N-piirin lahjoitus Lastensairaalalle rakennustöiden aloituspäivänä
Uuden Lastensairaalan 2017 rakennustyöt aloitettiin juhlallisin menoin 26.8.2014 Helsingin Meilahdessa. Juhlallisuuksien yhteydessä säätiön valtuuskunnan puheenjohtaja, presidentti Martti Ahtisaari ja hallituksen puheenjohtaja Anne Berner ottivat vastaan N-piirin klubien lahjoituksen yli 17.000 euroa. Rakennustöiden aloituspäivänä säätiö sai muitakin merkittäviä lahjoituksia ja aivan kuin juhlapäivän kunniaksi keräystavoite - 30 miljoonaa euroa - ylitettiin juuri sinä päivänä. Tavoitteen saavuttaminen tietää sitä, että hanke toteutuu ja maailman paras lastensairaala valmistuu 2017.
N-piirin lahjoitusshekin luovutti viime kauden kuvernööri Heikki Saarinen, "adjutantteinaan" Liiton puheenjohtaja Tuomo Holopainen ja B-piirin viime kauden kuvernööri Tiitus Tuohikorpi. Lahjoitettu summa oli kerätty Heikki Saarisen kuvernöörikaudella.
N-piiri on ollut alusta lähtien tukemassa lastensairaalahanketta. Viime syksynä SuurPNATissa vieraili hankkeen varainhankinnasta vastaava Tuula Colliander. Myöhemmin syksyllä säätiön puheenjohtaja Anne Berner oli juhlapuhujana piirimme presidenttien unelmaillassa. Yhteistoimintaa leijonien kanssa kuvaa sekin, että puheenjohtaja Berner oli esiintyjänä valtakunnallisella Leijonaisten risteilyllä.
Lähes kaksinkertainen Kunnialahjoittaja
Valtakunnallisesti Suomen Lions-liiton klubit ovat lahjoittaneet tähän mennessä yli 170.000 euroa. Kaikki yli 100.000 e lahjoittaneet tahot saavat Kunnialahjoittajan statuksen. Leijonat siis ovat jo lähes kaksinkertaisesti koonneet
Kunnialahjoittajalta edellytettävän summan. Ja leijonien lahjoitussumma kasvaa, sillä kaikkia tilityksiä ei varmaankaan ole vielä ehditty tehdä. Niin ikään monet keräysprojektit ovat kesken. - Keräys jatkuu, sillä lupa on voimassa vuoteen 2017 saakka.
N-piirin klubien lahjoitussumma on ilmeisesti huomattavasti suurempi rakentamisen aloitusjuhlallisuuksissa luovutettuun shekkiin verrattuna, sillä monet klubit ovat tehneet lahjoituksensa suoraan. Säätiö tulee aikanaan laskemaan yhteen kaikki Lions-organisaation lahjoitukset.
Teksti ja kuvat Antti Tuomikoski

Kutsuvieraitten joukossa oli leijonia ja mm. Suome...

Juhlassa leijonat tapasivat mm. ministeri Elisabet...

Heikki Saarinen esitteli symbolista lahjashekkiä. ...

Kaksitoista N-piirin klubia lahjoitti viime kaudel...

Alkupamauksen sai räjäyttää vuorineuvos Ilpo Kokki...