Meneillään on jo toinen perättäinen kampanja kamiinoiden toimittamiseksi Ukrainaan, WICTU 3. Samalla se on toinen LCIF:n kanssa toteutettu kaminaprojekti Ukrainaan.
WICTU 1 oli Björn Hägerstrandin generaattori-idea. Nyt käynnissä oleva Winter Is Coming To Ukraine (WICTU) 3 on saavuttanut jo yli 1,1 miljoonan tuloksen ja saanut myös Suomen Lions-liitolta virallisen tuen.
-Kahden edellisen kauden aikana on lahjoitettu yhteensä yli 2,7 miljoonaa euroa generaattoreihin ja kamiinoihin, kertoo Jylppy.
Nyt kolmannella kaudella on siis ylitetty jo miljoonan euron raja ja tavoitteena on päästä jopa kahteen miljoonaan euroon.
-Suomessa N-piiri on jälleen kärkipaikalla, noin puolet tavoitteestamme on saavutettu. Toivon lämpimästi, että kaikki klubit lähtevät innokkaasti mukaan ukrainalaisten toivomien kamiinoiden hankintaan, kamiinaprojektin johtotiimiin kuuluva piirimme LCIF-koordinaattori Jylppy toteaa.
Piirien tavoite määrittyy jäsenmäärän mukaan ja meillä se on tänä vuonna 46 000 euroa. Nyt kasassa on hieman yli 20 000 euroa.
Suomalaiset leijonat ovat lahjoittaneet projektille varoja peräti rekallisen verran, eli pyöreästi 150 000 euroa. Tämän hetken tiedon mukaan mukana on 264 suomalaista klubia. Kansainvälisessä LCIF-projektissa on mukana jo yli 30 maata ja koko hanke on siis täysin suomalaisvetoinen.
-Alkuun oli pieniä suomalaisprojekteja, kuten Heikki Hemmilän ideoimia ambulansseja sekä erilaisia tavara- ja vaatekeräyksiä. Eurooppa Foorumissa LCIF:n väki otti myönteisen kannan suomalaisvetoisen kansainvälisen projektin perustamisesta ja kun Ukrainasta tuli toivetta kamiinoista, niin ryhdyimme kartoittamaan Suomessa pajoja, jotka voisivat valmistaa meidän yhteistyökumppanin piirustusten mukaisia kamiinoita. Pyysin hankkeeseen mukaan Björnin projektipäälliköksi ja Heikin rahaliikennettä hoitamaan ja itse hoidan kaikkia käytännön asioita. Suomesta on mukana myös N-piirin 2VDG Antti Forsell, joka vastaa markkinoinista ja sosiaalisesta mediasta, sekä tuotantovastaava PDG Petri Lappi K-piirin LC Virtasalmelta.
Kamiinat valmistetaan Punkaharjulla ja niiden hormit Pieksämäellä.
Lions-kamiina on valmistettu teräksestä, joka on täydellinen lämmön säteilyyn. Siinä voidaan polttaa puuta, pellettejä, brikettejä ja hiiltä ja sillä on suuri pinta-ala ruoanlaittoon.
Tuhkaluukulla säädetään myös vetoa ja mukana on käyttöohjeet sekä englanniksi että ukrainaksi.
Kamiinaan on stanssattu LCIF:n logo.
- Viime kaudella Ukrainaan vietiin 125000,00 US Dollarilla 8100 kamiinaa.
Ukrainalta tuli uusi pyyntö jatkaa kamiinalähetyksiä, mutta samalla seuraavassa Eurooppa Foorumissa pohdittiin polttopuiden riittävyyttä.
-Ryhdyin silloin kehittämään yhteistyökumppaneidemme kanssa pellettikoria, jossa voisi polttaa pellettejä, brikettejä tai hiiltä, ellei puuta ole saatavissa, kertoo Kurki.
Näitä kaminoina on nyt tällä kaudella toimitettu Ukrainaan jo 3300 kappaletta ja 2400 on lähdössä lähipäivinä.
Kamiinoita voivat lahjoittaa niin yksittäiset leijonat kuin klubitkin sekä yhteistyökumppanit.
-Yhden kaminan hinta on 150 euroa (sis. ALV), mutta lahjoittaa voi minkä tahansa summan, opastaa Jylppy.
Teija Loponen
Jotta voit saada LCIF- ja Melvin Jones Fellow -kertymää, pankkisiirron "Viesti" -kenttään on pakollista kirjoittaa lahjoittajan nimi, Lions ID sekä klubin ja piirin nimi!
Vastaanotetut varat ja tiedot lähetetään LCIF:lle kahdesti kuukaudessa.