaikalle.
Ilkka Tuominen ohjasi polkijat Porvoossa levähdysp...
Porvoossa oli useamman klubin edustajia hoitamassa tarjoiluja.
Porvoossa oli useamman klubin edustajia hoitamassa...
Askolassa oli kiva piipahtaa!
Askolassa oli kiva piipahtaa!
Askolalaisilla oli hauska ämpäri!
Askolalaisilla oli hauska ämpäri!
Yhteiskuva Mäntsälästä, jossa kaikki alueen klubit osallistuivat Leijonapuiston perhetapahtuman järjestämiseen.
Yhteiskuva Mäntsälästä, jossa kaikki alueen klubit...
Pornaisissa oltiin etuajassa ja odotettiin tulijoita.
Pornaisissa oltiin etuajassa ja odotettiin tulijoi...
Yhdellä polkijalla oli sähköpyörä, johon täytyi välillä vaihtaa uusi akku.
Yhdellä polkijalla oli sähköpyörä, johon täytyi vä...
Sipoossakin otettiin yhteiskuva.
Sipoossakin otettiin yhteiskuva.
Huoltoautoja oli kaksi, toinen ajeli edellä ja toinen perässä.
Huoltoautoja oli kaksi, toinen ajeli edellä ja toi...
Viimeiset metrit kohti Heurekaa.
Viimeiset metrit kohti Heurekaa.
LC Vantaan Vernissa tarjoilupiste. Leo Matilda Kiviniemen vieressä huoltoautojen kuskit, Markku Helle ja Christoffer  Hansson.
LC Vantaan Vernissa tarjoilupiste. Leo Matilda Kiv...
Maalissa. Kuvassa Cycle club Helsingin miehiä.
Maalissa. Kuvassa Cycle club Helsingin miehiä.
Kjell luki Maken pyörässä kulkeneen viestin.
Kjell luki Maken pyörässä kulkeneen viestin.
Kaikki pääsivät ehjinä perille.
Kaikki pääsivät ehjinä perille.
Torilla nostettiin lasit kuohuvaa pyöräreissun kunniaksi.
Torilla nostettiin lasit kuohuvaa pyöräreissun kun...
Aurinko lämmitti mukavasti ja kruunasi paistellaan koko tapahtuman.
Aurinko lämmitti mukavasti ja kruunasi paistellaan...
Johanna Hokkanen nosteli pöytään suolaista ja makeaa. Taustalla Arja Oksanen kameran kanssa.
Johanna Hokkanen nosteli pöytään suolaista ja make...
Merja Carlander tarjoili kylmää juomaa !
Merja Carlander tarjoili kylmää juomaa !
Pyöräilytiimin väen tunnisti paidoista. Kuva Arja Oksanen
Pyöräilytiimin väen tunnisti paidoista. Kuva Arja ...
Markku Helle ajoi takimmaista huoltoautoa, Teija Loponen kuvasi tapahtumaa ja Markku Vesikallio on päävastuullinen ja pyöräilyn peränpitäjä. Kuva Arja Oksanen
Markku Helle ajoi takimmaista huoltoautoa, Teija L...

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram